Grilli-sanasta tulee aina ensimmäiseksi mieleen isäpuolen peltitynnyristä tekemä grillintapainen uuni. Sitä kuumennettiin kävyillä.
”No niin lapset, nyt hakemaan käpyjä!”
Näillä sanoilla alettiin mummulan grillikausi samalla kun lapsille lykättiin muoviämpärit käteen. Lapset olivat serkuksia keskenään ja heitä oli seitsemän – joskin nuorimmainen vielä kurkkaili vaunuistaan. Lapset – iältään 5-10 vuotta – tarttuivat hanakasti värikkäisiin muoviämpäreihinsä ja lähtivät paljain jaloin kulkemaan mummulan sivutietä pitkin sadan metrin päässä olevan männyn juurelle aristellen jalanpohjiaan niiden osuessa tiellä oleviin esteisiin.

Käpyjen kerääminen oli lasten mielipuuhaa. Siitä sai mukavan kilpailun: se on hyvä, joka kerää eniten!

Ei muuta kuin grilli kuumaksi käpyjen voimalla ja hiilloksen synnyttyä makkarat paistumaan. Grillattavaksi kelpasi melkein mikä tahansa: kuivettunut leipä, kalpea karjalanpiirakka, tomaatti. Ulkona maistui kaikki! Ja kun oli syöty, taas mentiin, milloin uimaan, milloin jalkapalloa potkimaan. Aikuisilla oli vuoronperään uimavalvojan ja erotuomarin rooli.

Kuvaamistani ajoista on 20 vuotta, ja vanhin serkussarjasta on juuri tulossa äidiksi. On hienoja grillejä jos jonkinlaisia, mutta minulle ainoa ”oikea” grilli on se isäpuoleni tynnyristä tekemä. Se on tallella vieläkin, mutta ei käytössä. Nähdessäni sen mummulan halkosuojassa kuulen heti lasten iloisia ääniä ja sieluni silmillä näen heidät noukkimassa kuivia männynkäpyjä värikkäisiin muoviämpäreihinsä…