Luova suunnittelu, hitunen dramatiikkaa ja istutuskauha ovat tarpeen kevätsipuleiden istutusaikaan. Keväinen puutarha kaipaa monesti terästystä, ja se hoituu helpoiten kukilla, joiden sipulit laitetaan multaan juuri nyt.

Värien ja korkeuksien sommittelu on perennaharrastajille tuttua, mutta myös sipulikukat saavat esteettistä voimaa toisistaan ja vieruskasveistaan.

Tiivistä tunnelmaa kukkapenkissä

Kun porrastat kukinnan taitavasti kevätsipuleilla, pihamaatasi värittävät eri lajit yli kolme kuukautta. Lumikello (Galanthus nivalis), talventähti (Eranthis hyemalis) sekä kevätkellot (Leucojum vernum) ovat pälvipaikkojen ensimmäisiä sipulikukkia. Viimeisinä sen sijaan voit ihastella liljatulppaaneja (Tulipa), tähtihyasintteja (Camassia) sekä laukkoja (Allium), jotka komeilevat rinnan perennojen kanssa. Aikaisten ja myöhäisten väliin mahtuvat kaikki muut kevään ihanuudet – sahramit eli krookukset (Crocus), vuokot (Anemone), helmililjat (Muscari), kevättähdet (Chionodoxa), pikarililjat (Fritillaria) ja narsissit (Narcissus).

Istuta sipulikukat saarekkeina, joissa on vähintään 5–10 sipulia ryhmässä. Anna niiden loistaa sisääntulojen, kulkuväylien tai oleskelualueiden läheisyydessä. Kun kukkasaarekkeessa vallitsee luonteva epäjärjestys, olet onnistunut luomaan luonnonmukaisen tunnelman. Muista vielä vanha nyrkkisääntö: sopiva istutussyvyys on kaksi tai kolme kertaa sipulin korkeus.

Myös suhteellisen tiheä istutus on näyttävyyden kannalta a ja o. Istuta suuret sipulit, kuten tulppaanit ja narsissit, reilun 10 sentin välein ja pikkusipulit noin 5–7 sentin välein. Jos haluat säväyttää, käytä voimakkaita värejä tai ylitiheää istutusväliä. 50 tulppaania neliömetrillä saa sydämet sykkimään. Tulppaanivalikoima on niin valtava, että erilaisilla väri- ja korkeusyhdistelmillä saat ihmeitä aikaan.

Juttu jatkuu seuraavalla sivulla.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.



Kerroksellinen, sipulikukilla koristeltu perennapenkki syntyy, kun istutat kymmenkunta sipulia neliölle. Tulppaanit kurottuvat kuunliljojen ja poimulehtien ylle, ja taustalla viheriöi kevätkaihonkukka.
Kerroksellinen, sipulikukilla koristeltu perennapenkki syntyy, kun istutat kymmenkunta sipulia neliölle.
Tulppaanit kurottuvat kuunliljojen ja poimulehtien ylle, ja taustalla viheriöi kevätkaihonkukka.

Sipulikukat ja perennat: hyvätparivaljakot

Sipulien koosta voi arvella, minkä pituiseksi ne keväällä kasvavat. Lisäksi, mitä muhkeampi sipuli, sitä suurempi kukka.

Pienimmät sipulit kuuluvat talventähdelle, pystykiurunkannukselle (Corydalis solida), idänsinililjalle (Scilla siberica), helmililjoille, kevättähdille, posliinihyasintille (Puschkinia scilloides) sekä lumikelloille. Niistä talventähti on aikaisin ja matalin, vain 10-senttinen, kun taas lumikello kurottuu parhaimmillaan jopa 25 senttiin.

Sommittele pienistä sipuleista sekaistutuksia, sillä monet niistä sievistelevät samoihin aikoihin. Esimerkiksi yhdistelmä lumikelloja ja kevätkelloja on yksinkertaisen tyylikäs vihreäpilkkuisen kevätkellon kohotessa vitivalkean lumikellon ylle.

Toukokuu on kevätsipuleiden kulta-aikaa. Aikaisimmat tosin jo lopettelevat kukintaansa, mutta suurin osa sipulikukista on parhaassa loistossaan. Kukinnan ajankohta vaihtelee hieman säistä riippuen vuodesta toiseen, mutta esimerkiksi narsissit, helmililjat ja shakkiruutuiset kirjopikarililjat yleensä kukoistavat keskenään samaan aikaan. Idänsinililja, posliinihyasintti sekä kevättähti – jolla on sinililjasta poiketen avoimet ja pystyt kukat – ovat erityisen hyviä nurmikkosipuleita ja leviävät nopeasti kukkamatoksi. Sipulikukkien ja perennojen yhdistely on mukaansatempaava harrastus. Sujauttamalla muutaman pussillisen kevätsipuleita perennojen joukkoon, saat kokonaan uudenlaisen kukkakimaran keväiseen perennapenkkiin.

