Voikukan kukkanuppuja käytetään alkukesällä Ruotsissa viininvalmistukseen

Suomessa oli sotavuosina pakko käyttää paahdettuja juuria kahvin korvikkeena. Venäläiset, saksalaiset ja amerikkalaiset kehittivät kumivoikukan peltoviljelyä, kun luonnonkumin tuonti ehtyi ulkomailta ja kumia tarvittiin renkaisiin.

Linné kirjoitti aikanaan myös voikukan nimistä eri maakunnissa. Österbottenin maakunnassa kasvi tunnettiin nimellä ”smörblomster”, josta voikukka-nimi on saatu suomen kieleen. Vaihtoehtona olisi voinut olla Länsi-Götanmaan ”kopiss”, lehmänpissa, tai Taalainmaan ”munkhuvud”, munkinpää. Vanhempi sukupolvi on tuntenut voikukan myös siansilmä-nimellä. Siansilmän lehtien tiedettiin olevan erinomaista kevätsalaattia ja antavan liemiruokiin mustajuuren maun.

Salaattivoikukkaa voi viljellä keittiömaan osalla, jossa naapureina kasvavat mm. suolaheinät, raparperi, ruohosipuli, pillisipuli, laventeli ja piparjuuri. Siemenet kannattaa kylvää niin harvaan, ettei taimirivejä tarvitse myöhemmin harventaa. Hyvässä puutarhamaassa salaattivoikukka on helppo viljeltävä ja vahva kasvamaan. Englantilaiset siemenliikkeet ainakin toimittavat siemeniä. Olen viljellyt samoja voikukanjuuria 10 vuotta samalla kasvupaikalla, eikä lehtisadossa ole ollut ongelmia. Kukkavarret poistetaan mieluiten nuppuvaiheessa mutta viimeistään ennen siementämistä. Kasvualustan kosteudesta on pidettävä huolta, jos viljelymaa on hiekkapohjainen.

Kevätaurinko herättää juuret vahvaan kasvuun toukokuun alussa

Aurinkokehyksellä saadaan pari viikkoa aikaisempi sato voikukan lehtien keväthinkuun. Keväinen kasvu on voimakas, joten lehdet sopivat sekasalaatteihin ennen juhannusta, varsinkin kasvihuonesalaattien joukkoon. Lehdistä tulee melkoisen karvaita myöhemmin kesällä pitkän päivän aikana, jos päivän pituutta ei lyhennetä. Lehtikasvustot pimennetään esimerkiksi pahvilaatikolla kello 17:stä lähtien ja pimennystä jatketaan aamuun, kello 7:ään asti. Kastelu on tärkeää, jotta lehdistä tulee mureita ja kitkeryys vähenee. Nuoret, pimennetyt lehdet ovat makeimpia.

Hyötöön valitun voikukkakedon annetaan kasvaa rauhassa koko kesän, ja heinäkuussa sitä voi kastellakin. Juuret nostetaan kedolta syksyllä laatikoihin ja peitetään turvehiekkaseoksella. Noin kolmen kuukauden kylmäkäsittelyn jälkeen juuret kelpaavat hyötöön. Vastaavasti riveissä viljellyt ja ostosiemenistä kasvatetut ”dandelionit” nostetaan hyötölaatikoihin syksyllä, kun muilta sadonkorjuutöiltä ehditään. Pimeässä ja viileässä kasvaneet keltaiset tai lähes valkeat lehdet ovat mureita.

Voikukka/maskros

Taraxacum officinale

  • sikurikasvit
  • monivuotinen
  • siemenlisäys/juuren palat
  • avomaakylvö
  • taimiväli 20 cm
  • riviväli 40 cm
  • lehdet, juuret ja kukat käytetään

Voikukan lehdet edistävät virtsan eritystä, mutta eivät niin voimakkaasti kuin puolanminttu.

Lehtiä käytetään hyvissä sekasalaateissa makua ja potkua tuomaan. Salaattivoikukan lehdet sopivat nautittaviksi esimerkiksi varhaiskaali-sipuli-paprika-salaatinlehti-tomaatti-kasvihuonekurkku-munasalaatin joukossa tai savukalan yhteyteen sellaisenaan. Salaatti nautitaan savukalan tai hyvän braatvurstin kera, sillä tarkoitus ei ole syödä pelkästään voikukkia kuten kanit vaan elvyttää eurooppalaisen vihanneksen käyttöä salaattisekoitusten lisukkeena. Varsinkin isot, nopeasti kasvaneet salaatin päät ovat talvella melko mietoja ja niitä voi piristää paremmaksi villivihanneksilla. Voikukanlehtisalaatti on ravinteikkaampaa kuin nykyään kaupoissa tarjolla olevat lehtisalaatit, ja sitä voi samaan tapaan käyttää voileipien päällä. Terveysvaikutuksiakin voikukalla on: vanhemman polven puutarhureiden tiedetään maiskutelleen juuria sappivaivoihin.

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Arnon keittiökasvit (© Arno Kasvi, Simo Laine ja Kustannusosakeyhtiö Tammi ISBN 978-951-31-4256-8). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.