Korianteri
KUVA NELSONS GARDEN

Sitruunatimjami säilyttää versonsa talven yli lumen suojassa ja havuilla peiteltynä, joten pientä satoa voi korjata jopa pitkin vuotta. Yrttien ystävällä on pian myös syytä tutkia ryytimaalla, mistä löytyvät saksankirvelin tai yrtti-iison siementaimet, millaisen taimimaton mäkimeirami on saanut aikaan tai minne piparmintut maarönsyt ovat kurkottaneet. Vikkelästi leviävistä lajeista saa helposti lisäystaimia ja jaeltavaa, mutta pakko niitä on myös kurittaa. Kuvassa korianteri.

Valkosipulin versotus käy nopeasti
KUVA SINIKKA NEUVONEN

Idea

Valkosipulin versotus käy nopeasti. Tee istutus lasikulhoon, niin pääset seuraamaan kasvun ihmettä myös mullan alta. Liota kynsiä vedessä ja avaa kuorta, jotta itu pääsee vaivatta esiin. Painele kynnet vieri viereen puoliksi turpeeseen. Ällistyttävän nopeasti valkoiset juuret tavoittavat astian pohjan ja pian on myös vihreä piippa näkyvissä. Kun kasvua on tarpeeksi, leikkaa salaattiin ja leivän päälle.
Kasvihuone
Kasvihuoneen ostajan ei tarvitse tyytyä rautakaupan valikoimaan, jos mielessä on jotain omaperäistä. Kotimainen Kasvihuone Es-An Oy toimittaa pihahuoneen haluttaessa mittojen mukaan, www.monexi.com. Kausi on aluillaan, ja konkariviljelijänkin on syytä muistaa, että lasin alla hyvä viljelyhygienia on puoli satoa. Jos huone jäi syksyllä pesemättä, puunaa se nyt kunnolla. Käytä desinfioivaa pesuainetta, harjaa ja hinkkaa myös sopukat. Painepesuri on verraton puhdistaja, kunhan varot liikaa voimaa.
Nyt puutarhassa
  • Istuta huhtikuussa gladioluksen eli miekkaliljan sipulit ruukkuihin. Porrasta kukintaa useilla istutuksilla. Istuta viimeiset sipulit suoraan puutarhamaahan kesäkuun alussa.
  • Punajuuri on vuoden vihannes, hieno juures ja myös kaunis ja maukas salaattikasvi. Kasvata naatteja keväällä kasvihuoneessa. Lisää punajuuresta www.kotimaisetkasvikset.fi
  • Varhainen kylvö pelastaa porkkanan porkkanakempiltä. Kylvä heti, kun maanpinta on niin sulaa ja kuivaa, että pääset töihin. Peitä kylvövaot hiekalla ja levitä harso päälle.
  • Leikkaa vadelman kuivat versot pois vasta näin keväällä. Harvenna uusia niin, että rivimetrille jää 15 vahvaa ja tervettä uutta versoa.
  • Kastele aurinkoisen paikan sipulikukkaryhmiä ja anna myös hiukan lannoitetta.
  • Sievät pikkupuut, kuten riippahernepensaat, riipparaidat ja –pihlajat ansaitsevat pientä leikkausta ennen kasvun alkua. Poista tyviversot, harvenna latvuksesta vanhoja haaroja. Leikkaa pois rungon lähellä suoraan alas kasvavat versot ja kehitä latvusta sateenvarjon malliin. Kun lyhennät versoa, katkaise se verson yläpuolella olevan silmun jälkeen, silloin uusi kasvu suuntautuu ulospäin. Toispuoleista puuta voit tasapainottaa poistamalla jonkin vahvan oksan, ja kallistuneen puun voit tukea pystyyn heti, kun maa on sulaa.
Kysy Sinikalta! Lähetä kysymyksesi osoitteeseen www.suomela.fi/ekspertit.