Muutimme keväällä 1980 omaan taloon. Vihdoinkin saisimme oman pienen puutarhan.

Tonttimme on metsänpohjaa, joten sinne oli tuotu lisämaana multaa, savea ja turvetta. Istutimme mummolasta tuodut mansikantaimet ja kylvimme porkkanaa, retiisiä, salaattia, tilliä ja tietenkin hiukan perunaa.

Mansikat juurtuivat nopeasti ja kukkivat kauniisti, mutta heti kun alkoi näkyä punaista marjaa, tulivat lähimetsän räkätit ja keräsivät ne parempiin nokkiin.

Retiisi puolestaan kasvoi hiukan liiankin innokkaasti ja alkoi pian maistua puulta. Salaatti rehotti kauniisti. Vaan eikö meidän pikku koiramme keksinyt käyttää sitä ”pissavessana”. Tillissä puolestaan oli ongelmana kirvat. Emme osanneet häätää niitä syötävästä kasvista ilman myrkkyjä.

Perunalle olimme tainneet antaa liikaa hepankakkaa, sillä varsi oli miehenmittaista ja synkän vihreää, mutta juuressa ei ollut kuin se alkuperäinen siemenperuna.

No, porkkanahan oli aivan oma juttunsa. Siitä kasvoi maan sisään vain muutama hassu pieni juuri ja varsinainen porkkana nökötti maan pinnalla korkkiruuvin mallisena pienenä kitukasvuisena möykkynä. Olisiko syynä ollut turvemaa?

Jostain syystä maanviljelysintomme hiipui hiljakseen. Nykyisin kasvaa vain nurmikolla sammalta ja voikukkaa. Pitäisi varmaan tehdä voikukkaviiniä.