Salaperäinen ruusu on inspiroinut niin puutarhaihmisiä kuin eri alojen taiteilijoitakin kautta vuosisatojen. Paitsi naisellisuuden ja kauneuden symbolina ruusu elää edelleen sitkeästi legendoissa ja saduissa sekä kristillisessä perinteessä. Aihe pitää pintansa myös vaakunataiteessa ja erilaisissa kunnianosoituksissa. Aiemmin luostari- ja kartanopuutarhoissa yrtteinä ja ylellisyytenä viljellyt ruusut ovat jo sadan vuoden ajan olleet koko kansan saatavilla.

Suomessa on nykyisin ruusujen suhteen sekä harrastajille että kotitarhureille hyvät apajat. Maahamme on aikojen kuluessa valikoitunut Venäjältä ja Ruotsista kestäviä pensasruusuja, joita edelleen löytyy pihoilta ja puistoistamme. Näitä vanhoja, hyvin säilyneitä lajeja nimetään uudelleen, sillä niiden alkuperä on usein tuntematon. Lisäksi saatavilla on runsaasti uusia tutkitusti kestäviä lajikkeita.

Varmat luonnonruusut

Suomessa kasvaa luonnonvaraisena kuusi ruusulajia, joiden vaatimaton kauneus on vedonnut puutarhaharrastajiin. Osa niistä on päätynyt myös viljelykasveiksi.

Yksinkertaiskukkaisesta, yleisimmästä luonnonvaraisesta metsäruususta (Rosa majalis) ovat peräisin kerrannaiskukkaiset mökinruusu (R. majalis ’Foecundissima’) ja tornionlaaksonruusu (R. majalis ’Tornedal’). Niitä voit istuttaa karuunkin kasvualustaan, ja ne kukkivat luonnonlajia pitempään. Harvinaisempi on luonnosta peräisin oleva karjalanruusu (R. acicularis). Se on valittu Pohjois- Karjalan kansalliskukaksi ja soveltuu terveenä lajina hyvin myös kotipuutarhoihin.

Muualta tulleita käyttökelpoisia luonnonruusuja ovat muun muassa pohjoisamerikkalainen nukkeruusu (R. nitida). Tämä kiiltävälehtinen, alle metrin korkuiseksi jäävä pensas soveltuu myös pieneen pihaan.

Pari metriä korkean kanadanruusun (R. blanda) kestävät ’Herttoniemi’- ja ’Toukoniitty’-lajikkeet voit istuttaa vaikkapa aidanteeseen. Vaaleanpunakukkainen tarjanruusu on valikoitu edustavana kanadanruusujen joukosta. Samoin tähän ryhmään kuuluva aniliinikukkainen ja siro punalehtiruusu (R. glauca) on löytänyt tiensä suomalaisten sydämiin.

Lue lisää ruusuista seuraavalta sivulta!

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.

 

Ikivanha kirjoapteekkarinruusu (R. ’Rosa Mundi’) on syntynyt silmumutaatiosta.
Ikivanha kirjoapteekkarinruusu (R. ’Rosa Mundi’) on syntynyt silmumutaatiosta.

Kestävät sulostuttajat

Lempipensastamme juhannusruusua (Rosa pimpinellifolia ’Plena’) viljellään yleisesti vain meillä ja Virossa. Keskikesän juhlaan ajoittuva lyhytaikainen kukinta tekee siitä ainutlaatuisen. Toistaiseksi vähemmän tunnettu on sen sukulainen, kukiltaan vaaleanpunertava tarhapimpinellaruusu ’Juhannusmorsian’.

Suomalaiseen valiotaimilajikkeistoon kuuluvat myös suviruusu (R. ’Poppius’) sekä papulanruusu (R.’Papula’), jotka kukkivat juhannusruusua myöhemmin. Pieniä, valkoisia kukkia rönsyävä suomenköynnösruusu ’Pohjantähti’ kuuluu samaan ryhmään ja on talvenkestävyydeltään erinomainen. Kasvata pimpinellaruusuja tuoreessa, syvämultaisessa kasvupaikassa, niin ne pysyvät terveinä ja tuholaisille vastustuskykyisenä.

Pimpinellaruusuja aremmat, itämaista alkuperää olevat harisoninruusut (R. x harisonii) ovat keltaisen värinsä vuoksi olleet Pohjoismaissa vähemmän suosittuja kuin Keski-Euroopassa.

Näistä kuitenkin Helsingissä hyvin säilyneet tarhaharisonit ’Matti Hesperia’ja ’Maija Hesperia’ selviävät talvista Keski-Suomessa saakka. Uusi pohjoisessakin kestävä lajike on sitruunankeltainen tarhaharisoninruusu ’Williams’ Double Yellow’, joka pärjää aina V-vyöhykkeelle asti.

Sen sijaan tarhakurtturuusut (R. Rugosaryhmä) ovat levinneet meillä paikoitellen liiaksikin, jopa merenrannoille. Terveen ja voimakaskasvuisen ryhmän ruusut ansaitsevat edelleen paikkansa kotipuutarhassa, kunhan et kippaa esimerkiksi kasvin juurivesoja luontoon. Paljon käytetyn lajin valkokukkainen muoto (f. alba) tai kerrannaiskukkainen, tuoksuva hansaruusu (R. ’Hansa’) ovat peruslajia harvinaisempia, mutta kuuluvat silti lajikeryhmän parhaimmistoon.

