Ikimuistoinen äitienpäivä..
Tarkkana täytyy olla.
Olipa pari vuotta sitten mukavan lämmin ja kaunis toukokuun sunnuntai, äitienpäivä itse asiassa. Koko perheemme (4 hlöä), touhusi pihahommissa kukin nurkissaan, kun minä sitten äitinä päätin että nyt kaadetaan pihaa vuosia varjostanut vanha pihlaja. Pihlajassa roikkui väärinpäin vanha linnunpönttö, jossa olimme toisinaan nähneet oravan vierailemassa. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja ensimmäisenä pönttö alas.

Rymähdys ja pönttö oli palasina pihalla. Tutkimme sen lasten kanssa mielestämme huolella ja kun emme mitään eloa havainneet siellä, niin heitimme lahon pöntön hiekkakuoppaan. Pihlaja kaadettiin seuraavaksi ja siivouksen jälkeen sitten kahvia siemaillessamme ihastelimme oravaa, joka tuli metsästä pihalle. Hetken kuluttua olikin varsinainen sirkus valmis kun orava alkoi sättiä ja säksättää pahan päiväisesti sekä kiipeili ympäri terassia vihaisesti liikehtien. Säikähdimme kovasti, sillä aggressiivinen orava ei ollut kuulunut tuttavapiiriimme…

Orava jatkoi riehumistaan pihalla kunnes mieheni yllättäen poistui kuopan suuntaan. Hän palasi hetken kuluttua ja totesi että oli siellä kaikkien villojen ja sukkien ja sen sellaisten keskellä kolme oravanpoikasta.. Voitte vain arvata että tämän äidin äitienpäivä muuttui ihanasta päivästä lohduttomaan itkuun; äitienpäivänä tämä äiti sitten otti hengiltä oravan perheen!!! Ei ihme että oravaemo oli hermostunut, olisi kai tuota itse kukin jos joku hävittäisi kotipesän ruokaostoksilla ollessaan.

Että sellainen äitienpäivä ja sellainen puutarhan parannuspäivä =) Ai niin, ei ole oravaa näkynyt tuon päivän jälkeen tällä tontilla. Tosin, viikon päästä on taas äitienpäivä. Tällä kertaa ei ole kuitenkaan puita kaadettavana tai mitään muutakaan ”tuhottavana”… =)