Ennen kuin lähdet sipulikauppaan, tutkaile perennojen korkeuksia, sillä kullekin perennalle on valittava sopivan mittainen ja oikeaan aikaan kukkiva sipulikukka. Tarkastele myös monivuotisten lajien lehtien värejä ja muotoja, koska kukkasipulilla voit piristää myös vasta loppukesästä kukkivia perennoja.

Nostetta perennapenkissä

Tulppaanin yksivuotisuutta pidetään yleensä huonona ominaisuutena, mutta perennojen joukossa se kääntyy voitoksi. Voit sommitella joka syksy uuden, entistä komeamman yhdistelmän tai vaihdella värejä punaisesta kirkkaan keltaiseen. Klassinen ja hyvä esimerkki on kuunliljojen ja tulppaanien kumppanuus, mutta useat matalahkot perennat ja lukuisat tulppaanilajikkeet sopivat yhteen.

Puolikorkeat ja korkeat perennat vaativat seuralaiseltaan tarpeeksi pituutta. Tulppaanien lisäksi narsissit sekä ukkolaukka (Allium aflatunense), jättilaukka (A. giganteum) ja hajulaukka (Nectaroscordum siculum) kasvattavat tarpeeksi vartta ja nostavat kukkaloisteen perennojen ylle tai niiden joukkoon. Kesäkuun alkupuolella kukkivien korkeiden lilja- ja ripsureunaisten tulppaanien kauneus korostuu entisestään esimerkiksi kilpirikkojen tai tähtiputkien lehdistöjen yllä.

Keisarinpikarililja (Fritillaria imperialis) on oma lukunsa. Konstikkaan maineen saaneena se vaatii erityisen runsasravinteisen ja muhevan maan. Mutta satsaus kannattaa, sillä yli metrisen kukinnon alle mahtuu moni perennalaji, eikä sen arvokkaita sipuleita tarvita kuin 3–5 kappaletta luomaan unohtumaton näky kevätauringossa kylpevään perennamaahan.

Juttu jatkuu seuraavalla sivulla.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.


Tiiviissä kukkamatossa leviävät kilvan taivaansininen kevättähti ja posliinihyasintti.
Tiiviissä kukkamatossa leviävät kilvan taivaansininen kevättähti ja posliinihyasintti.

Yhtäaikaista kukintaa

Kevätesikkojen (Primula) laaja kaarti on malliesimerkki keväällä kukkivasta suvusta, jonka seuraan sopii moni matala sipulikasvi. Sopivia ehdokkaita ovat esimerkiksi helmililjat, idänsinililja sekä matalat narsissit kuten ’Tête à Tête’, joka tunnetaan paremmin ruukkukasvina, mutta talvehtii myös puutarhassa. Kokeile myös yllättävän vähään tyytyväisen kirjopikarililjan ja palloesikon (P. denticulta) yhteiseloa. Täysin erilaiset kellon- ja pallonmuotoiset kukinnot tuovat kaivattua särmää niiden pastellinsävyjen sulautuessa täydellisesti yhteen.

Korkeista sipulikukista tulppaanit sekä esimerkiksi valkonarsissi eli runoilijannarsissi (N. poëticus ’Actaea’) ovat oivia täydentämään imiköiden (Pulmonaria), rotkolemmikin (Brunnera macrophylla) ja kultatyräkin (Euphorbia polychroma) kukintaa. Tulppaanit on varauduttava istuttamaan joka vuosi uudestaan, sillä harvoin ne kukkivat näyttävästi vuosi toisensa perään.

Varman ja helpon yhdistelmän luovat kaksivuotiset, taivaansiniset lemmikit sekä monet sipulikasvit, kuten valkea helmililja. Lempeä näky on hykerryttävän kaunis puutarhassa kuin puutarhassa. Jos haluat kokea mukavan puutarhaelämyksen heti talven jälkeen, istuta kukkasipuleita ruukkuun ja talveta ne viileässä paikassa. Kevättalvella riemuitset, kun sipulikukkien ensimmäiset lehdenkärjet pilkistävät mullasta.

Kaiva ruukut maahan

Kukkasipulit vaativat kylmän jakson puhjetakseen keväällä kukkaan. Sipulit vaipuvat tarvitsemaansa lepotilaan, kun lämpötila laskee alle 10 asteeseen, mutta ei kuitenkaan pakkasen puolelle.

Puutarhassa kylmäkäsittely hoituu luonnostaan, joten helppo ja vaivaton tapa on kaivaa sipuliruukut talveksi maahan tai upottaa kompostiin. Istuta sipulit muoviruukkuun, sillä terrakottaruukut likaantuvat sekä saattavat rikkoutua talven aikana. Kevyitä muoviruukkuja on kätevä siirrellä ja sujauttaa keväällä suuriin ja kauniisiin suojaruukkuihin.

