Siementen koko vaihtelee suuresti. Pussin sisältö on hyvä sekoittaa ennen kylvöä.
  • Jos nurmikkoa ei aiota kastella ja kasvualusta on ohut, kuivuudensieto on tärkeä ominaisuus.
  • Seokset kootaan useista lajeista ja lajikkeista, joiden ominaisuudet täydentävät toisiaan. Tärkeimmät lajit ovat punanata ja puistonata, niittynurmikka ja raiheinä. Seoksissa käytetään jonkin verran myös rönsyrölliä, lampaannataa, jäykkänataa, nurmirölliä ja valkoapilaa.
  • Pakkauksen vakuustodistuksesta näet lajit ja lajikkeet ja niiden itävyysprosentit sekä pakkauksen sulkemisajan.
  • Siemenkauppiaiden yhdistyksen merkki pakkauksessa kertoo, että lajien ja lajikkeiden menestyminen on tutkittu Suomessa. Yhdistys jakaa seokset kolmeen käyttöluokkaan. Extra on hyvälaatuisin seos, jonka lajikkeet kestävät leikkausta ja kulutusta. Käyttönurmikko on 1-luokan seos.


Mehiläisiä houkuttelevaa valkoapilaa ei suositella nurmikolle, jolla liikutaan ja pelataan.
  • Epäile seoksen laatua, jos pakkauksessa ei ole suomenkielisiä lajinimiä tai hinta on halpa. Tällöin esimerkiksi talvenkesto voi olla heikko. Hienot nurmiheinät tuottavat niukasti siemeniä ja ovat kalliita.
  • Vältä seoksia, joissa on runsaasti englanninraiheinää. Ilmastossamme sopiva määrä on alle 10 prosenttia. Raiheinää tarvitaan pitämään rikkakasvit pois ensimmäisenä vuonna. Jos sitä on liikaa, nurmikko on talven jälkeen laikkuinen.
  • Osta siemeniä hieman tarvetta reilummin mahdollisia paikkauksia varten. Siemenet säilyvät viisi vuotta kuivassa paikassa. Älä säilytä niitä ulkovarastossa.
  • Valkoapilan käyttö siemenseoksissa on vähentynyt. Apilan kuivuudenkesto on hyvä, mutta kulutuksenkesto huono. Pelinurmessa se on myös märkänä liukasta ja tahraavaa.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.