Gladiolukset kasvamaan

Leikkokukkien lordeja, miekkaliljoja, on hyvä vähän tuupata kasvun alkuun esikasvattamalla niitä toukokuun ajan. Se aikaistaa mukavasti kukinnan alkua. Istuta mukulat reilun kokoisiin ruukkuihin ja anna juurtua vaikka autotallissa. Taimien lisäksi voit kesäkuun alussa istuttaa kukkaryhmiin vielä mukuloita suoraan pussissa. Kukintaa riittää syksyllä jopa pakkasiin saakka. Leikkaa vaasiin tai anna kukkia perennojen joukossa.

Muista myös nurmikko!

Hoitonurmikko ei säily kunnossa, jos siltä vain viedään eikä mitään tuoda tilalle. Jatkuva leikkuusilpun poisto ja runsas kastelu köyhdyttävät nurmikkoa suuresti. Haravoi nurmikko heti, kun maa on kuivahtanut. Levitä typpipitoista seoslannoitetta pakkauksen ohjeen mukaan. Paikkaa kuolleet laikut mahdollisimman varhain keväällä. Jos maa on tiivistynyttä, levitä pintaan puolen sentin kerros hiekkaa. Jos et siedä voikukkia, torju niitä lapiolla: paina terä kymmenkunta senttiä maahan kasvin viereen, naksauta juuri poikki ja nosta ruusuke kottikärryihin. Lannoita kesällä vielä kerran.

Nyt puutarhassa

  • Nyt on hyvä aika siirtää pieniä havupuita luvalliselta paikalta tienpenkasta tai omilta mailta puutarhaan. Usein ne kehittyvät tasapainoisemmiksi ja kasvavat nopeammin kuin suuret paakkutaimet. Kaiva reilusti juuripaakkua mukaan ja huolehdi kastelusta.
  • Heti kasvihuoneen mullan lämmettyä 10 asteeseen voit kylvää sinne kylmänarkoja papuja. Lisää papu- ja muutakin siementietoa esimerkiksi osoitteessa www.hyotykasviyhdistys.fi/tuoteluettelo.shtml
  • Pientä ja tärkeää huoltoa: tarkista sekä puhdista räystäskourut – vaikka olisit tehnyt sen syksylläkin – ja tyhjennä sadevesikaivot sulamisvesien tuomasta moskasta.

Kivikkoryhmän pienet hyvät työt

Kunnosta kivikkoryhmä jo toukokuun alussa, sillä monet kukkijat heräävät aikaisin. Lisää ryhmään muutamia hienoja kivenlohkareita, joiden kupeessa aroilla kasveilla on suojainen paikka. Kata polut kivilaatoilla, rakenna kauniit luonnonkiviportaat ja tee tukimuureja luonnonkivistä. Kivikkoryhmä on useimmiten aurinkoinen, mutta se voi olla myös varjoisa ja kostea. Valitse kasvit paikan mukaan.

Idea

Raparperi alkaa työntää kukkavarsiaan jo toukokuussa. Murea lehtisato saattaa kärsiä kukinnasta, joten nyhdä kukkavarret irti jo nuorena ja tuo sisälle maljakkoon.

Kysy Sinikalta! Lähetä kysymyksesi osoitteeseen www.suomela.fi/ekspertit.