Ruusuhärmä Suurimmat vahingot härmä aiheuttaa ryhmäruusuille, joiden versot ja kukkanuput se saattaa tuhota, ellei torjuntaan ryhdytä ajoissa.

Ruusunhärmä

(Podosphaera pannosa, ruots. mjöldagg, engl. powdery mildew) on yleinen ruusujen riesa. Pahiten se vaivaa ryhmä- ja köynnösruusuja, joilla sen torjuntakin tulee ajoittain tarpeelliseksi.

Jos ruusunhärmän vaaleaa, jauhemaista kasvustoa on runsaasti nupuissa ja versojen latvoissa, kukinta kärsii ja versojen kasvu heikkenee. Onneksi ruusunhärmälle erityisen otollisia lämpimiä kesiä ei ole joka vuosi. Kun kevät on lämmin, saa ruusunhärmä – kuten monet muutkin taudit ja tuholaiset – hyvän alkuvauhdin ja tuhot alkavat tavallista varhemmin. Sen sijaan sadekausien aikana härmän leviäminen estyy, koska itävät kuromaitiöt halkeavat joutuessaan runsaan veden kanssa kosketuksiin. Härmä lisääntyy nopeimmin loppukesällä, jolloin yöilmassa on sen kuromaitiöiden itämiselle tarpeellista kosteutta (ei märkyyttä) runsaasti.

Ruusunhärmää on ryhmäruusuissa usein senkin vuoksi, että maanpinnan ollessa mulloksella ruusupenkin yö-ja päivälämpötilojen ero on suuri, mikä luo otolliset olot härmälle. Jos ruusuistutus sijaitsee lämpimällä ja suojaisella paikalla, ruusut saavat helposti härmäsienitartunnan. Ryhmäruusupenkin pinta onkin viisasta peittää jollakin peittokasvilla, esimerkiksi yksivuotisella tuoksupieluksella (Lobularia maritima). Myös monivuotiset, matalat perennat sopivat hyvin ryhmäruusujen kuten muidenkin ruusujen yhteyteen peittokasveiksi. Silloin ruusuryhmän hoito helpottuu muutenkin.

Ryhmäruusujen lisäksi härmätartunnan saavat helposti eräät pensasruusut, etenkin kartano-(R. Centifolia-ryhmä) ja ranskanruusut (R. Gallica-ryhmä) sekä punalehtiruusu (R. glauca). Monien muidenkin pensasruusujen lehdissä ja versojen latvoissa on loppukesällä härmää, mutta torjuntaruiskutukset eivät ole yleensä tarpeen. Jonkin verran alttiita ruusunhärmälle ovat mm. valamon-, kurttu-ja suviruusu, mutta esimerkiksi juhannusruusussa härmää ei ole tavattu koskaan. Liiallinen typpilannoitus suurentaa ja pehmentää lehtisolukkoja ja altistaa näin kasveja härmäsienitartunnalle.

Härmän torjuntaan on kehitetty erikoisvalmisteita, joita voi tiedustella alan liikkeistä. Myös ruiskutus 2-3 %:lla Tolu-liuoksella auttaa jonkin verran, mutta käsittely on toistettava monta kertaa noin viikon välein. Jotta tauti ei turmelisi koko kasvia, torjuntaruiskutukset on aloitettava heti ensimmäisten härmälaikkujen tultua näkyviin, sillä pahoin taudin runtelemaa pensasta ei saada enää terveeksi.

Ruusunlehtihome

(Peronospora sparsa, ruots. rosbladmögel, engl. downy mildew) pitää kosteudesta. Sen tartunnan näkee lehtien yläpinnoilla aluksi vaaleina, myöhemmin kellanruskeina tai punertavina laikkuina. Lehdet käpristyvät, kuivuvat ja varisevat. Lehtien alapinnoilla on sienen vaaleanharmaata rihmastoa. Tauti torjutaan tarvittaessa torjunta-aineilla ja saastuneet lehdet hävitetään. Ruusunlehtihometta esiintyy pääasiassa kasvihuone-ja ryhmäruusuissa, jotka on istutettu suojaisille ja varjoisille paikoille. Sen merkitys on kuitenkin vähäinen härmään verrattuna.

Mustalaikku

(Marssonina rosae, ruots. svartfläcksjuka, engl. black spot) on varsinainen ruusujen vitsaus etelämpänä, mutta meillä sen merkitys on paljon pienempi. Tautia esiintyy yleisesti monissa ryhmäruusulajikkeissa, ja lisäksi se vaivaa myös eräitä pensasruusuja. Pahasti mustalaikun saastuttama ruusu pudottaa lehtensä nopeasti. Laikut ovat violetinmustia ja niiden reunat luonteenomaisesti säteittäinsuuntautuneita. Suomen oloissa tuho ilmenee usein vasta loppukesällä tai syksyllä. Kostea sää edistää taudin leviämistä. Mustalaikkua torjutaan viljelemällä tätä tautia kestäviä lajikkeita ja keräämällä saastuneet lehdet tarkastipois.Ruusuistutus on syytä perustaa avoimelle paikalle, jossa ilma pääsee kiertämään vapaasti ja kuivattamaan kasvuston. Mustalaikun kemiallinenkin torjunta on mahdollista.

Kuva yllä: Ruusunhärmä on kiusallisin ruusujen taudeista. Suurimmat vahingot härmä aiheuttaa ryhmäruusuille, joiden versot ja kukkanuput se saattaa tuhota, ellei torjuntaan ryhdytä ajoissa. Pensasruusuissa härmää näkyy yleensä vasta kukinnan jälkeen loppukesällä, jolloin taudin aiheuttama haitta jää vähäisemmäksi. 


Ruusuruoste vaivaa joskus ruusuja aiheuttamalla ennenaikaisen lehtien varisemisen.

Ruusunruosteet

(Phragmidium fusiforme, P. mucronatum, P. tuburculatum, ruots. rosrost, engl. rust) ovat yleisiä Etelä-ja Keski-Suomessa monissa pensasruusuissa, myös luonnonlajeissa. Ruusulajien ja -lajikkeiden alttius ruusunruosteille vaihtelee. Esimerkiksi kurtturuusussa (R. rugosa) ruostetta ei ole tavattu, mutta neuvoksenruusussa (R. x spaethiana) kylläkin. Hyvin usein ruusunruostetta näkee punalehtiruusussa (R. glauca), jossa se aiheuttaa alkukesällä oranssinpunaisia haavaumia varsiin. Ruostetartunnan saaneiden ryhmäruusujen lehdet varisevat ennen aikojaan. Sienen helmi-itiöaste näkyy lehdilläpieninä pisteinä sekä varsissa ja kiulukoissa oranssinpunaisina, pitkulaisina muodostumina. Oranssinkeltaiset kesä-ja mustat talvi-itiöpesäkkeet ovat lehtien alapinnoilla pieninä pisteinä.Ruusunruosteiden torjunta on vaikeaa. Jos tautia esiintyy ryhmäruusuissa, tautiset lehdet on poistettava tarkoin. Keväällä maanpinta peitetään parin sentin paksuisella turvekerroksella, mikä vähentää edellisenä syksynä irronneiden talvi-itiöiden itämistä. Ruiskutukset tulevat tuskin pihapuutarhassa kysymykseen, sillä niitä pitäisi tehdä jatkuvasti 10-14 päivän välein. Pahoin ruostesienen vaivaamia kasveja ei enää kannata ruiskuttaa, vaan saastuneet lehdet on syytä hävittää syksyllä.

Harmaahome

(Botrytis cinerea, ruots. gråmögel, engl. grey mould) pilaa sateisina kesinä ruusun kukkia. Erityisen altis sille on mustialanruusu (R. ’Minette’), jonka nuput eivät avaudu kosteina, viileinä kesinä lainkaan harmaahomeen iskettyä uloimpiin terälehtiin. Harmaahome saattaa ruskettaa muidenkin ohutterälehtisten ja kerrannaiskukkaisten pensas-, ryhmä-ja köynnösruusujen nuppuja ja kukkia. Harmaahome voi toisinaan vioittaa myös versoja ja lehtiä. Ruusut pitää istuttaa aina aurinkoiseen, ilmavaan paikkaan, jotta versosto kuivuu mahdollisimman nopeasti sateen jälkeen. Harmaahomeen saastuttamat nuput leikataan heti pois ja hävitetään.

Hopeakiilto

on punanahkasienen eli purppuranahakkaan (Chondrostereum purpureum, ruots. purpurskinn, silverglans, engl. silver leaf) aiheuttama tauti. Sen tartunta näkyy lehtien epänormaalin harmaana kiiltona, joka johtuu ilman pääsystä lehtien päällysketon alle. Sieni on tappava, sillä saastuneet oksat tai jopa koko pensas tuhoutuvat. Sientä tavataan joskus myös täysikasvuisissa pensasruusuissa, joita on leikattu voimakkaasti kesällä esimerkiksi siirtämisen vuoksi. Kuolleen pensaan tyvellä on kääpämäisiä, harmaanruskeita, alta punertavia, litteitä, 2-8 cm:n levyisiä kasvaimia, joissa muodostuvien itiöiden avulla sieni leviää. Hopeakiiltoa esiintyy myös monissa muissa ruusukasvien heimoon kuuluvissa puu-ja pensaslajeissa. Koska sienen itiöt leviävät uusiin ruusuihin haavojen kautta, tuoreet leikkauspinnat on syytä käsitellä haavanhoitoaineella.

Versotauti

(Coniothyrium fuckelii, ruots. barkfläcksjuka, engl. stem canker) näkyy keväällä oksissa melko suurina, pyöreinä laikkuina. Aluksi laikut ovat tummia, punaisen vyöhykkeen ympäröimiä, mutta kuivuttuaan ne muuttuvat harmaanruskeiksi. Myöhemmin oksa halkeilee saastuneista kohdista. Versotautia esiintyy etenkin ryhmä-ja köynnösruusuissa, mutta myös pensasruusuissa. Pahoin saastuneet oksat täytyy leikata pois ja polttaa. Sientä voidaan torjua laikkutautien torjunta-aineilla. Torjunnan tekee vaikeaksi se, että tauti leviää syksyn, leudon talven ja varhaiskevään aikana.

Ruusun lakastumistautia

voivat aiheuttaa useat mikro-organismit. Aitosyöpä (Agrobacterium tumefaciens, ruots. bakteriekräfta, engl. crown gall) aiheuttaa juuriin ja juurenniskaan äkämämäisiä paisunnoksia. Kasvit kituvat ja kuolevat vähitellen. Lakastumistaudin aiheuttajina voivat olla myös Verticillium albo-atrum -sieni (ruots. vissne-sjuka, engl. verticillium wilt). Myös sen vaikutuksesta taimet vähitellen lakastuvat ja kuolevat. Ensin näkyy lakastumisoireita, versojen kellastumista, lehtien varisemista ja versonkärkien kuolemista ja niiden tyviosien mustumista. Saastuneet ruusut on hävitettävä kokonaan, ettei tauti leviä muihin taimiin.

Virustaudit

ovat pääasiassa kasvihuoneruusujen riesa, muuta toisinaan niitä saattaa olla myös avomaan ruusuissa, koska viruksia voi tulla taimien mukana ulkomailta. Yleisin on ruusun-mosaiikkivirus, joka aiheuttaa lehtisuonien värittymisen vaaleankeltaisiksi. Myöhemmin keltaisuus, kloroosi, leviää koko lehteen. Lehdissä saattaa olla kellertäviä juovia, pilkkuja ja renkaita. Myös kukissa virus näkyy värivirheinä. Virustautiset taimet on hävitettävä.

Ravinteiden puutostaudit

aiheuttavat lehtiin samannäköisiä värimuutoksia kuin virustaudit. Puuttuva ravinne saadaan selville tutkituttamalla maan ravinnetila.

Maanväsymys

Kun valitaan uutta istutuspaikkaa ruusupensaille, on suositeltavaa välttää sellaisia kohtia, joissa on viljelty ruusuja viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana. Ruusut pärjäävät yleensä kehnosti tällaisessa paikassa, ikään kuin edeltäjät olisivat jollakin tavalla ”saastuttaneet” maan. Uudet ruusut kituvat monta vuotta, vaikka maahan olisi sekoitettu runsaasti kompostia tai muita maanparannusaineita. Lopulta taimet saattavat toipua tai sitten menehtyä kokonaan.

Tämän ns. maanväsymisilmiön (engl. specific replant disease) syitä ei ole tiettävästi kunnolla selvitetty. Sen taustalla saattaa olla jokin juurten kasvua haittaava sienitauti, joka on elänyt oireettomasti entisen ruusun juuristossa tai jokin aine, jota juuristo on erittänyt. Tämä haittatekijä ei ehkäissyt entisen ruusun kasvua ilmeisesti siksi, että pensaan uudet juuret saivat jatkuvasti tunkeutua puhtaaseen maahan; toisaalta juuriston vanhimmat osat olivat löytäneet jonkinlaisen tasapainon taudin kanssa.

Jos ei ole muuta vaihtoehtoa kuin istuttaa ruusuja ruusujen jälkeen, maa on mieluiten vaihdettava kokonaan kaivamalla istutuspaikalle iso kuoppa, joka täytetään uudella, hyvällämaalla. Yksittäiselle pensaalle riittänee, kun maa vaihdetaan noin puolen metrin syvyydeltä ja leveydeltä. Suuren ruusuryhmän maanvaihtoja varten tarvitaan jo melkeinpä pientä kaivinkonetta.

On siis hyvä odottaa vähintään kolme vuotta ennen kuin syystä tai toisesta hävitettyjen (tai hävinneiden) ruusujen tilalle istutetaan uusia ruusuja, mutta mitä pitempi tauko, sen parempi. Eräät lajikkeet ja perusrungot ovat toisia alttiimpia reagoimaan maanväsymykseen. Yleensä pitkälle jalostetut ryhmäruusut ovat herkempiä kuin sitkeät luonnonlajit.

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Suomalainen ruusukirja (© Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2009, ISBN 978-951-31-4793-8). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi