Paraisilta peräisin oleva daaliakannan Pasi on saanut lapsuudenystävänsä äidiltä.

Heinolalainen, varsinaissuomalainen, kemiöläinen, keskisuomalainen. Pasi Hurten esittelee lähes miehen mittaisia, toinen toistaan leiskuvamman värisiä daalioitaan kesämökillään Paraisilla, korkealla kallion laella.

Daalioiden eli joriinien oikeat lajikenimet ovat ehtineet painua historian hämärään, sillä ne ovat perinnekantoja, jotka ovat säilyneet tähän päivään lähinnä vanhojen maalaistalojen puutarhoissa. Pasi kutsuukin niitä sen paikkakunnan mukaan, mistä on kannan onnistunut löytämään – yleensä joltain toiselta innokkaalta maatiaisdaaliaharrastajalta.

Yksi hänen suosikeistaan on peräisin hänen kotikaupungistaan ja ristitty epävirallisesti ”Turun Toriksi”, sillä hennon vaaleanpunakukkaista daaliaa myytiin Turun kauppatorilla yleisesti 1950-luvulla.
– Muistan, kuinka vielä lapsuudessani 70-luvulla sitä ja muita daalioita käytettiin paljon leikkona parsanoksan kanssa, perinnedaalioita viitisentoista vuotta harrastanut Pasi kertoo.


Pasi Hurtenin kasviharrastuksen innoittajana on ollut lapsuudenmuisto vanhan sukulaistädin kasvattamista kookkaista daalioista. Nyt hänellä on omat daaliatarhat sekä mökillään Paraisilla että siirtolapuutarhassaan Kupittaalla.

Turun Toriin tuntuvat tiivistyneen kaikki vanhojen daaliakantojen hyvät puolet: elinvoimainen kasvu, pitkään jatkuva kukinta ja kestävyys. Se venyy parhaina kesinä jopa parimetriseksi ja saa siksi tuekseen rautakeppien varaan pingotetun huomaamattoman paperinarun. Turkulaisen kukinta jatkuu täydellä teholla lokakuun lopulle saakka. Paahteisina kesinä aurinko helposti haalistaa vaaleanpunaiset kukat kelta-valko-vaaleanpunaiseksi. Vierailun aikaan elokuun alussa ensimmäiset merkit värittymisestä ovatkin nähtävissä.

– Pian ne näyttävät siltä kuin olisivat käyneet valkopesun läpi. Kun säät viilenevät syyskuussa, uudet avautuvat kukat ovat jälleen kauniin roosan värisiä.

Biopussissa kukoistaa

Helteisen kesän jäljiltä kalliotontti on kuiva ja kulottunut, mutta tunnetusti janoisat daaliat nousevat kallionpainanteesta ylväinä ja uhkeina. Miten ihmeessä?
– Kasvualustat ovat todellisia biopusseja. Olen kärrännyt niihin paksun kerroksen kompostin kautta kierrätettyjä perunannaatteja, kahvinporoja, vihanneksia, munankuoria, sanomalehtiä ja kaikkea mahdollista eloperäistä.

Ainekset maatuvat kuulemma vuodessa, sanomalehdet vähän hitaammin. Kasvualusta pidättää hyvin vettä ja erittäin typpipitoisena riittää kasvien ainoaksi voimanlähteeksi. Ratkaisu on käytännön sanelema – kuivina kesinä kun kaikki katolta kerätyt sadevedet eivät riitä kasteluun ja loput vedet pitää hakea kaivosta 10 minuutin kävelymatkan päästä.


Noin sata vuotta vanha keskisuomalainen kanta on rotevakasvuinen. Se kasvaa lähes parimetriseksi eikä muista maatiaisdaalioista poiketen vaadi edes tukea.

Turun Toriin tuntuvat tiivistyneen kaikki vanhojen daaliakantojen hyvät puolet: elinvoimainen kasvu, pitkään jatkuva kukinta ja kestävyys. Se venyy parhaina kesinä jopa parimetriseksi ja saa siksi tuekseen rautakeppien varaan pingotetun huomaamattoman paperinarun. Turkulaisen kukinta jatkuu täydellä teholla lokakuun lopulle saakka. Paahteisina kesinä aurinko helposti haalistaa vaaleanpunaiset kukat kelta-valko-vaaleanpunaiseksi. Vierailun aikaan elokuun alussa ensimmäiset merkit värittymisestä ovatkin nähtävissä.