Komeat kerrannaiskukkaiset narsissit ovat varmoja ja ihanteellisia ruukkusipuleita. Piilota samaan ruukkuun hiukan alemmaksi myös muutama lilja- tai papukaijatulppaani, jotka kukkivat narsisseja myöhemmin. Ota narsissit niiden kukittua varoen pois ja hae tulppaanien joukkoon muutama juuri puutarhamyymälään tullut lemmikki.

Talveta parvekkeella

Jos käytössäsi ei ole puutarhaa, kylmä autotalli tai kellari, jossa lämpötila ei laske nollan alapuolelle, on oiva paikka sipulikukkien talvetukseen. Parvekkeellakin voit hyötää sipulit kukkaan, kunhan laitat ruukun polystyreenillä vuorattuun pahvilaatikkoon. Kietaise vielä ruukun ympärille sanomalehteä tai pakkaspeite ja peitä koko paketti räsymatolla.

Myös jääkaapin viileä vihanneslokero on näppärä tila hyötöharrastukseen. Sujauta alahyllylle muutama pieni saviruukku, jossa kussakin on esimerkiksi kolme kirjopikarililjan sipulia. Kun kelmeän vihreät lehdenkärjet pilkistävät helmi–maaliskuussa, voit siirtää ruukut huoneenlämpöön tai viivyttää kukintaa vielä jonkin aikaa.

Lähteet:

Ullenius, Bengtsson: Istuta ruukkuun ympäri vuoden, Kustannus-Mäkelä 2008
Rosén, Skog: Sipulikasvit ruukussa ja puutarhassa, WSOY 2004

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.

Katso lisää kuvia seuraavalla sivulla. 

 

Krookuksen seurassa kukkii kerrannaiskukkainen lumikello ’Flore Pleno’.
Krookuksen seurassa kukkii kerrannaiskukkainen lumikello ’Flore Pleno’.

 

Toukokuinen kevätpäivä Pohjois- Karjalassa: tummahelmililjat ovat avautuneet vajaa viikko sitten ja narsissin kerrannaiskukkainen Texas-lajike on kohta täydessä loistossa. Istutuksen kruunaa puhkeamaisillaan oleva hennonpunainen tulppaani. Toimivan ja herkän yhdistelmän luot kirjopikarililjoilla ja narsisseilla.
Toukokuinen kevätpäivä Pohjois- Karjalassa: tummahelmililjat ovat avautuneet vajaa viikko sitten ja narsissin kerrannaiskukkainen Texas-lajike on kohta täydessä loistossa. Istutuksen kruunaa puhkeamaisillaan oleva hennonpunainen tulppaani.
Toimivan ja herkän yhdistelmän luot kirjopikarililjoilla ja narsisseilla.

Mitä pienempiä sipuleita, sitä runsaammin niitä on istutettava vieretysten. Näyttävän kevätkukinnan saat istuttamalla pari–kolmesataa sinililjaa, posliinihyasinttia tai lumikelloa samaan ryhmään. Vasemmalta oikealle: posliinihyasintti, pystykiurunkannus, isohelmililja, kevättähti, kääpiötulppaani, torvinarsissi, keltakoiranhammas.
Mitä pienempiä sipuleita, sitä runsaammin niitä on istutettava vieretysten. Näyttävän kevätkukinnan saat istuttamalla pari–kolmesataa sinililjaa, posliinihyasinttia tai lumikelloa samaan ryhmään. Vasemmalta oikealle: posliinihyasintti, pystykiurunkannus, isohelmililja, kevättähti, kääpiötulppaani, torvinarsissi, keltakoiranhammas.

Luo aistikas ryhmä morsiusleinikillä (Ranunculus aconitifolius) ja tulppaaneilla.
Luo aistikas ryhmä morsiusleinikillä (Ranunculus aconitifolius) ja tulppaaneilla.

Lisää kuvia seuraavalla sivulla.

 

 

 

Kevätkello Koiranhammas
Kevätkello
Koiranhammas

Koristele puutarha itsehyödetyillä ruukkusipuleilla kevään juhliin. Laita salaojitetut ja hiiriltä verkolla suojatut ruukut viileään kellariin ja nosta ne ulos pakkasten mentyä, muutamia viikkoja ennen haluttua kukintaa.
Koristele puutarha itsehyödetyillä ruukkusipuleilla kevään juhliin. Laita salaojitetut ja hiiriltä verkolla suojatut ruukut viileään kellariin ja nosta ne ulos pakkasten mentyä, muutamia viikkoja ennen haluttua kukintaa.

Ei kevättä ilman esikoita ja helmililjoja! Istuta pieniä sipuleita runsaasti penkkiin.
Ei kevättä ilman esikoita ja helmililjoja! Istuta pieniä sipuleita runsaasti penkkiin.