Karjalanruusu

Rosa acicularis, syn. R. carelica, ruots. finnros

Karjalanruusu on erittäin runsaasti juurivesoja muodostava, 0,5-1,5 m korkea ja pystykasvuinen pensas. Edellisen kesän kasvaimen kuori on tavallisesti punaruskea, varjoisessa paikassa vihreä. Suorat, ohuet piikit (acicularis = neulamainen) ovat tiheässä, mutta kukkivissa oksissa piikkejä on vain harvassa.

Lehdet ovat 5-tai 7-lehdykkäisiä, lehdykät 1,5-5 cm pitkiä, pitkulaisia, suippoja, sahalaitaisia, päältä vaaleanvihreitä ja kaljuja, alta harmahtavanvihreitä ja harvakarvaisia. Korvakkeet ovat suippoja ja kapeita. Ruusunpunaiset, 4-5 cm leveät, kevyesti tuoksuvat kukat ovat yksittäin, kukkaperä on joko nystyinen tai kalju, verholehdet ehytlaitaisia, kukinnan jälkeen pystyjä ja pitkään säilyviä. Karjalanruusu kukkii aikaisin kesäkuussa, jo ennen juhannusruusua. Kiulukat ovat 1,5 cm pitkiä, pitkänomaisia tai päärynänmuotoisia ja kaljuja. Lehdet värittyvät syksyllä keltaisiksi ja oranssinruskeiksi.

Karjalanruusua kasvaa koko pohjoisella pallonpuoliskolla havumetsävyöhykkeellä Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Sillä onkin ruusulajeista kaikkein laajin levinneisyys, ja samalla se on ainoa ruusulaji, jota kasvaa luonnonvaraisena sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Euroopassa karjalanruusua kasvaa vain Venäjällä ja Suomessa sekä parissa paikassa Ruotsissa. Siitä on sen laajalla levinneisyysalueella erotettu useita rotuja. Euraasialainen rotu (subsp. acicularis) eroaa monilta piirteiltä esimerkiksi pohjoisamerikkalaisesta alalajista (subsp. sayi); nämäalalajit ovat nähtävissä ja vertailtavissa Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Venäläinen tunnettu ruusututkija Irina Buzunova on erottanut karjalanruususta omaksi lajikseen Mant?suriassa ja Koreassa kasvavan ruusun, jolle hän on antanut nimen R. mandshurica. Sen suomenkielinen nimi voisi olla ”mant?surianruusu”. Sitä kasvaa myös meillä kasvitieteellisissä puutarhoissa.

Luonnossa karjalanruusun tapaa yleisimmin Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa sekä harvinaisena Etelä-Hämeestä Pohjois-Pohjanmaalle. Karjalanruusu kasvaa tuoreissa, ravinteikkaissa, lehtomaisissa metsissä ja rehevissä korvissa sekä myös vaarojen lehtomaisilla rinteillä melko kuivillakin paikoilla.

Karjalanruusu on talvenkestävä koko Suomessa.

Karjalanruusu on talvenkestävä koko Suomessa. Kasvupaikan suhteen se ei ole vaatelias, vaan näyttää menestyvän kaikenlaisissa oloissa. Karjalanruusu on käyttökelpoinen yksittäis-, ryhmä-, puistometsä- ja suojapensaana.

Vaikka karjalanruusu on kaunis, sitä on meillä viljelty valitettavan harvoin, ja vain Itä-Suomessa sitä on siirretty luonnosta puutarhoihin. Karjalanruusu on Pohjois-Karjalan maakuntakukka, ja siellä se on otettu taimitarhoissa lisäykseenkin. Runsas juurivesominen voi joskus olla ongelmallista, mutta pensaan esimerkiksi rajoittuessa nurmikkoon vesanalut tuhoutuvat nurmikon leikkuussa. Pienissä puutarhoissa karjalanruusun, kuten monien muidenkin luonnonruusujen, kasvupaikka on hyvä rajata juurimaton avulla pensaan liiallisen leviämisen estämiseksi. Parhaiten karjalanruusu sopii liikennealueille, puistoihin ja puistometsiin laajoiksi pensaikoiksi.

Karjalanruususta ei ole viljelyssä lajikkeita. Ulkomailta tuotavaa, suuri- ja kerrannaiskukkaista ’Dornröschen’-ruusua markkinoidaan Suomessa toisinaan karjalanruusun lajikkeena. Nähtävästi sen jalostuksessa on käytetty myös karjalanruusua, mikä ei kuitenkaan juuri näy ruusun ulkonäössä. ’Dornröschen’ on kyllä kestävämpi kuin useimmat muut ryhmäruusut, mutta sekin vaatii vuotuisia leikkauksia ja muutenkin ”ryhmäruusumaista” hoitoa. Tämän vuoksi ’Dornröschen’ onkin luokiteltava ns. moderniksi pensasruusuksi eli puistoruusuksi.

Karjalanruusun laajalla levinneisyysalueella kasvaa monennäköisiä rotuja. Kasvitieteellisten puutarhojen pitäisi välittää niitä tänne koeviljelyyn, jotta nähtäisiin niiden koriste-ja käyttöarvo. Arvokkaita verhopensaina olisivat mahdollisimman matala-ja tiheäkasvuiset kannat, jotka menestyisivät myös laihassa hiekkamaassa kadunvarsi-istutuksina ja muilla liikennealueilla.

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Suomalainen ruusukirja (© Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2009, ISBN 978-951-31-4793-8). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi