Nukka-alppiruusun ja Rhododendron discolor -lajin välinen risteymä.

Violettia, vaalean- ja tummanpunaista, valkoista, ruusunpunaista, keltaista… Eteläsuomalainen metsäpuutarha on yhtä värimerta satojen alppiruusujen ja atsaleoiden kukinnan aikaan kesäkuussa. Etelään viettävässä mäntyrinteessä pienimmät ”rodot” kasvavat niin matalina, että niitä saa varoa tallaamasta varpuina – suurimpien rinnalla sen sijaan kokee kutistuvansa kääpiöksi jättiläispensaiden kurkotellessa nyrkinpaksuisia oksiaan kohti taivasta.

Vantterimmat rodot ovat saaneet varttua täällä jo 1970-luvun lopulta. ’Haaga’, ’P.M.A. Tigerstedt’, ’Helsinki University’, ’Elviira’, ’Raisa’ ja ’Eino’ ovat peräisin Helsingin yliopiston kasvijalostusohjelmasta, mistä puutarhan omistaja, puutarhuri, sai ne kokeiltavakseen parin hehtaarin kesämökkitontilleen II-vyöhykkeellä.

Pensaat saivat alkuaikoina varttua rauhassa. Kymmenisen vuotta sitten alkoi tapahtua, kun puutarhuri liittyi vasta perustettuun Rhododendron-kerhoon ja hurahti alppiruusuihin ja niiden risteyttämiseen. Suurin osa 3 000 neliön alppiruusumetsikön kasveista onkin itse jalostettuja. Ostotaimiin täällä ei ole tarvinnut tukeutua.


Klikkaa tästä ja selaa alppiruusugalleriaa >

Hyvät vanhemmat haussa

Alppiruusuja risteyttäessään omistaja kertoo pyrkivänsä löytämään talvenkestäviä jälkeläisiä, joilla on näyttävä, tiivis kasvutapa ja puhtaanväriset kukinnot.

– Vaativinta risteyttämisessä on hyvien vanhempien löytäminen. Suosin peruskestäviä lajeja ja lajikkeita, mutta toisinaan risteytän myös arkoja lajeja. Silloin on erityisen tärkeää, että toinen vanhemmista on kestävä.

Suhteellisen myöhään kukkiva, tiheäkasvuinen japaninalppiruusu (Rhododendron brachycarpum), erittäin kestävä, valkokukkainen yakushimanalppiruusu (R. degronianum var. yakushimanum), leveä puistoalppiruusu (R. catawbiense) ja mustilanalppiruusu (R. brachycarpum ssp. tigerstedtii) ovat kasvattajan kestosuosikkeja.

– Mustilanalppiruusu kestää koviakin pakkasia, mutta sen huono puoli on, että se ei siedä keväthalloja. Mantereisista oloista kotoisin oleva laji lähtee täällä kasvuun liian aikaisin, ja uusi vuosikasvu paleltuu hallojen yllättäessä. Käpristyneet osat pitää leikata, ja uutta kasvua tulee tilalle kuukauden kuluttua.

Myös tummanpunakukkainen ’Raisa’ ja purppuranpunainen ’Eino’ ovat olleet monissa risteytyksissä mukana. Puutarhuri kertoo käyttävänsä niitä lähinnä löytääkseen uusia värejä kukintoihin. Monet puutarhan kasvateista omaavatkin jommankumman lajikkeen geenejä.

Yksi Eino-lajikkeen risteymistä esittelee parhaillaan hennon vaaleanpunaista kukintaansa. Sen terälehdet ovat hauskasti hieman raidalliset ja reunoiltaan aaltoilevat. Kasvattaja kertoo niiden periytyneen isäkasvilta, nukka-alppiruusulta (Rhododendron smirnowii).

– Sekä ’Eino’ että nukka-alppiruusu ovat melko lamoavakasvuisia. Olen risteyttänyt niitä saadakseni ”uutta verta” jalostusketjuun.

Viime vuosina puutarhurin tavoitteena on ollut pienikasvuisten risteytysjälkeläisten löytäminen. Lumi tarjoaa hyvän talvisuojan, joten matalien jälkeläisten ei tarvitse olla aivan yhtä kestäviä kuin korkeiden rodojen. Niiden vanhempina hän käyttää niin kirkkaanpunakukkaista ’Elviiraa’, vaaleankeltaista ohotanalppiruusua (Rhododendron aureum), japaninalppiruusua kuin muun muassa Rhododendron ponticum -lajiakin.

Koulinta on tärkeä vaihe pienikokoisia risteymiä etsittäessä. Puutarhuri kertoo valitsevansa satojen siementaimien joukosta elinvoimaiset matalakasvuiset taimet.

– Jo kuukauden vanhasta taimesta näkee, tuleeko siitä matala vai korkea.


Rhododendron ponticum -risteymä on ollut talvenkestävä II-vyöhykkeen puutarhassa. Kantalajia pidetään arkana, mutta täällä se on menestynyt hyvin.

Hyvinvointia kantojen kyljessä

Alppiruusut kasvavat täällä ihanteellisessa maassa: happamassa ja kuohkeassa, ojitetussa turvemullassa, johon pensaiden hennot juuret kykenevät vaivatta kasvamaan. Reilun ämpärin kokoisten istutuskuoppien kasvualustat ovat pääosin lannoittamatonta turvetta, johon on sekoitettu maatunutta kuoriketta, kompostia ja soraa.

