OI SITÄ ENSIMMÄISTÄ KESÄÄ!

Juuri ennen metrisiä lumia pimeimpään marraskuun aikaan tutustuimme tulevaan kotiimme. Tarkastelimme mahdollisia lämpövuotoja huopakaton parisenttisessä lumessa, kuljimme pitkin kivijalkaa, nuuhkimme sisällä ja kauhistelimme ihan aitoa – ei retroa – 70-lukua. Teimme tarjouksen, saimme talon ja ryhdyimme remonttiin. Siinä vaiheessa ulkona oli jo pitkä kaamos.

Kevään ensi hetket valaisivat myös todennäköisen puutarhan, jonka sisällöstä emme tienneet yhtikäs mitään. Todellinen hortonomi asialla käyskentelin lumihangessa. ”Kuka tuohonkin tuollaisen punaisen on heittänyt?” Potkaistuani tajusin sen olevan sinnikkäästi lumesta lämpöön yrittävä raparperi. Siis kasvi lumihangessa! Mistä se minä tiesin, että näilläkin korkeuksilla Napapiirillä raparperi yrittää valoon ennen ensiuintia. Häpeällisestä raparperin potkaisustani olen kertonut vain valituille ystävilleni.

Vielä harvemmille kerroin seuraavasta. Lopullinen häpeä kuitenkin koitti siis myöhemmin. Armottoman hyvä kokki, taitava leipuri ja puutarhaa ymmärtävä vanhempi ystävättäreni tuli käymään siinä vaiheessa, kun kesä oli jo kasvattanut parikymmentä senttiä taimia. Olin tohtinut siirtää hentoja ja herkkiä kukkivan näköisiä taimia toiseen paikkaan, ja esittelin mitä kaikkea tontillani kasvaa. Hiukan ystävättäreni ihmetteli, miksi olin nuo rikkaruohot tuohon siirtänyt! Niin, ja tein sen vielä hartaudella kun varret olivat niin hentoja.

Tästä on nyt reilut 6 vuotta. Nimeä rikkaruohoille en edelleenkään tiedä, mutta tunnistan ne kyllä. Hennot kukkivat versot.