Myös ruusuja voidaan viljellä peittämällä maanpinta katteella, joksi sopii esimerkiksi maatunut puunkuorike.

Ruusupenkin hoitoa helpottaa maanpintaa peittävän kasvin kasvattaminen ruusujen väleissä. Se voi olla yksivuotinen, matala kesäkukka, kuten tuoksupielus, tai monivuotinen perenna, joita on saatavilla suuri määrä eri lajeja. Suositeltavia ovat mm. keltapeippi, akankaali, kangasajuruoho ja hopeahärkki. Keski-Euroopassa ryhmäruusuja istutetaan usein pienten havupensaiden sekä matalien perennojen ja pensaiden lähelle, jolloin kukkien kirkkaat värit pääsevät oikeuksiinsa pensaiden tummaa vihreyttä vasten. Jostakin syystä ruusut näyttävät pysyvän paremmin terveinäkin muiden kasvien lähellä kasvaessaan kuin omana, yksinäisenä ryhmänä avoimella paikalla.

Kesän aikana poistetaan kuihtuneet kukat muutaman päivän välein, jotta ruusuistutus näyttäisi siistiltä. Kun lähes kaikki saman kukinnon kukat ovat kuihtuneet, leikataan pois koko kukintolatva, johon kuuluvat kukkatertun lisäksi sen alapuolella olevat 1-2 pientä lehteä. Jäljelle jäävän varren ylimmän lehtihangan silmusta kasvaa sitten uusi, kukkiva verso. Syyskuussa latvoja ei pidä enää leikata, sillä uusiin versoihin ei ehdi tulla kukkia.

Kasvuun tarvittavat ravinteet annetaan keväällä

Kasvuun tarvittavat ravinteet annetaan keväällä joko eloperäisinä tai keinolannoitteina. Maasta on syytä ottaa muutaman vuoden välein näyte ja tutkitutta sen ravinnetilanne, jotta lannoitus osuisi oikeaan. Tasapainoinen lannoitus on tärkeää niin ryhmäruusujen kasvun, kukinnan kuin talvehtimisenkin kannalta.

Muu hoito kasvukauden aikana rajoittuu kuivien kausien sattuessa tarvittavaan kasteluun. Koska juuret ovat syvällä, ruusuja pitää kastella kerralla runsaasti mutta harvoin. Kerran viikossa annettu runsas kastelu on yleensä riittävä. Letkulla tai kastelukannulla vesi saadaan ohjattua suoraan maan pinnalle. Sadettimia käytetään mieluiten illalla tai yöllä, koska kukkien päälle joutuneet vesipisarat saattavat aiheuttaa polttolaikkuja auringonpaisteessa.

Perusrungosta kasvavat ns. villiversot on poistettava heti. Työ on tehtävä tarkasti: villiverson tyvi kaivetaan varovasti esille ja verso katkaistaan terävällä veitsellä leikkaamalla aivan perusrunkoa myöten. Villiversosta jäljelle jäävä lyhytkin tappi alkaa heti kasvattaa uusia versoja. Villiversot tunnistaa yleensä helposti niiden poikkeavan värin ja voimakkaan kasvutavan perusteella.

Hämmästyttävän usein niitä näkee kuitenkin jätetyn kasvamaan paitsi kotipihoilla myös hautausmailla ja kaupunkien puistoissakin. Rehevien villiversojen katveessa alkuperäinen ”jaloruusu” tuhoutuu ennen pitkää ja perusrunkoruusu kasvaa tilalle.

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Suomalainen ruusukirja (© Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2009, ISBN 978-951-31-4793-8). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi