Korallikeijunkukat (Heuchera sanguinea), keltakatkerot (Gentiana lutea), nauhukset (Ligularia) ja palavarakkaus (Lychnis chalcedonica) miehittävät pientä kukkulaa, jonka Hans Bonde-Jensen on luonut omaksi leikkipaikakseen. Taustalla kohoavat kookkaat kakaliat ja tarharaun

Lähellä Kuopiota, Kurkimäessä, suojaisa metsä kätkee sisälleen ainutlaatuisen viljelmän. Täällä metsätaipaleen takana asuu tanskalaissyntyinen puutarhuri Hans Bonde-Jensen, joka vuosikymmenten kuluessa on koonnut tiluksilleen kestävän kokoelman kotimaisia perennoja.

Hän lähtee oppaaksemme esittelemään kasvejaan ja niiden ominaisuuksia. Puutarha ei kokonaisuudessaan näy pihalle, joten emme vielä tiedä, että kierroksesta tulee pitkä.

Kuljemme Bonde-Jensenin perässä pellolle, jossa kukkivat perennat levittäytyvät kaukaisuuteen yhtenä värimerenä. Kasvit eivät kasva toistensa seassa vaan suorissa riveissä, vaikka kyseessä onkin harrasteviljelmä.
– Aikoinaan viljelin leikkokukkia myös myyntiin, Hans Bonde-Jensen kertoo syyn.

Säntilliset rivit tekevät puutarhasta helppohoitoisen. Asian tärkeys valkenee, kun jatkamme matkaamme pellolla ja eteemme levittäytyy alue toisensa jälkeen uusine lajeineen. Perennakokoelma on kahden hehtaarin laajuinen.

Bonde-Jensenin puutarhasta ei löydy arkoja lajeja, sillä hän vaalii perennoja, jotka selviävät oloissamme hyvin. Tämän vuoksi esimerkiksi syyskimikki (Cimicifuga simplex ’Brunette’) on jäämässä pois kokoelmasta, sillä se ei ehdi kukkia Kuopion seudulla. Sen sijaan Hans Bonde-Jensenin jalostuskohteena ja lempilapsena on muun muassa sininen sarviorvokki, josta hän on onnistunut luomaan keltakukkaisen muodon.


Hans Bonde-Jensen

Lähellä Kuopiota, Kurkimäessä, suojaisa metsä kätkee sisälleen ainutlaatuisen viljelmän. Täällä metsätaipaleen takana asuu tanskalaissyntyinen puutarhuri Hans Bonde-Jensen, joka vuosikymmenten kuluessa on koonnut tiluksilleen kestävän kokoelman kotimaisia perennoja.

Hän lähtee oppaaksemme esittelemään kasvejaan ja niiden ominaisuuksia. Puutarha ei kokonaisuudessaan näy pihalle, joten emme vielä tiedä, että kierroksesta tulee pitkä.

Kuljemme Bonde-Jensenin perässä pellolle, jossa kukkivat perennat levittäytyvät kaukaisuuteen yhtenä värimerenä. Kasvit eivät kasva toistensa seassa vaan suorissa riveissä, vaikka kyseessä onkin harrasteviljelmä.
– Aikoinaan viljelin leikkokukkia myös myyntiin, Hans Bonde-Jensen kertoo syyn.

Säntilliset rivit tekevät puutarhasta helppohoitoisen. Asian tärkeys valkenee, kun jatkamme matkaamme pellolla ja eteemme levittäytyy alue toisensa jälkeen uusine lajeineen. Perennakokoelma on kahden hehtaarin laajuinen.

Bonde-Jensenin puutarhasta ei löydy arkoja lajeja, sillä hän vaalii perennoja, jotka selviävät oloissamme hyvin. Tämän vuoksi esimerkiksi syyskimikki (Cimicifuga simplex ’Brunette’) on jäämässä pois kokoelmasta, sillä se ei ehdi kukkia Kuopion seudulla. Sen sijaan Hans Bonde-Jensenin jalostuskohteena ja lempilapsena on muun muassa sininen sarviorvokki, josta hän on onnistunut luomaan keltakukkaisen muodon.


Huisku-unikko (Macleaya cordata) kasvaa hyvässä maassa mahtavaksi, jopa kolme metriä korkeaksi. Lehdistö on alapuolelta hopeinen, mikä lisää kasvin hienovaraista koristeellisuutta.

Vinkkejä perennavalintoihin

Lähes 30 vuoden kokemus perennojen kasvatuksesta on opettanut Bonde-Jensenille lajien hyvät ja huonot puolet. Hän kertoo, kuinka esimerkiksi siperianampiaisyrtti (Dracocephalum sibiricum) ja vuorirevonpapu (Thermopsis montana) leviävät helposti ja ovat siksi huonoja kumppaneita. Sen sijaan liljoja hän istuttaa mielellään toisten kasvien joukkoon, sillä niiden kukinta-aika on suhteellisen lyhyt.

