Kuva: Jalostaja mainostaa lajiketta erityisen kestäväksi ja helppohoitoiseksi. Hyvän talvisuojauksen jäljiltä perenna on keväisin voimissaan eteläsuomalaisessa puutarhassa tuijien juurella.

Monen kotipuutarhurin lähes saavuttamattomalta tuntunut haave on viime vuosina toteutunut, kun ensimmäisten kevään merkkien joukossa myös jouluruusun nuput ovat alkaneet pulpahtaa lähes jäisen maan uumenista.

Kasvin yleistyminen puutarhoissamme johtuu sekä saatavuuden parantumisesta että luultua paremmasta talvenkestävyydestä. Vaaleajouluruusun (Helleborus niger) lisäksi punertavakukkaiset lajikkeet kestävät suojattuina ja oikealla paikalla kohtalaisen hyvin vaihtelevia talviolosuhteitamme.

Nimestään huolimatta jouluruusulla ei ole muuta yhteyttä ruusuihin kuin sen ruusumaiset kukat. Ruohovartinen, leinikkikasvien heimoon kuuluva suku kasvaa Keski- ja Etelä-Euroopasta aina Kaukasukselle asti. Luonnonvaraisia lajeja on lähemmäs parikymmentä. Kukat ovat valkoisia, vaalean- tai purppuranpunaisia, vihertäviä sekä kermanvärisiä, joskus pilkullisia. Erityisesti tarhajouluruusuristeymissä (Helleborus Orientalis-ryhmä) on värikkäitä, suuri- ja kerrannaiskukkaisia jalosteita.

Jouluruusut ovat kaikkien leinikkikasvien tapaan myrkyllisiä. Antiikin yhteiskunnassa perennan huumaavia ominaisuuksia käytettiin hyväksi tietäjien saattamisessa erityiseen tietämisen tilaan, jonka jälkeen heiltä kysyttiin suuria asioita sodasta ja rauhasta. Erityisesti juuret sisältävät kahta myrkyllistä glykosidia: helleboriinia ja helleboreiinia. Molemmat vaikuttavat lamauttavasti aivoihin ja keskushermostoon.

Kuivattuja juurakoita on käytetty myös rohdoksina. Jo pienet annokset aiheuttavat limaneritystä ja aivastusta, mistä johtuvat kasvin aiemmat nimet musta pärskäjuuri ja aivastusjuuri. Jouluruusua on käytetty myös erilaisten mielisairauksien lääkkeenä. Siksi sitä kutsutaan yhä tietyllä alueella Ranskassa riivattujen kasviksi.

Tarhajouluruusu ’Silvermoon’ (Helleborus x ericsmithii)
Tarhajouluruusu ’Silvermoon’ (Helleborus x ericsmithii) on verrattain uusi risteymä, jonka matala ja tiivis kasvutapa periytyy kolmesta eri jouluruusulajista. Vaaleana puhkeavat kukat taittuvat kevään edetessä punertaviksi. Lajike kasvaa espoolaisessa puutarhassa, jossa se saa talveksi suojakseen joko lumikeon tai, lumettomaan aikaan, pakkaspeitteen.

Jouluruusu on vuoristoseutujen kasvatti

Vaikka jouluruusut ovat tottuneet lumeen ja kylmään, Etelä-Suomen talvet ovat niille koettelemus. Leutoina talvina jouluruusu voi aloittaa kasvunsa nimensä mukaisesti joulun tienoilla. Tällöin uudet versot sekä kukkanuput on viisainta suojata esimerkiksi polystyreenilaatikolla, sillä keskitalven viima ja sateet vaurioittavat kukkia. Pohjoisemmassa paksut nietokset suojaavat jouluruusuja.

Normaalisti jouluruusut kukkivat meillä touko–kesäkuussa. Vaaleat lajikkeet ovat yleensä 20–30 sentin korkuisia, mutta monet puna- ja vihreäkukkaiset voivat kasvaa lehdistöltään jopa 40–50 sentin mittaisiksi.

Tummanvihreät, nahkeat ja sormiliuskaiset lehdet kasvavat voimakkaasti kukkien lakastuttua. Talven jälkeen kasvi voi näyttää surkealta, jos osa lehdistä on ruskettunut. Kuivahtaneet lehdet voi huoletta poistaa, sillä uusia nousee tilalle.

Lehdet voivat myös olla koristeellisia ja peruste uusien lajikkeiden jalostamiseen. Esimerkiksi ’Winter Moonbeam’ hauskuuttaa puutarhassa mosaiikkimaisilla lehdillään kukkien lakastuttua.

Jouluruusut kannattaa istuttaa puiden ja pensaiden aluskasviksi, jolloin varisevat lehdet ovat ainavihantien lajien ja lajikkeiden ilmainen talvisuoja. Lisäksi maatuvasta lehtikarikkeesta syntyy vähitellen hyvää lehtimultaa. Tärkeintä on, että istutuspaikka on hyvin vettä läpäisevä ja puolivarjoinen. Tosin melko aurinkoisellakin kasvupaikalla jouluruusut voivat menestyä. Silloin on kuitenkin syytä hillitä kevätauringon kirkkautta muutamalla havunoksalla, sillä maan ollessa jäässä yhteyttämisen aloittanut kasvi ei saa tarpeeksi vettä.

Kasvupaikan vaihtamista kannattaa välttää, sillä runsaasti haarova mustanruskea juurakko vaurioituu siirrossa. Vanha kasvusto on hyvä kaivaa ylös aikaisin keväällä, jolloin juuristo on vielä levossa. Kun jouluruusu on kasvanut pitkään suotuisalla paikalla, palkkiona odottaa tuuhea kasvusto ja upea kevätkukinta.

Lue lisää jouluruususta seuraavalta sivulta. Esittelyssä kestävät luonnonlajit.

Katso myös upeat kuvat jouluruusuista.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.


 

Erilaiset pilkut ja viirut koristavat usein tarhajouluruusuristeymien verholehtiä.
Erilaiset pilkut ja viirut koristavat usein tarhajouluruusuristeymien verholehtiä. Kuva: Mariitta Arminen.

Kestävät jouluruusun luonnonlajit

Vaaleajouluruusu (Helleborus niger) on suvun tunnetuin laji. Mustaa tarkoittava tieteellinen nimi viittaa kasvin juurien väriin. Suomalainen nimi puolestaan kuvaa kukan väriä. Vaaleajouluruusu kasvaa luonnonvaraisena Alpeilla. Sen kukat ovat kookkaat, noin 5–7 senttiä leveät. Lehdet ovat 5–9-liuskaiset, kovat ja ainavihannat. Hedelmöityksen jälkeen kukkien verholehdet muuttuvat vihertäviksi ja säilyvät karisematta suojaten kehittyviä siemeniä. Englanninkielinen nimi ”christmas rose” tarkoittaa juuri tätä lajia.

Punajouluruusua (Helleborus purpurascens) pidetään yhtenä kestävimmistä jouluruusulajeista. Sen nuokkuvat ja kuppimaiset, halkaisijaltaan noin 4–7-senttiset kukat nousevat maasta ennen lehtiä. Keski-Euroopan varjometsien lajin tunnistaa parhaiten kukan terälehdistä, jotka ovat ulkopuolelta harmahtavan purppuraiset ja sisäpuolelta vihertävät. Laji viihtyy parhaiten humus- ja kalkkipitoisessa maassa.

Veikeän haisujouluruusun (Helleborus foetidus) varret kohoavat jopa 80 sentin korkeuteen. Pienet, halkaisijaltaan vain 1,5–2,5 sentin mittaiset nuokkuvat kukat kasvavat ryppäinä kauniiden, 7–9-liuskaisten lehtien yllä. Vihertävien kukkien reunat muuttuvat vanhemmiten reunoiltaan punertaviksi. Nimensä haisujouluruusu on saanut varsistaan, jotka haisevat murskattaessa epämiellyttäviltä. Laji kasvaa Etelä- ja Länsi-Euroopan avoimissa metsissä tai tienpenkoilla. Korkea perenna viihtyy auringossa ja puolivarjossa, lisäksi se on erityisen kestävä lehtipuiden alla kuivissakin varjopaikoissa. Haisujouluruusun voi tavata satunnaisesti myös Suomessa. Tämä ainavihanta laji on syytä suojata talveksi.

Helleborus lividus spp. corsicus -laji (syn. H. corsicus ja H. arguntifolius) kasvaa luonnonvaraisena Korsikan ja Sardinian kuivilla metsäaukioilla ja pensaikoissa. Kolmiliuskaisten ja piikkihampaisten lehtien seasta työntyvät 75 sentin korkuiset varret, joiden päässä nuokkuvat vaaleanvihreät, 2,5–5-senttiset maljamaiset kukat. Välimeren ilmastossa tämä komea perenna kukkii joulu–tammikuussa hieman keväästä riippuen, Pohjoismaissa sen voi nähdä kukkivana kasvitieteellisissä puutarhoissa huhti- toukokuussa.

Helleborus cyclophyllus on vihreäkukkainen luonnonlaji. Se on levinnyt laajalle Kreikan, Albanian, Bulgarian sekä entisen Jugoslavian vuoristoalueilla. Harvoin myynnissä oleva kesävihanta laji kasvattaa joka vuosi uudet suuret, 5–9-liuskaiset lehdet. Kukat ovat kuuden sentin mittaiset ja kellertävän vihreät, korkeutta kasvilla on noin 25–40 senttiä. Sitä yleisemmin meillä tavattu laji on vihreäkukkainen viherjouluruusu (H. viridis).

 

Tämän viininpunaisen tarhajouluruusun lehdet kasvavat kukkien puhkeamisen jälkeen.  Punajouluruusu on luonnonlaji, johon voi törmätä esimerkiksi Unkarin ja Puolan metsissä.
Tämän viininpunaisen tarhajouluruusun lehdet kasvavat kukkien puhkeamisen jälkeen. Punajouluruusu on luonnonlaji, johon voi törmätä esimerkiksi Unkarin ja Puolan metsissä. Kuva Esko Puupponen.

Kasvata omia pikkutaimia

Tarhajouluruusuista (Helleborus Orientalis-ryhmä) on viime vuosina tullut erityisen suosittuja, onhan moni niistä paitsi kaunis, myös hyvin talvenkestävä. Tarhajouluruusut voivat olla paitsi eri luonnonlajien, myös luonnonlajien ja jo risteytettyjen tarhajouluruusulajikkeiden välisiä jalosteita. Nykyisin jalostajat käyttävät entistä vähemmän luonnonlajeja, sillä lajikkeiden värit ja muodot ovat niin moninaiset, että niistä on hyvä jatkaa risteyttämistä.

Jos jouluruusun ominaisuuksien haluaa varmuudella säilyvän, kasvia kannattaa lisätä kasvullisesti. Lempeä tapa on lohkaista suuresta emotaimesta terävällä lapiolla keväällä lohkare, jonka voi tarvittaessa jakaa edelleen. Näin jaettavan taimen juuristo säästyy osittain koskemattomana ja jakopalat ehtivät kesän aikana juurtua uudelle kasvupaikalle. Jakotaimien kukintaa saa odottaa muutaman vuoden.

Jouluruusun siemen itää vasta, kun se on saanut tarvittavat lämpö- ja kylmäkäsittelyt. Lisäksi itämisen onnistumiseksi on välttämätöntä, että siemenet ovat tuoreita. Syyskesällä, kun siemenet kypsyessään muuttuvat tummiksi, on aika korjata ja kylvää siemenet. Kylmäkäsittely hoituu parhaiten ja vaivattomasti jättämällä kylvökset ulos talveksi. Keinotekoisen kylmäkäsittelyn voit tehdä jääkaapissa sekoittamalla siemenet esimerkiksi kostean hiekan sekaan.

Jouluruusujen tyveä kannattaa silmäillä kukinnan jälkeisenä keväänä. Lehtien alta voi löytyä kymmeniä pieniä sirkkataimia, jotka koulitaan suoraan ruukkuihin. Erityisesti tarhajouluruusut kylväytyvät helposti puutarhaan, sillä maahan pudonneet tuoreet siemenet ovat saaneet luonnollisen lämpö- ja kylmäkäsittelyn kesän ja talven aikana.

Nuori taimi pitää kasvattajaansa jännityksessä. Ensimmäiset kukat puhkeavat 4–5 vuoden kuluttua kylvöstä.

Lähteet:

Encyclopedia of Garden Plants, Dorling Kindersley 1996
Kasvien maailma, Otava 1980
Perennials, Random House 1991 

Katso seuraavalta sivulta kauniit kuvat jouluruususta. 

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.

 

Jouluruusu on puutarhan kuningatar

Tarhajouluruusu ’Winter Moonbeam’
Tarhajouluruusu ’Winter Moonbeam’ Kuva Ella Räty.

Helleborus lividus spp. corsicus -jouluruusulaji
Helleborus lividus
spp. corsicus -lajia on käytetty jalostuksessa, kun risteymälle on haettu korkeutta. Tukholman kasvitieteellisessä puutarhassa laji kukkii huhtikuun auringossa valtoimenaan.

Tarhajouluruusu ’Pirouette’ on uusi voimakaskasvuinen lajike.
Tarhajouluruusu ’Pirouette’ on uusi voimakaskasvuinen lajike. Verholehtien suojissa pilkottavat torvimaiset mesilehdet ovat surkastuneita terälehtiä.

Helleborus cyclophyllus -jouluruusulaji
Helleborus cyclophyllus
-lajin limenvihreiden kukkien lähempi tarkastelu vaatii polvistumisen kasvin juurelle.

Kerrannaiskukkaisessa tarhajouluruusussa mesilehdet ovat muuttuneet terälehdiksi.
Kerrannaiskukkaisessa tarhajouluruusussa mesilehdet ovat muuttuneet terälehdiksi.

 

Haisujouluruusu Vaaleajouluruusu
Haisujouluruusun saa menestymään Suomessa vain sille suotuisalla paikalla – runsasmultaisessa, kalkkipitoisessa, puolivarjon siimeksessä. Vaaleajouluruusua kutsutaan usein aidoksi jouluruusuksi. Lajin tunnistaa puhtaanvalkoisista tai vaaleanpunertavista verholehdistä.

 

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.