Valtiovarainministeri oli sitä mieltä, että jos ostamme enemmän tavaroita, finanssikriisi pienenee eivätkä niin monet jää työttömiksi.

En halua kenenkään olevan surullinen, joten suunnittelin heti ostavani jotain. Siis pienentääkseni sekä oman maamme että maailman kriisiä ja tehdäkseni valtiovarainministerin iloiseksi. Ongelmana oli vain se, etten keksinyt mitään, mitä haluaisin ostaa. (Linnaa Italiassa, 50 jalan purjevenettä tai omaa saarta Karibialla ei varmaan lasketa.)

Niinpä laitoin rahani pankkiin, vaikka se hävettikin minua, kun ajattelin kaikkia työttömiä ihmisiä, surullisia ministereitä ja heikon kasvun maita.

Runsas kulutus voi edistää talouden kehitystä, mutta ympäristölle se on harvoin hyväksi. Emme voi perustaa taloutta sille, että ostamme turhia tavaroita, lyhytikäistä krääsää, ruokaa, jota emme ehdi syödä ja jonka heitämme pois, kun siitä tulee syömäkelvotonta tai uusia muotivaatteita voidaksemme heittää pois ne vaatteet, jotka juuri poistuivat muodista.

Kerran nuoruudessani annoin joululahjaksi kirjaston kirjoja. Toivoin, että kirjat palautettaisiin, jotta säästyisin sakoilta. Ne eivät siis olleet mitään oikeita lahjoja.

Protestoin tuona jouluna tavaraa vastaan myös viemällä kaikki omat joululahjani (vohvelirautaa lukuun ottamatta) kirpputorille hyväntekeväisyystarkoituksessa.

Se on typerin teko, jonka olen perheelleni tehnyt. Omia ideoitaan maailman parantamiseksi ei koskaan saa soveltaa niin, että loukkaa ihmisiä, jotka rakastavat tätä maailmanparantajaa.

Minua hävettää vieläkin aina kun käytän vohvelirautaa, jonka periaatteideni vastaisesti pidin tuona eettisenä jouluna.

Kerran vierailin ystäväni luona, joka oli töissä erään kreivin oliivitarhassa Italian Toscanassa. Seistessämme kauniiden harmaanvihreiden puiden seassa kreivi saapui vanhalla Bentleyllään, joka oli uutena varmasti maksanut miljoonan. Auto ei enää ollut uusi, mutta se toimi, joten kreivi piti sen. Hän nosti englantilaisen luksusauton tavaratilasta lantasäkkejä.

Kreivin kulutusperiaatteena oli ostaa uutta vain silloin, kun vanha oli hajonnut, mutta silloin olikin ostettava parasta, mitä rahalla sai. Hän ei edes ajatellut, että kaikki pitäisi kerralla vaihtaa uuteen. Siksi hänen autonsa oli kaksikymmenvuotias, monet hänen vaatteistaan kolmikymmenvuotiaita, keittiönpöydällä oli ikää kaksisataa vuotta ja oliivitarhassa sijaitseva vähintään viisisataa vuotta vanha talo oli rakennettu 1000-luvulta peräisin olevalle perustukselle.

Hänen uusimmat esineensä olivat Ikean lamput, jotka roikkuivat biljardipöydän yllä.