Herkulliset siemenpalot

Rukolan siemenpalot ovat raakoina vihreitä, rapeita ja maukkaita, vaikkakin väkeviä. Voiko niitä käyttää ravinnoksi? Ovatko ne myrkyllisiä? Entäpä retiisin siemenpalot?

Seija

Sinappikaali (Eruca sativa) eli rukola on lehtivihannes, jonka valkoiset kukatkin ovat syötäviä. Sen kirpeitä lehtiä käytetään yrttien tavoin maustamaan salaatteja ja muhennoksia, ja siemenpalkojakin voi käyttää ruoissa. Palot ovat kuitenkin niin pieniä, että niiden hyöty ravintona jää melko vähäiseksi. Rukolan siemenistä valmistetaan öljyä ja sinappia, joten mausteeksi siemenpalot ja siemenet kyllä sopivat. Rukolaa kannattaa kylvää useita kertoja kesässä, sillä kasvi kukkii nopeasti pitkässä päivässä ja tällöin myös lehdet väkevöityvät nopeasti. Jos leikkaat kukkivan kasvuston alas muutaman sentin korkeudelta, uusintakylvöjä ei tarvita.

Suomessa on tullut suosituksi villirukola (Diplotaxis tenuifolia), joka kylväytyy ja talvehtiikin suotuisissa oloissa. Villirukola eli isohietasinappi on maultaan sinappikaalia voimakkaampi. Villirukolaa on usein saatavana ruukuissa kauppojen vihannestiskeillä.

Jos haluat käyttää nimenomaan maistuvia palkoja hyödyksi, valitse esimerkiksi syysretikan (Raphanus sativus, Niger-ryhmä) Münchener Bier -lajike. Pitkät siemenpalot ovat rapeita, lajike on satoisa ja palot soveltuvat sekä ruoanlaittoon että sellaisenaan syötäviksi.

Tomaatit halkeilevat

Vajan seinustalla kasvavat tomaatit antavat hyvän sadon, mutta hedelmät halkeilevat pahasti. Mistä halkeilu johtuu?

Kesämökkiviljelijä

Avomaalla viljeltävien tomaattien halkeilu aiheutuu todennäköisesti olosuhteiden suuresta vaihtelusta vuorokauden aikana. Juuristo saa usein kerralla suuren määrän vettä, jota kostea kasvusto ei pysty riittävästi haihduttamaan. Juuripaine pumppaa edelleen vettä kasvustoon, ja tomaatit halkeilevat, jos ilma on liian viileää. Tomaatteja viilentää lisäksi niiden pinnalla oleva kosteus.

Jos halkeamat ulottuvat syvälle ja ovat korkkiintuneita, vaurio on saanut alkunsa mahdollisesti jo kukinnan aikaan, jolloin hedelmä on ollut alullaan. Tällöinkin syynä on liian alhainen lämpötila tuon tärkeän kehitysvaiheen aikana.

Tomaatteja kannattaa kastella mahdollisimman tasaisesti, vallitsevat olosuhteet huomioiden. Viljelyolosuhteita on avomaalla vaikeampi hallita kuin kasvihuoneissa, joissa tuuletus ja varjostus on helpompi järjestää. Avomaaviljelyyn soveltuvat lajikkeet kestävät paremmin alhaisen lämpötilan tuomaa painetta.

Kirsikkapuun riesa

Kirsikkapuussani on pieniä mustia matoja, jotka syövät lehtiä. Ne ovat kooltaan muutamasta millistä puoleen senttiin, ja vatsan alla on runsaasti jalkoja. Muissa kasveissa en ole vastaavia nähnyt. Mitä nämä ovat, ja miten niistä pääsee eroon?

Kaija

Kuvan perusteella kyseessä on kirsikkaetanainen (Caliroa cerasi), jolle tunnusomaista on tuo nuijamainen muoto ja limamainen pinta. Toukka on aluksi kellertävä, mutta muuttuu myöhemmin tummaksi. Se syö lehden yläpintaa niin, että lehtiin muodostuu läpikuultavia laikkuja. Kirsikan lisäksi kirsikkaetanainen tekee tuhoaan päärynälle ja luumulle. Isäntäkasveja ovat pihlaja ja orapihlaja.

Kirsikkaetanaisen toukat talvehtivat maassa ja koteloituvat keväällä. Aikuiset pistiäiset ehtivät myös kuoriutua kevään aikana. Jos tuholaisia on erityisen paljon, voi kukinnan jälkeen tehty malationi- tai pyretriiniruiskutus olla tarpeen. Jos tuhot ovat hyvin vähäiset, tarkkaile kasvustoa ja torju näkyvillä olevia toukkia esimerkiksi runsaalla vesisuihkulla. Pikkulintujen suosiminen auttaa osaltaan tuholaisongelmiin.

Riippakuuset haussa

Mistä saisin riippakuusen tai surukuusen taimia? Samoin muut kestävät kuuset, kuten musta- ja sinikuusi, kiinnostavat.

