Japaninköynnösruusu

Varttaminen eli täsmällisemmin sanottuna silmutus on tanskalaisten, hollantilaisten ja saksalaisten taimitarhaviljelijöiden yleisimmin käyttämä ruusujen lisäysmenetelmä. Varttamiseen tarvitaan kasvava perusrungon taimi, vartettavan ruusun silmuja, terävä veitsi, sitomistarvikkeita sekä hieman taitoakin. Nykyisin yleisimmin käytettyjä perusrunkoja ovat japaninköynnösruusu (R. multiflora), R. ’Laxa’, koiranruusu (R. canina) ja orjanruusu (R. dumalis). Aiemmin käytettiin paljon myös omenaruusua (R. rubiginosa) ja neuvoksenruusua (R. x spaethiana).

Perusrungon tärkeimpiä valintaperusteita ovat viljelytekniikkaan liittyvät seikat, kuten piikittömyys, juurenkaulan pituus, juuriston voimakkuus ja vähäinen juurivesojen muodostaminen. Sen sijaan kysymys perusrungon talvenkestävyydestä ei keskieurooppalaista taimitarhaviljelijää juurikaan kosketa.

Ruusut silmutetaan keskikesällä. Nuoren, mieluiten astiataimena kasvavan perusrungon alaosaan lähelle maan pintaa tehdään kuoreen T:n muotoinen viilto, jonne – kuoren ja puun väliin – siirretään vartettavan lajikkeen versosta pieni, yhden silmun sisältävä pala. Liitoskohta peitetään tarkoitukseen myytävällä kuminauhalla, niinellä tai kalvolla niin, ettei itse silmu peity. Silmu kasvaa kiinni perusrunkoon noin kuukaudessa. Seuraavana talvena perusrungon versosto leikataan poikki silmun yläpuolelta. Perusrungon juuret kuljettavat vettä ja ravinteita silmulle, ”vuokralaiselleen”, joka vahvistuu ja muodostaa seuraavana kesänä versoston.

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Suomalainen ruusukirja (© Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2009, ISBN 978-951-31-4793-8). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi