Sitran Energiaohjelman kokoama asiantuntijaryhmä tunnisti lukuisan määrän haasteita ja etsi mahdollisia ratkaisumalleja. Näiden mallien jalkauttaminen vaatii kaikilta kaupunkikehityksen ja -suunnittelun keskeisiltä toimijoilta uusia tavoitteita ja lähestymistapoja.

Energiaohjelma kutsui 22 kaupunkikehityksen ja -suunnittelun vaikuttajaa ja asiantuntijaa päiväksi pohtimaan kaavoitus- ja suunnittelujärjestelmän haasteita ja tulevaisuutta. Pyöreän pöydän keskustelu toteutettiin 5. helmikuuta 2009.

Asuntoministeri Jan Vapaavuori avasi tilaisuuden nostamalla esiin tarpeen asemoitua uudelleen kaupunkien kehittämisessä ja kaavoituksessa.

Hänen mukaansa syyt löytyvät enemmän tulevaisuudesta kuin katsomalla peräpeiliin.

– Nyt monet toimintaympäristön muutokset eivät noudata totuttuja kehityskulkuja ja aika on siksi otollinen uusajatteluun, Vapaavuori totesi. Hän korosti, että olemme aidosti murrosvaiheessa ja toivotti tervetulleiksi kaikki uudet oivallukset, joilla sen vaikutukset valjastetaan kaupunkikehittämisen mahdollisuuksiksi.

– On erittäin todennäköistä, että sitoudumme osana kansainvälistä yhteisöä vielä rajumpiin päästövähennyksiin vuoden 2020 jälkeiselle ajalle. Se ei voi olla vaikuttamatta syvällisesti yhdyskuntiemme kehittämisperiaatteisiin, Vapaavuori sanoi.

Asiantuntijoiden mielestä kaupungit eivät riittävästi tunnista heikkoja signaaleja. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että yhteiskunnan energiatehokkuuteen voidaan vaikuttaa kaavoituksen ja kaupunkisuunnittelun keinoin. Lisäksi tarvitaan syvällistä toimintatapojen uudistamista.

Nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa ja taloudessa reagointiherkkyyttä pitää lisätä. Perinteisen suunnittelujärjestelmän kankeus nähtiin ongelmana ja sen kehittämiseksi ehdotettiin uusia lähestymistapoja.

Asiantuntija- ja vaikuttajapaneeli näytti suuntaa kohti ketterää kaupunkisuunnittelua kymmenellä viestillä:

  1. Presidentti Ahtisaaren muussa yhteydessä lausumaa siteeraten tarvitaan tulos-tavoitteellisuutta, jossa jokainen prosessin kannalta keskeinen osapuoli sitoutuu yhdessä tekemiseen. Motiiveja osallistumiselle ei pidä ruveta tonkimaan. Tavoitteet pitää määritellä yhteisesti ja ratkaisut synnyttää toteuttaja- ja käyttäjälähtöisesti uusiin innovaatioihin kannustaen.
  2. Alueiden kuten seudun, kaupungin ja kaupunginosan ominaisuuksien ja tarpeiden parempi tunnistaminen nähtiin tärkeänä. Alueet on ymmärrettävä kokonaisvaltaisesti, ja tulee siirtyä yksittäisten osien suunnittelusta kokonaisuuksien kehittämiseen ja hallintaan. Myös energian käytön tavoitetasot tulee asettaa alueellisesti ja sisällyttää kaavoihin.
  3. Suunnittelujärjestelmää tulee kehittää vastaamaan paremmin päivittäisen elämän tarpeita ja arjen sujuvuutta yli kunta- ja aluerajojen. Tavoitteena tulee olla vähintään seudulliset yleiskaavat.
  4. Kaupunki ei ole ikinä valmis, ja siksi erityisesti asemakaava on saatava ketteräksi. Sen tulee elää muuttuvien tarpeiden ja käyttötarkoitusten mukaan. Joustavuuden tulee kattaa rakennusten ja alueiden koko elinkaari. Olennaista on huolehtia joustavuudesta myös olemassa olevassa rakenteessa.
  5. Yhteisen kehityksen suunta on saatava näkyväksi ja ymmärrettäväksi kansalaisille, samoin kuin yhdyskuntien energian käyttö liikenteessä, asumisessa, palveluissa ja toimitiloissa.
  6. Tarvitaan systeemisiä muutoksia. Palvelujen tulee muuttua uudenlaisiksi logistiikan hallitsijoiksi asukkaiden tarpeista lähtien. Palvelujen sijoittumisen tulee perustua kilpailuun, jonka keskeisinä kriteereinä ovat niiden laatu ja energiatehokkuus sekä palveluverkoston hiilijalanjäljen minimointi.
  7. Tarvitaan muutoksia pelisäännöissä. Esimerkiksi kiinteistövero tulee kiinteistön arvon lisäksi kytkeä alueen ja rakennuksen sijaintiin ja energiataseeseen.
  8. Vahvojen maakuntakeskusten verkoston kehittymistä pitää tukea, samoin kansainvälisesti kilpailukykyistä pääkaupunkiseutua.
  9. Liikennejärjestelmissä on investoitava joukkoliikenteeseen sekä sujuviin ja energiatehokkaisiin tavara- ja matkaketjuihin.
  10. Hiilettömän ja ekotehokkaan kaupungin kehittymisen lähtökohdat on tunnistettava. On edettävä ketterään kaupunkikehittämiseen sekä saavutettavuuden ja liikkumispalveluiden suunnitteluun. Investointivetoisesta ajattelusta on siirryttävä ylläpito- ja palvelumaailmaan.

Muutos on yhteinen asia

Kaupunkikehityksen ja suunnittelujärjestelmän systeeminen muutos on mahdollinen mutta vaatii aikaa. Kokonaisvaltaisen näkemyksen muodostaminen; hitaiden ja nopeiden strategioiden kehittäminen, heikkojen signaalien huomioiminen ja ketterämpien suunnitteluprosessien käyttöönotto vaatii kaikkien osapuolisen yhteisen tahtotilan. Muutoksen saattaminen alkuun ja jalkauttaminen kehitysprojektien muodossa vaatii eri osapuolten saumatonta yhteistyötä.