Sora on ehdottoman tärkeää ja parempi vaihtoehto kuin hiekka. Paitsi että se lämmittää maan keväällä, se myös antaa maalle sopivasti tiiviyttä, mikä helpottaa rodojen vedenottoa.

Myös kannoilla on tärkeä merkitys rodojen hyvinvoinnille. Niitä näkee siellä täällä, ja jokaisen tyvellä rehottaa elinvoimaisen näköinen alppiruusu tai pieniä siementaimia. Omistaja kertoo sen johtuvan siitä, että lahoavan kannon luona on runsaasti humusta ja että kannot siirtävät kosteutta, kapillaarivettä, kasveille tasaisesti läpi kesän.

Rodot kasvavat mäntyjen katveessa suojassa pahimmalta auringon paahteelta, joskin siitä huolimatta puutarhuri toivoisi rinteen viettävän ennemmin pohjoiseen kuin etelään. Lämmin paikka on yksi syy, miksi esimerkiksi mustilanalppiruusun kasvu käynnistyy niin varhain keväällä.

– Rodoille paras paikka on pitkin päivää siirtyvän varjon katveessa. Istutuspaikkaa valitessa on syytä ottaa huomioon talvivaurioiden mahdollisuus ja istuttaa ainavihannat pensaat mahdollisimman suojaisaan paikkaan.

Alppiruusujen hoitoon puutarhuri suhtautuu ammattimaisella tyyneydellä. Hän lannoittaa kasvejaan vain tarpeen vaatiessa: kun tummanvihreiden lehtien väri alkaa vaalentua. Joskus lannoittamisessa on ollut kymmenenkin vuoden tauko.

Yhdestä asiasta puutarhuri ei kuitenkaan ole valmis tinkimään. Hän poistaa kuihtuneet kukat mahdollisimman pian – vaikka siihen kuluukin pari kolme päivää tikkailla kiipeillen.

– Kukkien poisto käynnistää uuden vuosikasvun lähes välittömästi. Sen ansiosta seuraavan vuoden kukka-aiheet kehittyvät ajoissa ja rodot kasvavat ja talvehtivat paremmin.

Tikkaat saavat toistaiseksi jäädä nojamaan varaston seinää vasten. Värikäs kukinta jatkuu vielä muutaman viikon.


Japaninalppiruusun ja Rhododendron discolor -lajin välisen risteymän kukkatorven sisällä on erikoinen lisäke. Melko araksi osoittautunut taimi on saatu lahjaksi rodoharrastaja Osmo Jussilalta.

Hyvinvointia kantojen kyljessä

Alppiruusut kasvavat täällä ihanteellisessa maassa: happamassa ja kuohkeassa, ojitetussa turvemullassa, johon pensaiden hennot juuret kykenevät vaivatta kasvamaan. Reilun ämpärin kokoisten istutuskuoppien kasvualustat ovat pääosin lannoittamatonta turvetta, johon on sekoitettu maatunutta kuoriketta, kompostia ja soraa.

Sora on ehdottoman tärkeää ja parempi vaihtoehto kuin hiekka. Paitsi että se lämmittää maan keväällä, se myös antaa maalle sopivasti tiiviyttä, mikä helpottaa rodojen vedenottoa.

Myös kannoilla on tärkeä merkitys rodojen hyvinvoinnille. Niitä näkee siellä täällä, ja jokaisen tyvellä rehottaa elinvoimaisen näköinen alppiruusu tai pieniä siementaimia. Omistaja kertoo sen johtuvan siitä, että lahoavan kannon luona on runsaasti humusta ja että kannot siirtävät kosteutta, kapillaarivettä, kasveille tasaisesti läpi kesän.

Rodot kasvavat mäntyjen katveessa suojassa pahimmalta auringon paahteelta, joskin siitä huolimatta puutarhuri toivoisi rinteen viettävän ennemmin pohjoiseen kuin etelään. Lämmin paikka on yksi syy, miksi esimerkiksi mustilanalppiruusun kasvu käynnistyy niin varhain keväällä.

– Rodoille paras paikka on pitkin päivää siirtyvän varjon katveessa. Istutuspaikkaa valitessa on syytä ottaa huomioon talvivaurioiden mahdollisuus ja istuttaa ainavihannat pensaat mahdollisimman suojaisaan paikkaan.

Alppiruusujen hoitoon puutarhuri suhtautuu ammattimaisella tyyneydellä. Hän lannoittaa kasvejaan vain tarpeen vaatiessa: kun tummanvihreiden lehtien väri alkaa vaalentua. Joskus lannoittamisessa on ollut kymmenenkin vuoden tauko.

Yhdestä asiasta puutarhuri ei kuitenkaan ole valmis tinkimään. Hän poistaa kuihtuneet kukat mahdollisimman pian – vaikka siihen kuluukin pari kolme päivää tikkailla kiipeillen.

– Kukkien poisto käynnistää uuden vuosikasvun lähes välittömästi. Sen ansiosta seuraavan vuoden kukka-aiheet kehittyvät ajoissa ja rodot kasvavat ja talvehtivat paremmin.

Tikkaat saavat toistaiseksi jäädä nojamaan varaston seinää vasten. Värikäs kukinta jatkuu vielä muutaman viikon.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.