– Pian ne näyttävät siltä kuin olisivat käyneet valkopesun läpi. Kun säät viilenevät syyskuussa, uudet avautuvat kukat ovat jälleen kauniin roosan värisiä.

Biopussissa kukoistaa

Helteisen kesän jäljiltä kalliotontti on kuiva ja kulottunut, mutta tunnetusti janoisat daaliat nousevat kallionpainanteesta ylväinä ja uhkeina. Miten ihmeessä?
– Kasvualustat ovat todellisia biopusseja. Olen kärrännyt niihin paksun kerroksen kompostin kautta kierrätettyjä perunannaatteja, kahvinporoja, vihanneksia, munankuoria, sanomalehtiä ja kaikkea mahdollista eloperäistä.

Ainekset maatuvat kuulemma vuodessa, sanomalehdet vähän hitaammin. Kasvualusta pidättää hyvin vettä ja erittäin typpipitoisena riittää kasvien ainoaksi voimanlähteeksi. Ratkaisu on käytännön sanelema – kuivina kesinä kun kaikki katolta kerätyt sadevedet eivät riitä kasteluun ja loput vedet pitää hakea kaivosta 10 minuutin kävelymatkan päästä.


Varsinaissuomalainen kanta on ikivanhaa perua, ja se on aiemmin ollut yleinen ympäri maata. Pasin 80-vuotias isäkin muistaa sitä kasvatetun Koivistolla ennen sotia.

Turun Toriin tuntuvat tiivistyneen kaikki vanhojen daaliakantojen hyvät puolet: elinvoimainen kasvu, pitkään jatkuva kukinta ja kestävyys. Se venyy parhaina kesinä jopa parimetriseksi ja saa siksi tuekseen rautakeppien varaan pingotetun huomaamattoman paperinarun. Turkulaisen kukinta jatkuu täydellä teholla lokakuun lopulle saakka. Paahteisina kesinä aurinko helposti haalistaa vaaleanpunaiset kukat kelta-valko-vaaleanpunaiseksi. Vierailun aikaan elokuun alussa ensimmäiset merkit värittymisestä ovatkin nähtävissä.

– Pian ne näyttävät siltä kuin olisivat käyneet valkopesun läpi. Kun säät viilenevät syyskuussa, uudet avautuvat kukat ovat jälleen kauniin roosan värisiä.

Biopussissa kukoistaa

Helteisen kesän jäljiltä kalliotontti on kuiva ja kulottunut, mutta tunnetusti janoisat daaliat nousevat kallionpainanteesta ylväinä ja uhkeina. Miten ihmeessä?
– Kasvualustat ovat todellisia biopusseja. Olen kärrännyt niihin paksun kerroksen kompostin kautta kierrätettyjä perunannaatteja, kahvinporoja, vihanneksia, munankuoria, sanomalehtiä ja kaikkea mahdollista eloperäistä.

Ainekset maatuvat kuulemma vuodessa, sanomalehdet vähän hitaammin. Kasvualusta pidättää hyvin vettä ja erittäin typpipitoisena riittää kasvien ainoaksi voimanlähteeksi. Ratkaisu on käytännön sanelema – kuivina kesinä kun kaikki katolta kerätyt sadevedet eivät riitä kasteluun ja loput vedet pitää hakea kaivosta 10 minuutin kävelymatkan päästä.


”Turun Torin” kukat vaalenevat helteillä. Taustalla häämöttää Pasin kesämökki.

Pasi kasvattaa daalioita myös Kupittaan siirtolapuutarhassa tavallisessa puutarhamaassa, ja siellä kasvit saavat seoslannoitteita pari kertaa kukinnan aikana. Perunannaatteja ja kukkavarsia hän tosin kippaa sielläkin vakoihin kasvukauden päätteeksi, kun hän on ensin saanut varret leikattua poikki ja mukulajuuret kaivettua ylös maasta.