– Helposti leviävä laji on myös kookas rohtoraunioyrtti, Symphytum officinale, mutta tiedätkö, että tarharaunioyrtti, Symphytum asperum, on tukeva eikä leviä?

Opin lisäksi, että kaukasiankirahvikukka (Cephalaria gigantea) siementää runsaasti, jolloin sitä pian nousee joka paikasta. Väriminttu (Monarda) leviää voimakkaasti, mutta se on matalajuurisena helppo pitää aisoissa. Huisku-unikko (Macleaya cordata) taas kasvattaa uusia taimia juurakon reunoista.
– Juurakon keskiosiin ei kannata kajota, sillä haurasvartinen jättiperenna vaatii hyvän kasvurauhan.

Utelen hyvän kasvun salaisuutta, sillä perennat ovat silminnähden elinvoimaisia.
– Jos maa on hyvä, niin kaikki kasvaa.

Ongelmana on Bonde-Jensenin mielestä useimmiten kalkin puute. Se heikentää kasvien ravinteiden saantia ja vaikuttaa selvästi kasvuun.
– Meillä kasvit ovat yleensä vähän korkeampia kuin muilla, hän naurahtaa.


Peurankello (Campanula glomerata) on erittäin kestävä perenna ja hyvä leikko- ja sidontakukka. Sen pitkäikäinen kukinto sietää hyvin myös sadetta.

Vinkkejä perennavalintoihin

Lähes 30 vuoden kokemus perennojen kasvatuksesta on opettanut Bonde-Jensenille lajien hyvät ja huonot puolet. Hän kertoo, kuinka esimerkiksi siperianampiaisyrtti (Dracocephalum sibiricum) ja vuorirevonpapu (Thermopsis montana) leviävät helposti ja ovat siksi huonoja kumppaneita. Sen sijaan liljoja hän istuttaa mielellään toisten kasvien joukkoon, sillä niiden kukinta-aika on suhteellisen lyhyt.

– Helposti leviävä laji on myös kookas rohtoraunioyrtti, Symphytum officinale, mutta tiedätkö, että tarharaunioyrtti, Symphytum asperum, on tukeva eikä leviä?

Opin lisäksi, että kaukasiankirahvikukka (Cephalaria gigantea) siementää runsaasti, jolloin sitä pian nousee joka paikasta. Väriminttu (Monarda) leviää voimakkaasti, mutta se on matalajuurisena helppo pitää aisoissa. Huisku-unikko (Macleaya cordata) taas kasvattaa uusia taimia juurakon reunoista.
– Juurakon keskiosiin ei kannata kajota, sillä haurasvartinen jättiperenna vaatii hyvän kasvurauhan.

Utelen hyvän kasvun salaisuutta, sillä perennat ovat silminnähden elinvoimaisia.
– Jos maa on hyvä, niin kaikki kasvaa.

Ongelmana on Bonde-Jensenin mielestä useimmiten kalkin puute. Se heikentää kasvien ravinteiden saantia ja vaikuttaa selvästi kasvuun.
– Meillä kasvit ovat yleensä vähän korkeampia kuin muilla, hän naurahtaa.


Himalajantyräkki (Euphorbia griffithii) on kaunis kaikkina vuodenaikoina. Kasvi pensastuu hitaasti ja muodostaa rauhallisen taustan matalammille lajeille.

Ylimpänä kurottelevat täällä asterikasveihin kuuluva kakalia (Parasenecio hastatus) ja harvoin nähty jättimarskinlilja (Eremurus robustus). Jälkimmäisen juuristo on hyvin arka. Se kasvaa aivan maan pinnassa ja ulottuu jopa metrin päähän kasvista. Juuristo kärsii helposti maan haraamisesta ja tallaamisesta. Ei ihme, että kasvi on harvinainen.

Pensasmaisen himalajantyräkin (Euphorbia griffithii) kohdalle pysähdymme pitkäksi aikaa. Laji on selvästi Bonde-Jensenin suosikki, sillä se saa osakseen paljon kehuja. Hitaasti pensastuva perenna on kaunis keväästä lähtien. Syksyllä se saa hienon syysvärin.

Etenemme hiljalleen eteenpäin. Bonde-Jensen kulkee koko ajan paljain jaloin ja toteaa niin olevan kesäisin mukavinta.
– Eikä tarvitse alinomaa karistaa multaa kengistä.

Tulemme alueelle, jossa uudet kasvinalut pistävät terhakkaina ylös vasta möyhennetystä mullasta. Kokeilunhalu saa konkarin raivaamaan edelleen uutta alaa, vaikka entistä hoidettavaa olisi yllin kyllin.

Kokemus on opettanut Bonde-Jensenille useita helppohoitoisuutta edistäviä niksejä. Esimerkiksi syyskesästä hän hävittää terävät varsiston tyngät kulottamalla. Muun muassa kurjenmiekkojen (Iris) ja kultapiiskujen (Solidago virgaurea) versosto uusiutuu parhaiten kulotuksen jälkeen.
– Kitkemisessä olen myös oppirahani maksanut. Rikkaruohot pitää poistaa varhain keväällä, jolloin loppukesän saa nauttia puhtaista kasvualustoista.


Kirjavalehtinen nauhus (Ligularia) on alkujaan ilmeisesti mehiläisten risteyttämä. Bonde-Jensen vaalii löydöstään koemielessä. Jos syntyneen muunnoksen ominaisuudet ovat sopivat, hän saattaa tulevaisuudessa kasvattaa sitä enemmänkin.

Ylimpänä kurottelevat täällä asterikasveihin kuuluva kakalia (Parasenecio hastatus) ja harvoin nähty jättimarskinlilja (Eremurus robustus). Jälkimmäisen juuristo on hyvin arka. Se kasvaa aivan maan pinnassa ja ulottuu jopa metrin päähän kasvista. Juuristo kärsii helposti maan haraamisesta ja tallaamisesta. Ei ihme, että kasvi on harvinainen.

Pensasmaisen himalajantyräkin (Euphorbia griffithii) kohdalle pysähdymme pitkäksi aikaa. Laji on selvästi Bonde-Jensenin suosikki, sillä se saa osakseen paljon kehuja. Hitaasti pensastuva perenna on kaunis keväästä lähtien. Syksyllä se saa hienon syysvärin.

Etenemme hiljalleen eteenpäin. Bonde-Jensen kulkee koko ajan paljain jaloin ja toteaa niin olevan kesäisin mukavinta.
– Eikä tarvitse alinomaa karistaa multaa kengistä.

Tulemme alueelle, jossa uudet kasvinalut pistävät terhakkaina ylös vasta möyhennetystä mullasta. Kokeilunhalu saa konkarin raivaamaan edelleen uutta alaa, vaikka entistä hoidettavaa olisi yllin kyllin.

Kokemus on opettanut Bonde-Jensenille useita helppohoitoisuutta edistäviä niksejä. Esimerkiksi syyskesästä hän hävittää terävät varsiston tyngät kulottamalla. Muun muassa kurjenmiekkojen (Iris) ja kultapiiskujen (Solidago virgaurea) versosto uusiutuu parhaiten kulotuksen jälkeen.
– Kitkemisessä olen myös oppirahani maksanut. Rikkaruohot pitää poistaa varhain keväällä, jolloin loppukesän saa nauttia puhtaista kasvualustoista.


Punaluppion (Sanquisorba officinalis) syvän purppuranpunaiset tähkämäiset kukat puhkeavat pitkän varren päähän. Korkea perenna on hyvä taustakasvi muille vaikkapa vaaleaa seinustaa vasten.

Perillä satumaassa

Korkeiden perennojen reunustama polku johtaa lopulta rinteeseen, joka on istutettu täyteen kukkijoita toinen toistensa lomaan. Paikka eroaa aiemmin nähdyistä alueista juuri vapaamuotoisuutensa vuoksi.

Bonde-Jensen on innoissaan. Hän esittelee tekemällä tehdyn kallion – kivilohkareista kootun penkereen, jonka kupeeseen on muovattu pieni suojaisa luola. Bonde-Jensen kipuaa korkeimmalle paikalle näyttääkseen tärkeimmän. Kummulla on valtaistuin, kivinen penkki, josta avautuu näkymä perennameren ylle.
– Tämä on minun satumaani! Täällä saan olla valtias, nauttia näkymästä omaan valtakuntaani ja luoda uutta, hän huudahtaa tehden samanaikaisesti kädellään laajan kaaren perennavainioiden suuntaan.


Vaaleajouluruusu (Helleborus niger) on selvinnyt tällä alueella hyvin. Puolivarjoisassa metsäpuutarhassa se lisääntyy helposti siemenistä.

Perillä satumaassa

Korkeiden perennojen reunustama polku johtaa lopulta rinteeseen, joka on istutettu täyteen kukkijoita toinen toistensa lomaan. Paikka eroaa aiemmin nähdyistä alueista juuri vapaamuotoisuutensa vuoksi.

Bonde-Jensen on innoissaan. Hän esittelee tekemällä tehdyn kallion – kivilohkareista kootun penkereen, jonka kupeeseen on muovattu pieni suojaisa luola. Bonde-Jensen kipuaa korkeimmalle paikalle näyttääkseen tärkeimmän. Kummulla on valtaistuin, kivinen penkki, josta avautuu näkymä perennameren ylle.
– Tämä on minun satumaani! Täällä saan olla valtias, nauttia näkymästä omaan valtakuntaani ja luoda uutta, hän huudahtaa tehden samanaikaisesti kädellään laajan kaaren perennavainioiden suuntaan.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.