Mehitähdet viihtyvät vettä läpäisevässä kasvualustassa, johon on sekoitettu hiekkaa tai soraa. Myös taimen välit voi kattaa soralla, kuten tässä Othello-lajikkeiden ympärillä. Kuva Hanna Marttinen.

Muinaisskandinaavisessa mytologiassa mehitähdet (Sempervivum) oli pyhitetty ukkosenjumala Thorille, antiikin mytologiassa puolestaan taivaanjumala Jupiterille eli Jovikselle. Koska sekä Thorin että Jupiterin uskottiin ohjailevan säätiloja, mehitähtiä istutettiin varhaiselta keskiajalta, mahdollisesti jo antiikin ajoilta lähtien talojen katoille suojaamaan rakennuksia salamaniskuilta.

Mehitähtiä käytettiin turve- ja laattakatoilla vuosisatoja estämään tulipaloja sillä seurauksella, että Carl von Linné antoi yleisimmin istutetulle mehitähtilajille nimen Sempervivum tectorum (tectorum = katto).

Kattomehitähden ohella Sempervivum-sukuun kuuluu noin 40 lajia, joista 23 kasvaa Euroopassa, lähinnä Keski- ja Etelä- Euroopan vuoristoseuduilla. Mehevälehtisistä, lehtiruusukkeita muodostavista lajeista on jalostettu jo 3 000-4 000 lajiketta, joista vain pieni osa menestyy Suomessa.

Aiemmin sukuun kuuluivat myös meillä suositut mehiparrat, mutta nykyään ne on eroteltu omaksi Jovibarba-suvukseen. Jovibarba-nimen mehiparta on saanut siitä, että antiikin roomalaisten mielestä se kukkiessaan oli kuin Jovis-jumalan parta, latinaksi Iovis barbam.

Mehitähdet ja mehiparrat erottaa toisistaan etupäässä kukkien perusteella. Mehitähdillä on 8-16-lukuiset kukat ja ehytlaitaiset terälehdet, mehiparroilla 6-7- lukuiset kukat ja pystyt, ripsureunaiset terälehdet.

Mehitähtien erikoispiirre on, että niiden ruusukkeet ovat monokarppisia, eli ne kukkivat kerran ja sen jälkeen kuolevat. Kukintaiän mehitähti yleensä saavuttaa kolmevuotiaana. Kuollut ruusuke kannattaa poistaa ja täyttää jäljelle jäänyt kuoppa soralla. Lajit onneksi yleensä lisääntyvät melko nopeasti sivuruusukkeillaan, joita ilmaantuu ”emoruusukkeen” tyville.


Mehitähdet ovat kiitollisia kasveja ruukuissa, kunhan ne asetetaan aurinkoon. Ne säilyvät hyvännäköisinä pitkälle syksyyn. Ruukkujen pohjissa on syytä olla reiät, jotta kasvit eivät menehdy märkyyteen. Kuva Irmeli Anttiroiko.

Mehitähdet vaativat aurinkoa ja vettä läpäisevät olot

Mehitähdet ovat tehneet onnistuneen comebackin. Niitä näkee paitsi perinteiseen tapaan kivikoissa myös yhä useammin ruukuissa ja astioissa, missä ne säännönmukaisine, kukkia muistuttavine lehtiruusukkeineen ovatkin edukseen. Ruukut on syytä sijoittaa näkyvälle paikalle, jotta kasvien veistokselliset piirteet pääsevät oikeuksiinsa.

Menestyäkseen mehitähdet vaativat aurinkoisen ja ehdottomasti vettä läpäisevän, niukkaravinteisen kasvupaikan. Vähälumisilla seuduilla ne ainavihantina kasveina kannattaa suojata kevätauringolta.

Märkä ja ravinteikas maa on koitunut monen lajin turmioksi. Raahessa, länsirannikon äärevissä kasvuolosuhteissa mehitähtiä kasvattava Jari Särkkä kehottaakin istuttamaan mehitähdet kaltevaan penkkiin, johon vesi ei jää seisomaan. Pengerrettyä kohopenkkiä kannattaa taimistoviljelijän mielestä myös suosia. Siinä kasvit eivät kärsi märkyydestä ja ovat Jarin mielestä lisäksi esillä ”hienosti tarjottimella”.

Mehitähdet istutetaan vähämultaisille kasvupaikoille. Kasvualustaan on usein tarpeen sekoittaa karkeaa soraa. Myös hiekkaa voi käyttää, joskin Jari huomauttaa, että se painuu kasaan ajan myötä. Myös kasvien välit on syytä kattaa soralla.

Ruukussa kasvatettaessa astia täytetään puoleen väliin saakka kevytsoralla (lecasora). Pohjalle voi halutessaan asettaa kiviä painoksi. Kevytsoran päälle laitetaan mullasta ja sorasta sekoitettua kasvualustaa ja lopuksi pinta vielä katetaan soralla. Talveksi ruukuissa kasvatetut mehitähdet istutetaan maahan tai viedään ruukkuineen 0…-5- asteiseen pimeään varastoon.

Kesän kasvuolosuhteilla on tärkeä merkitys mehitähtien ulkonäköön ja kukinnan voimakkuuteen, ei niinkään talven pakkasilla. Valoisina ja lämpiminä kesinä lehdet värittyvät enemmän ja kasvavat muhkeammiksi kuin sateisina ja viileinä. Jari Särkkä kertoo, kuinka esimerkiksi Virossa kesän lämpösumma on jo sen verran korkeampi kuin Suomessa, että siellä pystytään kasvattamaan huomattavasti monipuolisempaa lajikkeistoa kuin täällä.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.