Kuusipuu

Riippakuusi (Picea abies f. pendula), surukuusi (P. abies f. viminalis) ja käärmekuusi (P. abies. f. virgata) ovat kaikki tutun metsäkuusemme riippuvaoksaisia muotoja. Surukuusen oksat ovat lähes rungonmyötäisiä, ja puu kasvaa luonnossa jopa 30 metriä korkeaksi. Pitkäoksaisen riippakuusen uloimmat oksat ovat riippuvia. Puu kasvaa luonnonvaraisena harvinaisuutena Etelä- ja Keski-Suomessa. Käärmekuusen oksat ovat erittäin pitkät ja lähes sivuhaarattomat. Se kasvaa metsäkuusen tavoin korkeaksi ja näyttää varsin erikoiselta. Sen lajikkeita ovat ’Kampa’, ’Liero’, ’Pörrö’ ja ’Virgata’.

Riippuvaoksaisiin kuusiin voi tutustua Metsäntutkimuslaitoksen jalostusaseman yhteydessä olevassa Haapastensyrjän rotupuistossa Läyliäisissä, jonne on koottu kotimaisten luonnonlajien erikoismuotoja.

Mustakuusi (Picea mariana) on kasvupaikan suhteen vaatimaton, kestävä ja siro pikkukuusi pihaistutuksiin. Se kasvaa nopeasti noin 10-15 metriä korkeaksi, ja sen neulasto on väriltään vähän sinertävä.

Sinikuuset (Picea pungens ’Koster’ ja ’Thomsen’) vuorostaan ovat edellä mainittuja arempia ja vaateliaampia. Ne ovat okakuusen sinisävyisiä lajikkeita ja tarvitsevat viihtyäkseen valoisan paikan. Lajikkeet viihtyvät varmimmin Etelä-Suomessa, kun taas vihreä okakuusi ja hopeakuusikin pärjäävät IV-vyöhykkeellä asti. Edessä mainittuja kuusia on saatavana taimistoista ja puutarhamyymälöistä.

Aita kaipaa uudistusta

Tonttimme paraatipuolta rajaa valkokukkainen pensashanhikki. Keväisin pensaat ovat pitkään lehdettömiä. Voisiko osan niistä korvata muilla lajeilla? Istutus on pohjoisen puolella.

Marja-Inkeri

Pensashanhikki (Dasiphora fruticosa) tulee keväisin myöhään lehteen, mutta jatkaa kukintaansa usein vielä ensilumen leijuessa maahan. Pohjoisen puolella viihtyviä tiheäkasvuisia pensaita ovat sinikuusama (Lonicera caerulea), taikinamarja (Ribes alpinum), lumimarja (Symphoricarpos albus) ja vuohenkuusamat (Diervilla) sekä korkeakasvuinen heisiangervo (Physocarpus).

Varjon puoleiseen täydennysistutukseen sopii myös ainavihanta mahonia (Mahonia aquifolium), joka runsashumuksisessa maassa ja suojaisassa paikassa kasvaa kaunismuotoiseksi ja tuuheaksi. Pystykasvuiset havupensaat, kuten kartiomarjakuusi (Taxus x media) ja kanadantuija (Thuja occidentalis) soveltuvat myös hyvin varjoon.

Pensaita voi istuttaa rivin sijasta ryhmittäin aidanteeksi. Monilajisen aidanteen etuna on vaihtelevuus ja lajivalinnoista riippuen mahdollisesti pitkä kukinta-aika.

Lisää elävyyttä tuovat erikorkuiset kasvilajit, jos korkeuserot sopivat muuten ympäristöön. Osan pensasistutuksista voi korvata vaikkapa säleiköllä, jota köynnökset pehmentävät.

Koska pensashanhikki ei muodosta paljon juurivesoja, ei sen poistamisesta seuraa ongelmia jälkeenpäin.

Siperianhernepensas nuortuu

Voiko siperianhernepensaalle tehdä nuorennusleikkauksen? Milloin se on parasta tehdä?

Martti

Siperianhernepensaan (Caragana arborescens) voi nuorentaa heti kovien pakkasten mentyä varhain keväällä. Jos pensas on hyvin ränsistynyt, sen voi leikata kokonaan alas, eli sahata vanhat versot poikki läheltä maan pintaa. Pensas kasvattaa uusia versoja kohtalaisen hyvin ja uusiutuu pian elinvoimaiseksi pensaaksi. Uusia versoja vähennetään seuraavana vuonna, jos kasvu on liian tiheää.

Pensasta kannattaa leikata harventamalla silloin, kun pensas on runsasversoinen, mutta kaipaa nuorennusta. Vanhimmat oksat poistetaan silloin kokonaan sekä nuoremmista ne, jotka hankaavat toisiaan tai kasvavat liian tiheästi. Tällöinkin pensas nuortuu, mutta säilyttää muotonsa.

Siperianhernepensaan riesana on härmä, joka ilmestyy varsinkin leikkauksen jälkeen voimakkaasti kasvavaan uuteen kasvustoon. Valkoista tai harmaata jauhomaista rihmastoa lehtien ja nuorien versojen pinnalle muodostava tauti ei tuhoa pensasta, mutta on ikävännäköinen ja hidastaa kasvua. Kuiva kasvupaikka altistaa siperianhernepensaan härmälle. Kasvualustan riittävä kosteus ja pensaan pitäminen leikkaamalla ilmavana auttaa pensasta pysymään terveenä.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.