– Nostan juurakot märkinä paakkuina. Monissa oppaissa neuvotaan karistamaan mullat pois, mutta minä en näe siihen mitään syytä. Päinvastoin, jos syksy on kuiva, Pasi lisää juurakoiden ympärille multaa ja kastelee niitä hieman.

Talvet daaliat viettävät hänen kerrostaloasuntonsa viileässä kellarissa Turussa, muutamat myös täällä Paraisilla tuttavan omakotitalon kellarissa.
– Vanhojen daalioiden talvettaminen on helppoa. Olen joskus kokeillut uusia matalia lajikkeita, mutta en ole saanut niitä kunnolla selviämään talven yli.

Ulos varhain keväällä

Kevät koittaa daalioille viikkoa ennen vappua. Silloin Pasi nostaa talvehtineet mukulajuuret +20-asteiseen varastokellariin. Siellä ne saavat olla viikon pari, kunnes niihin kehittyvät pienet silmut. Sen jälkeen hän jakaa suurimmat juurakot neljään osaan niin, että jokaiseen jakotaimeen jää muutama silmu.
– Vanhojen daalialajikkeiden ongelmana ovat virukset, joten keitän aina jakamisessa käyttämäni puukot ja sakset. Samoin kuumennan grillin avotulella talikot, joilla nostan mukulat maasta.


”Turun Tori” ja varsinaissuomalainen kanta viihtyvät kalliotontilla eloperäisessä kasvukuopassa.

Pasi kertoo joutuneensa poistamaan monta lajiketta, kun ne ovat saaneet viroottisen tartunnan. Tauti leviää helposti, mutta muuten se ei hänen mukaansa ole kuin esteettinen haitta.

– Turun Tori on tosi helppo jakaa, ja se kasvaa nopeasti sen jälkeen. Keskisuomalainen sen sijaan on hiukan kronkeli.

Ulos puutarhaan daalian alut pääsevät heti jaon jälkeen. Pasi istuttaa juurakot melko syvään, ja voi mennä parikin viikkoa, kunnes versot putkahtavat mullan pinnalle.
– Jos tulee keväthalloja, versot paleltuvat. Se ei ole mikään katastrofi, sillä juurakosta nousevat uudet versot ja kasvustosta tulee vain entistä tuuheampi.

– Suurin osa daalioistani kukkii heinäkuun 20. päivä. Osan kukista Pasi käyttää leikkona, vaikka ne kestävätkin maljakossa vain pari kolme päivää. Huoneenlämmössä daalia ei hänen kokemuksensa mukaan säily enää sen jälkeen, kun syyskylmät saapuvat.

– Olen vähän vanhanaikainen. Saatan kesällä viedä tuliaisiksi daalioita juuri sen parsanoksan kanssa.


Turkulainen pompondaalia on roteva ja vahva ja vaatii runsaasti lannoitteita. Se kasvattaa valtavan juurakon ja vain muutaman ison kukan.

Pasi kertoo joutuneensa poistamaan monta lajiketta, kun ne ovat saaneet viroottisen tartunnan. Tauti leviää helposti, mutta muuten se ei hänen mukaansa ole kuin esteettinen haitta.

– Turun Tori on tosi helppo jakaa, ja se kasvaa nopeasti sen jälkeen. Keskisuomalainen sen sijaan on hiukan kronkeli.

Ulos puutarhaan daalian alut pääsevät heti jaon jälkeen. Pasi istuttaa juurakot melko syvään, ja voi mennä parikin viikkoa, kunnes versot putkahtavat mullan pinnalle.
– Jos tulee keväthalloja, versot paleltuvat. Se ei ole mikään katastrofi, sillä juurakosta nousevat uudet versot ja kasvustosta tulee vain entistä tuuheampi.

– Suurin osa daalioistani kukkii heinäkuun 20. päivä. Osan kukista Pasi käyttää leikkona, vaikka ne kestävätkin maljakossa vain pari kolme päivää. Huoneenlämmössä daalia ei hänen kokemuksensa mukaan säily enää sen jälkeen, kun syyskylmät saapuvat.

– Olen vähän vanhanaikainen. Saatan kesällä viedä tuliaisiksi daalioita juuri sen parsanoksan kanssa.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.