Lajeja kokeneimmille

Gallianruususta (Rosa gallica) lähtöisin olevat ranskanruusut olivat 1800-luvun alkupuolella todella suosittuja, ja niitä jalostettiin tuhansia. Lyhytkestoisen kukintansa vuoksi laji on nykyään lähinnä harrastajien suosima. Löytöpaikan mukaan nimettyjä ranskanruusulajikkeita ovat muun muassa yksinkertaiskukkaiset punainen ’Iitin Tiltu’ ja roosa ’Olkkala’ .Vanhoja kestäviä ranskanruusuja ovat matala apteekkarinruusu (R. ’Officinalis’) ja sen terälehdiltään valkoraidallinen lajike ’Rosa Mundi’, joka yhdistetään vieläkin historialliseen tudorinruusuun.

Kaivatessasi lisää haastetta valitse viehkeäkukkainen neidonruusu (R. Alba-ryhmä). Sinertävän- tai harmahtavanvihreälehtiset neidonruusut kasvavat parin metrin pituisiksi. Nämä tuoksuvakukkaiset hurmurit muodostavat vain vähän juurivesoja ja kukkivat heinäkuussa edellisen kesän versoilla valkoiseksi vaalenevin kukin. Sateinen kesä tummentaa täyteläisten kukkien terälehtiä helposti. Tunnettuja ikivanhoja neidonruusulajikkeita ovat ’Maiden’s Blush’ ja ’Maxima’.

Reilun metrin korkuiset nuokkuvaoksaiset kartanoruusut (R. Centifolia-ryhmä) ovat harrastajille ruusujen aatelia. Kestävimmät lajikkeet ovat vaaleanpunakukkaiset ’Pikkala’ ja ’Tähtitorninkatu’, jotka menestyvät ilman suojaa I–III-vyöhykeillä. Suuret kerrannaiset kukat taivuttavat oksia joskus maahan asti.

Jos etsit erityisen viehättävää vanhaa pensasruusua, kokeile sammalruusua (R. Centifolia Muscosa -ryhmä), jonka verholehdet ovat sammalmaisen nukan peittämät. Pensas tekee vain niukasti juurivesoja. Tähän ruusuun liittyvän kristillisen legendan mukaan kaikki ruusut olivat ensin valkoisia, kunnes Golgatan tapahtumat muuttivat ne punaisiksi.

Vahvasti tuoksuvat historialliset damaskonruusut (R. Damascena-ryhmä) ovat niitä, joista tislataan kallista ruusuöljyä ja saadaan ruusuvettä kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin. Suomessakin ovat kokeilunhaluisille saatavina kerran kesässä kukkiva punertava, lähes valkokukkainen kesädamaskonruusu ’Celsiana’ sekä uudelleen kukkiva syysdamaskonruusulajike ’Rose de Recht’, jonka karmiininpunainen kukka on hyvin tiheästi kerrannainen.

Historiallisia perinnelajeja edustavat myös suurikukkaiset bourboninruusut, joista esimerkiksi ’Louise Odier’ on tunnettu jo vuodesta 1851.

Istutanko ruusut yhteen vai erikseen? Lue vastaus seuraavalta sivulta.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.

 

 

Sammalruusu Suviruusu
Sammalruusun nuput ovat nukkaisten karvojen peittämät. Suviruusu ilahduttaa kukinnallaan viikko juhannusruusun jälkeen. Keskikesän sulotar on kasvupaikan suhteen juhannusruusua vaateliaampi.

Istutanko ruusut yhteen vai erikseen?

Pensasruusut menestyvät parhaiten, kun istutat ne aurinkoiselle paikalle vettä läpäisevään maahan. Ne viihtyvät yleensä toisten kasvien seurassa, ja kumppanuuskasveiksi soveltuvat sekä toiset puuvartiset lajit että perennat. Hienostuneimmat ruusulajit, kuten ranskan-, neidon- ja kartanoruusut, muodostavat vain vähän juurivesoja, joten maltillisesti leviävät perennat, kuten matalat kurjenpolvet (Geranium), kellokukat (Campanula) ja esimerkiksi pienikukkaiset kärhöt (Clematis), sopivat hyvin niiden seuraan.

Sen sijaan esimerkiksi papulanruusu (R. Papula’), valamonruusu (R. ’Splendens’) ja kirkonruusu (R. Francofurtana-ryhmä) vaativat kasvualustan rajaamisen, joten niiden juurella pärjäävät parhaiten puolensa pitävät maanpeittoperennat. Myös kylvö- ja kesäkukat sopivat näiden seuraksi, varsinkin pensaiden ollessa vielä pieniä.

Lähteet: Suomalainen ruusukirja, Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel Tammi 2009
Kotipihan ruusut, Ella Räty, Puutarhaliiton julkaisuja nro 338, 2006
Kukkien kuningatar – Ruusun hurmaava historia, Pirkko Liitiä, Atena Kustannus Oy 2006
Suomen ruusut Pirjo Rautio, Otava 2009

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.