Morsianruusu Tämä lajike sopii sekä ryhmäruusun tavoin kasvatettavaksi että ruukkuihin ja muihin astioihin

Nähtävästi kaupan esteiden entisestäänkin vähennyttyä lajikemäärä on lisääntynyt. Lisäksi kuka tahansa voi itsekin tuoda tai tuottaa ruusuntaimia ulkomailta suoraan.

Maatalouden tutkimuskeskuksessa tutkittiin lähinnä 1980-luvulla eräiden ryhmäruusulajikkeiden kukinnan runsautta, terveyttä kuin talvenkestävyyttäkin. Näitä tutkimustuloksia on otettu mukaan lajikeselostuksiin. Nykyään ryhmäruusujen kestävyys- ja kukintatietoja saadaan lähes yksinomaan vain kaupunkien ja muiden yhteisöjen perustamista ruusuistutuksista, joissa kokeillaan usein aivan uusiakin lajikkeita. Silti pakostakin jää kokeilematta kymmeniä vanhoja ja uusia ryhmäruusuja, joiden joukosta saattaisi löytyä todella hyviä ja viljelynarvoisia lajikkeita.

Jokaisen ryhmäruusujen harrastajan on hyvä pitää mieli ja silmät avoimina erityisesti vieraillessaan Suomen lähialueiden puistoissa ja puutarhoissa. Esimerkiksi Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa kasvaa joukko meillä enimmäkseen tuntemattomia keskieurooppalaisia ja virolaisia ryhmäruusuja.

Esimerkkeinä mainittakoon seuraavat Tallinnassa hyvin kestävät lajikkeet:

  • ’Koit’ (Veski, Viro 1978).  Floribundaruusu. Kukat ruusunpunaiset, lähes teehybridin veroiset ja tuoksuvat.
  • ’Mörsjaroos’ (Eichfeld, Viro 1950). Polyantharuusu. Viehättävä lajike. Runsaasti pieniä, kerrannaisia, vaaleanpunaisia kukkia isoissa tertuissa.
  • ’Ophelia’ (Paul, Britannia 1912). Ensimmäisiä ja edelleen kauneimpia teehybridiruusuja. Vaalean ruusunpunaiset, kerrannaiset, voimakkaasti tuoksuvat kukat.
  • ’Rumba’ (Poulsen, Tanska 1958). Floribundaruusu. Voimakkaan oranssinpunaiset, puolikerrannaiset, tuoksuvat kukat.
  • ’Sanguinaire’ (Guillot, Ranska 1933). Lähes pensasmainen, tertturuusun tyyppinen tarhakurtturuusulajike. Punaiset, puolikerrannaiset kukat suurissa tertuissa.
  • ’Spek’s Yellow’ (Verschuren-Pechtold, Hollanti 1947). Kaunismuotoiset, kullankeltaiset, tuoksuvat kukat.

Kuva yllä: ’Mörsjaroos’ eli ”Morsianruusu” on harvinainen virolainen polyantharuusu, jota jonkun taimitarhan pitäisi ryhtyä lisäämään meillä. Kauniin vaaleanpunaiset, pienet kukat ovat suurissa tertuissa. Tämä lajike sopii sekä ryhmäruusun tavoin kasvatettavaksi että ruukkuihin ja muihin astioihin.

 

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Suomalainen ruusukirja (© Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2009, ISBN 978-951-31-4793-8). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi