Tertturuusulajike ’Tip Top’ vuodelta 1963 Tip Top on suosittu matalan kasvunsa, talvenkestävyytensä ja kauniin ruusunpunaisten, puolikerrannaisten kukkiensa vuoksi.

Isokukkaisille ruusuille eli teehybridiruusuille (R. Teehybridi-ryhmä, ruots. tehybridrosor) on luonteenomaista, että varteen tulee vain yksi tai muutama suuri kukka. Nuppu on pitkä ja kapean suippeneva, ja aukenevakukka on korkeakeskustainen, ”jalon” muotoinen. Kukan tuoksu vaihtelee lajikkeen mukaan voimakkaasta olemattomaan. Tunnetuin isokukkainen ruusu on ’Peace’-lajike, jota voidaan viljellä meilläkin ulkona hyvin suojattuna. Teehybridiruusuja kasvatettiin 1900-luvun alkupuolella Suomessakin yleisesti huonekasveina, jotka talvehditettiin lehdettöminä viileässä kellarissa ja hyödettiin taas kukkiviksi keväällä.

Vanhimpia viljelyssä olevia pienikukkaisia eli tertturuusuja ovat polyantharuusut (R. Polyantha-ryhmä, ruots. polyantarosor), jotka tuntee litteistä nupuista ja suhteellisen pienistä, mutta runsaslukuisista kukista. Kukat ovat kerrannaisia ja ne sijaitsevat taajoissa, terttumaisissa kukinnoissa. Nykyään polyantharuusuja on enää harvoin viljelyssä avomaalla. Sen sijaan äitienpäiväruusut ovat usein polyantharuusuja, mm. tuttu ’Morsdag’-lajike. Nykyään äitien-päiväruusuina viljellään muitakin tertturuusulajikkeita. Esimerkki avomaalla viljeltävästä vanhasta polyantharuususta on lajike ’Orange Triumph’.

Seuraava, lyhytaikaiseksi jäänyt vaihe tertturuusujen kehityksessä olivat polyanthahybridit, jotka ovat polyantharuusujen ja teehybridien risteymistä syntyneitä. Risteyttämällä polyanthahybridiruusuja edelleen teehybridien kanssa saatiin floribundaruusut (R. Floribunda-ryhmä, ruots. floribundarosor), joita nykyisin viljellyt tertturuusulajikkeet enimmäkseen ovat. Floribundaruusuille on luonteenomaista matala kasvutapa ja isot kukkatertut. Nuput ovat suippoja ja kukat kauniin muotoisia. Kukkien kerrannaisuus vaihtelee lajikkeittain. Esimerkkinä tähän ryhmään kuuluvista lajikkeista mainittakoon vuosikymmenestä toiseen suosionsa säilyttävä ’Europeana’. Käytännössä on mahdotonta erottaa polyanthahybrideitä floribundaruusuista; siihen eivät aina pysty alan ammattilaisetkaan.

Kun floribundaruusuja on edelleen risteytetty teehybridien kanssa, on saatu aikaan vieläkin suurikukkaisempia grandifloraruusuja (R. Grandiflora-ryhmä, ruots. grandiflorarosor). Niillä on vähemmän kukkia tertussa kuin floribundaruusuilla ja kukat ovat yleensä kauniisti kerrannaisia, ja joidenkin lajikkeiden kukat jopa tuoksuvat! Tunnetuin tämän ryhmän lajikkeista lienee ’Queen Elizabeth’. Grandiflora -ja teehybridiruusuja on usein vaikea erottaa toisistaan.

Kuten edellä olevasta ryhmittelystä nähdään, isokukkaiset, arat teehybridit ovat olleet tiiviisti mukana uusimpia ryhmäruusulajikkeita kehitettäessä. Tämän takia ryhmäruusujen talvenkestävyys on huono. Ruusuja on jalostettu pääasiassa Länsi- ja Keski-Euroopassa sekä Yhdysvalloissa, joissa ei ole tarvinnut ottaa huomioon talvenkestävyyttä. Kanadassa ryhmäruusujen tyyppisiä ruusuja on jalostettu aivan eri pohjalta kuin Euroopassa, sillä siellä tavoitteena on ollut lajikkeiden kylmänkestävyys, komean ja jatkuvan kukinnan ohella. Kanadalaisia lajikkeita onkin ollut meillä myynnissä jo jonkin aikaa. Samoin aiemmin suosittuja, tanskalaisia Poulsenin taimitarhan vanhempia lajikkeita pitäisi ottaa meillä kokeiluun, sillä ne voisivat olla nykyisiä lajikkeita kestävämpiä.

Kaikkein pienikukkaisimpia ruusuja ovat pikkuruusut (R. Miniatyr-ryhmä, ruots. miniatyrrosor), joita kasvatetaan yleensä vain ruukkukasveina. Nämä ruusut ovat hyvin tiheävartisia, matalia ja niillä on kerrannaiset kukat. Pikkuruusuja voidaan kasvattaa paitsi huonekasveina myös ryhmäkasveina parvekkeella ja puutarhassa. Viljelyssä olevia lajikkeita ovat mm. ’Rouletii’ ja ’Minima’. Aiemmin viljeltiin huonekasveina vaalean ruusunpuna-kukkaisia lajikkeita, joita kutsuttiin enkelinruusuiksi. Ne olivat bengalinruusulajikkeita (R.Chinensis-ryhmä), kuten nykyiset pikkuruusutkin.

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Suomalainen ruusukirja (© Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2009, ISBN 978-951-31-4793-8). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi