Puistolemmikki on ihanteellinen kaksivuotinen kasvi, sillä se leviää hyvin siementämällä ja peittää alkukesälläkukkatarhan aukkopaikkoja.

Siemenet kylvetään kasvihuoneeseen talvella ja taimet myydään keväällä kukkivina. Osa kaksivuotisista kasveista saattaa säilyä elossa useammankin vuoden, varsinkin silloin, kun lehtiruusuke ei ole vielä kasvanut riittävän voimakkaaksi kukkiakseen. Sellaisia ovat mm. hopeatulikukka, kruunuohdake, illakko, väinönputki ja jättiputket.

Puutarhan kukkavyöhykkeeseen kaksivuotiset kasvit sopivat erittäin hyvin. Taimikasvatuksen tarvitsevia kasveja istutetaan ryhmiksi eri puolille aluetta. Ne ovat käyttökelpoisia täydennyskasveina antamassa väriä ja vaihtelua. Osa kaksivuotisista kylväytyy runsaasti ja ne ovat tärkeitä ns. villiintyviä kasveja, jotka täyttävät mahdolliset aukkopaikat tehokkaasti. Näitä ovat aurinkoisella ja kuivalla paikalla kukkavyöhykkeessä tai harjupuutarhassa mm. värisauramo sekä puolivarjoisella paikalla runsasmultaisessa maassa illakko, puistolemmikki ja kesäkuuruoho. Varjoisille paikoille sopii peittokasviksi yksi- tai kaksivuotinen alaskan kleitonia. Kukkavyöhykkeeseen tai puutarhan niitylle sopivat kumina ja väinönputki.

Allaolevassa taulukossa on eräitä kaksivuotisiin kasveihin luettavia lajeja.

Puutarhan kaksivuotisia kukkia

  • Salkoruusu (Alcea rosea)
  • Sinirasti (Anchusa azurea)
  • Keltasauramo (Anthemis tinctoria)
  • Maariankello (Campanula medium)
  • Kultalakka (Cheiranthus cheiri)
  • Alaskankleitonia (Claytonia sibirica)
  • Harjaneilikka (Dianthus barbatus)
  • Rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea)
  • Karstaohdake (Dipsacus fullonum)
  • Hohtopiikkiputki (Eryngium giganteum)
  • Syyssädekukka (Gaillardia aristata)
  • Illakko (Hesperis matronalis)
  • Kesäkuuruoho (Lunaria annua)
  • Harmaakäenkukka (Lychnis coronaria)
  • Puistolemmikki (Myosotis sylvatica)
  • Kruunuohdake (Onopordum acanthium)
  • Myskisalvia (Salvia sclarea)
  • Hopeatulikukka (Verbascum bombyciferum)
  • Purppuratulikukka (Verbascum phoeniceum)
  • Tarhaorvokki (Viola Wittrockiana -lajikkeet)

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Perennat (© Pentti Alanko ja Kustannusosakeyhtiö Tammi, ISBN 978-951-31-3827-1). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi