Elettiin 90-luvun alun lamavuosia. Asuimme perheeni, ja saksanpaimenkoiramme kanssa pienessä kaupungissa Länsi-Pirkanmaalla. Oli kaunis toukokuun aamu. Vaimo töissä ja lapset koulussa. Päätin, että tänään on se päivä, jolloin istutan perunat pienelle perunamaalleni.
Hain kuokan, ja siemenperunat varastosta, ja ryhdyin toimeen. Kolmevuotias Eppu-koira makasi perunamaan laidalla, ja katseli uteliaana pää kallellaan touhujani. No, perunat saatiin nopeasti maahan ja ajattelin, että on aika kaivaa grilli esiin ja grillata kesän ensimmäiset makkarat. Pistin pari pouttulaista hiillokselle hautumaan ja anoin yhden koiralle. Eppu pinkaisi herkkunsa kanssa talon toiselle puolelle, ja minä jäin nauttimaan omistani puutarhakeinuun talon toiselle puolelle. Hetken päästä koira palasi luokseni kuono mullassa huuliaan nuoleskellen. Päivän hommat oli tehty.

Tuli kesä ja läheni syksy. Oli aika kaivaa perunat maasta. Jälleen olimme Epun kanssa kaksin kotona. Eppu oli hyvin huolestuneen näköinen alkaessani kaivaa perunoita. Ja huolen syy lopulta paljastui: Pouttulainen grillimakkara löytyi perunanvaosta vahingoittumattomana täysin syömäkelpoisena.

Oli siinä koiralla riemua, kun sai herkutella makkarallaan.