Värililjat ovat helppoja kasvattaa.
  • Mukulat ovat edullisia, joten niitä voi kasvattaa yksivuotisina. Ne voi ottaa syksyllä talteen ja säilyttää sellaisenaan tai turpeen joukossa. Etenkin kannat ja daaliat otetaan talvisäilöön. Pienistä kasveista on helpointa ostaa vuosittain uudet sipulit ja mukulat.
  • Mukulabegonia istutetaan niin matalaan, että mukulan yläpinta jää mullan pinnan tasolle. Melkein kaikki lajit istutetaan muutaman sentin syvyyteen, mutta esimerkiksi liljat 15-20 senttiin. Kuohkeassa mullassa liian syvästä istutuksesta ei ole pelkoa.


Jos sipuleita joutuu säilyttämään pitkään ennen istutusta, pussit kannattaa nostaa viileään paikkaan. Tällöin ohutkuoriset sipulit eivät nahistu tai ala versoa.
  • Jaloleinikin hämähäkkimäiset ja kruunuvuokon kurttuiset mukulat hyötyvät parin tunnin liotuksesta. Myös kuivia mukulabegonian mukuloita voi liottaa hetken.
  • Pitkäksi ja honteloksi venähtäneen daalian voi latvoa. Se viivästyttää kuitenkin kukinnan alkamista, joten taimet kannattaa latvoa vain kerran.
  • Kasvit istutetaan ulos hieman entistä syvempään.
  • Sipuli- ja mukulakasvit istutetaan kesäkukkien kanssa samaan aikaan, kun kylmät säät ovat ohi.
  • Lämpimässä kasvaneet taimet ovat arkoja kylmälle, joten kasvit totutetaan ulkoilmaan suojaamalla ne yöksi kaksinkertaisella harsolla tai tuomalla sisälle.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.