Omenapuun istutus

Share 
11 ääntä

Omenapuut istutetaan aurinkoiselle ja lämpimälle paikalle peruslannoitettuun ja kalkittuun maahan.


Hidasliukoisia lannoitteita voidaan annostella suoraan istutuskuoppaan. Istutuslannoitteeksi soveltuva luonnonmukainen Syksyn PK-lannoite jätetään yhtenäiseksi keoksi istutuskuopan reunaan ja peitetään mullalla ennen juuripaakun asettamista kuoppaan. Sopiva lannoitemäärä on 0,5 litraa/puu. Istutusvaiheessa ei saa antaa helppoliukoisia väkilannoitteita, koska ne vaikeuttavat juurtumista. Kasvin ravinnetarve kasvaa vasta sadontuottovaiheessa, jolloin omenapuita lannoitetaan vuosittain.

Pohjois- ja Keski-Suomessa omenapuut kannattaa aina istuttaa noin 20-30 cm korkeaan harjuun. Harju lämpenee nopeammin ja estää veden seisomisen juuristoalueella. Myös Etelä-Suomessa alaville paikoille tai savimaahan istutettavat taimet hyötyvät kohopenkistä.

Sopiva taimiväli vaihtelee lajikkeen ja perusrungon mukaan. Voimakaskasvuisilla lajikkeilla taimivälin täytyy olla 5 metriä, kääpiöivälle perusrungolle vartetuilla taimilla riittää 2-2,5 metriä ja pilariomenapuille 1,5 metriä.


Astiataimia voi istuttaa toukokuun alusta syyskuun loppuun. Multa tiivistetään istutuksen jälkeen, mutta taimipaakkua ei rikota. Taimet tuetaan istutuksen yhteydessä ja tukien annetaan olla paikallaan vähintään kaksi vuotta. Istutusvaiheessa kasville tärkeintä on riittävä vedensaanti. Taimia kastellaan reilusti kerran viikossa.

Tämä artikkeli on tuotettu yhteistyössä Biolan Oy:n asiantuntijoiden kanssa.

Lisätietoja:
www.biolan.fi
Biolan tuotetuki >

 

Teksti Suomela.fi toimitus

Olet kirjautunut nimellä Kirjaudu ulos Muuta tietojasi

Mitä mieltä? Klikkaa ja kommentoi artikkelia.

Vastaa/kommentoi
mainos

Etsi yritys

Katso lisää yrityksiä täältä

Vaivaako sinua siitepölyallergia?




mainos
Suunnittele saunasi netissä!

SunSauna tarjoaa suunnitteluapua saunaosaston suunnitteluun. Suunnitteluohjelma on erinomainen työkalu saunan suunnittelussa. Saat myös suunnitelmasta kustannusarvion.

Lisätietoja

Ovatko savuhormi & ilmanvaihto kunnossa?

Savuhormit kuntoon Mordax-menetelmällä ja Ohler/Prima Plus-hormiputkilla. Ilmanvaihdon asennuksia, puhdistuksia ja tasapainotuksia. Myös videokuvaus ja hormiston kuntoraportit. Hyödynnä kotitalousvähennys!

Lue lisää!

mainos
mainos
mainos
mainos
mainos
mainos
mainos
mainos
mainos

Suomelan kumppanuuslehdet ilmestyvät myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa