Maaperän hedelmällisyys luo perustan viljelyn onnistumiselle. Kasvimaan elinvoiman parantaminen onnistuu kasvinvuorottelulla, jossa vihannesten ja yksivuotisten kukkien paikat vaihtuvat vuosittain. Sen pääperiaate on, että matalajuuriset, typpeä kuluttavat kasvit vuorottelevat syväjuuristen ja typpeä sitovien lajien kanssa.

Vuorottelu on tärkeää paitsi maan ravinnetasapainon, rakenteen ja humuspitoisuuden, myös sadon laadun, kasvitautien, tuholaisten ja rikkakasvien vuoksi. Mitä pitempi viljelykierto on, sitä paremmin kasvintuhoojat pysyvät aisoissa.

Tee vuorottelu helpoksi

Kotipuutarhoissa kasvimaat ovat yleensä pieniä, ja niissä kasvatetaan vain vähän kutakin kasvilajia. Se tekee vuoroviljelyn suunnittelusta haastavaa.

Kun tilaa on vähän, kolmivuotinen kierto onnistuu 4-5-vuotista helpommin. Kahta vuotta pitempään kasvia ei kannata samassa paikassa kasvattaa pienelläkään viljelypalstalla.

Pysyvät penkit ja käytävät helpottavat paikkojen vaihtelua. Ruutuihin jaetussa kasvitarhassa vuorotteluun tulee rytmi lähes luonnostaan. Kasvit siirtyvät järjestelmällisesti ruudusta toiseen.

On hyvä muistaa, että yksivuotisten ryhmäkasvien ja kylvökukkienkin penkkejä kannattaa vaihdella.

Myös mansikkamaa on hyvä pitää kasvimaan viljelykierrossa mukana, sillä uusia taimia ei kannata istuttaa vanhaan paikkaan. Monivuotiset vihannekset ja yrtit istutetaan omalle lohkolleen, jossa ne saavat kasvaa rauhassa.

Kierrätä lohkolta toiselle

Nelivuotisessa viljelykierrossa kasvimaa jaetaan neljään lohkoon. Tällöin kasvi kiertää lohkolta toiselle ja palaa lähtöruutuun neljän vuoden kuluttua.

Varastoporkkanat hyötyvät pitemmästä viljelykatkosta kuin hellävaroen nostettavat kesäporkkanat. Vioitukset avaavat reitin varastossa iskeville taudeille.

Peräkkäisinä vuosina palstalle ei pidä istuttaa esimerkiksi erilaisia sipulikasveja, sillä niin purjoa, kepasipulia kuin valkosipuliakin vaivaavat samat kasvitaudit.

Rikastuta mikrobikantaa

Kasvit vaikuttavat maan mikrobikantaan, sillä eri kasvilajeilla on erilaiset juurieritteet.

Mitä runsaampaa kasvivalikoimaa palstalla kasvatetaan, sen monipuolisempi pieneliöstö maahan kehittyy. Rikas eliöstö puolestaan pitää taudinaiheuttajat aisoissa ja siten estää niitä sairastuttamasta viljelykasveja.

Mikrobikantaa monipuolistavat myös eloperäiset maanparannusaineet, kuten kompostimulta ja kasvuturve.

Vuoroviljely on hyväksi maaperälle

Ota avuksi viherlannoitus

Jos kasvimaalla riittää tilaa, kannattaa kiertoa pidentää vuodella ja ottaa mukaan viherlannoituskasvit. Sellaisia ovat muun muassa apilat, hunajakukka ja sinimailanen.

Vihantakasvin voi kylvää suoraan keväällä tai myöhemmin esimerkiksi varhaisperunalta vapautuneeseen paikkaan. Kasvuston voi muokata maahan syksyllä tai vasta seuraavana keväänä. Viherlannoituskasvit sopivat myös viljelykasvien väleihin ja kookkaiden lajien aluskasveiksi.

Viherlannoitus tuo maahan ravinteita ja eloperäistä ainesta sekä vilkastuttaa maan pieneliötoimintaa. Pieneliöt muuttavat eloperäisessä lannoituksessa tulleet ravinteet kasveille käyttökelpoiseen muotoon ja parantavat maan mururakennetta.

Myös palkokasvit ovat hyvin arvokkaita viljelykierrossa, sillä ne pystyvät sitomaan ilmakehän typpeä kasveille käyttökelpoiseen muotoon.

Suosi syväjuurisia kasveja

Monilla viherlannoitus- ja palkokasveilla on tiheä ja syvälle tunkeutuva juuristo, joka pehmittää maata. Juurten jättämät kanavat yhdessä lierojen käytävien kanssa edistävät veden imeytymistä maahan ja parantavat maan ilmanvaihtoa. Kanavat ovat erittäin pitkäikäisiä, joten niistä on runsaasti hyötyä maan rakenteelle.

Vihantakasvin laajalla juuristolla on myös maata kuivattava vaikutus – vuoronperään kuivuessaan ja kastuessaan maa murustuu ja kuohkeutuu.

Tällaisia syväjuurisia, tehokkaasti maata kuivattavia lajeja ovat esimerkiksi kaalikasvit ja monivuotiset palkokasvit, kuten apilat ja härkäpapu.

Hämää tuholaisia

Porkkana- ja sipulikärpäsen toukat koteloituvat maahan syksyllä. Niinpä uudet kasvustot kannattaa sijoittaa mahdollisimman kauas edellisvuotisista, viereisestä penkistä tuholaisten on helppo kömpiä aterialle.

Monien tuholaisten, kuten kirvojen, porkkanakempin ja kaalikoin, esiintymiseen viljelykierrosta ei ole suoranaista apua. Hyvinvoivilla kasveilla on kuitenkin muita parempi vastustuskyky kasvintuhoojia vastaan.

Tukahduta rikkaruohot

Kasvinvuorottelulla on osansa rikkaruohojen torjunnassa. Pienten ja hentojen viljelykasvien jälkeen palstalle kylvetään tai istutetaan kookkaita ja reheviä lajeja, jotka jättävät rikkakasvit nopeasti varjoonsa. Esimerkiksi viherlannoituskasvit ja kaalit ovat nopeakasvuisia ja peittäviä samoin kuin peruna.

Sen sijaan monet sarjakukkaiset kasvit, kuten porkkana, ovat hidaskasvuisina ja harvalehdistöisinä heikkoja kilpailemaan rikkaruohoja vastaan. Niitä ei kannata kasvattaa vuodesta toiseen samalla paikalla, jotta rikkaruohot eivät pääse valtaamaan kasvimaata.

Taistele tauteja vastaan

Viljelykierrolla on merkitystä myös suoraan avomaalle kylvettävien kasvien taimettumisessa ja varhaiskehityksessä. Kylvökset ovat alttiimpia tuhoille kuin avomaalle istutettavat taimet.

Esimerkiksi tilli ja salaatti ovat herkkiä Pythium-sienen aiheuttamalle taimipoltteelle. Sairaiden kasvien tyvi tummuu, ja pikkutaimet kuolevat. Sama sieni voi lakastuttaa myös orvokkeja, jotka istutetaan joka vuosi samaan paikkaan.

Yksipuolisen viljelyn haitat eivät aina ilmene kovin selvästi, eikä kasvien oireilun ja kitumisen syytä ole helppo arvata. Lisäksi kesän säät ja kasvu vaihtelevat vuosittain. Juuristotaudit saattavat salakavalasti haitata kasvin vedenottoa ja ravinteiden saantia.

Esimerkiksi perunalla viljelykierron pituuden olisi hyvä olla vähintään neljä vuotta. Perunarutto on voimakkaasti ilmalevintäinen, mutta siitä on nykyisin myös maassa säilyvä muoto. Taudin itiöt säilyvät mullassa 3-4 vuotta ja kasvinjätteissä seuraavaan vuoteen.

Pidä tauko tarpeen tullen

Vaikka viljelykierto on hyvä tapa pitää maalevintäiset kasvitaudit kurissa, se ei riitä puhdistamaan maata kaikista kasvintuhoojista.

Jotkin taudinaiheuttajat säilyvät kasvinjätteissä vain seuraavaan kasvukauteen, toisilla taas on sitkeitä maaitiöitä ja rihmastopahkoja, joiden tartutuskyky säilyy vuosikausia.

Jos maalevintäisistä taudeista näkyy oireita, kuten lakastumista, kasvi kannattaa istuttaa uuteen paikkaan. Jos se ei ole mahdollista, tauko kyseisen lajin tai koko kasvisuvun viljelyssä on paikallaan.

Joitain taudinaiheuttajia, esimerkiksi ristikukkaisia kasveja vaivaavaa möhöjuurta, on vähän lähes kaikkialla. Vaikka kaalin viljelyssä pitäisikin tauon, tauti saattaa säilyä ristikukkaisissa rikkakasveissa. Hyvin kalkittu maa ja aikaiset kaalilajikkeet antavat kuitenkin kunnon sadon.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.