Maa, maa-aines, maalaji, multa, kasvualusta vai mikä se nyt oli?

Maassa on paikasta riippuen eri suhteissa eri maa-aineksia. Maalaji puolestaan saa nimensä sen mukaan, mitä maa-ainesta on eniten. Esimerkiksi Etelä-Suomessa maassa on paljon savea, jolloin puhutaan yleisesti savimaista, Länsi-Suomen rannikkoalueilla sekä Keski- ja Itä-Suomen harjualueilla on puolestaan hiekkamaita, Itä-Suomessa moreenimaita ja Pohjois- Suomessa turvemaita.

Kotipihan kasvien tarpeisiin ei näistä mikään käy sellaisenaan vaan sopiva kasvualusta luodaan joko vaihtamalla koko maamassa tai parantamalla olemassa olevaa maata.

Jos aiot istuttaa vain esimerkiksi yhden puun ja tarvitset siis kasvualustaa määrällisesti vähän, voit toki hankkia sen vaikka säkkitavarana puutarhamyymälästä. Silloin ostat todennäköisesti jotain tarjolla olevaa yleismultaa. Pusseihin pakattuna myydään nykyään myös kaikenlaisia ”erikoismultia” eli tietyn kasvityypin tarpeiden mukaan lannoitettua ja kalkittua multaa, esimerkiksi kesäkukkamultaa, perennamultaa ja havukasvimultaa.

Moni kotipuutarhuri tarvitsee kuitenkin uutta kasvualustaa enemmän kuin jaksaa säkeissä kantaa ja siksi kannattaakin opetella tekemään maanparannus itse – se ei ole vaikeaa!

Se miten mitäkin maata pitäisi parantaa, lannoittaa ja kalkita riippuu tietysti siihen istutettavien kasvien tarpeista, mutta joitain nyrkkisääntöjä sentään on. Tutustu maahasi ja muokkaa siitä hyvä kasvualusta ohjeillamme!

Savimaa

Näin tunnistat: Tiivis, helppo puristaa käsissä yhteen, vaikeasti lapioitava, erittäin routiva, kuivuu kivikovaksi koppuraksi kuivalla ja liettyy mudaksi sateella.
Ongelmat: Pidättää hyvin vettä – valitettavasti usein niin hyvin, että kasvit eivät saa vettä käyttöönsä. Lisäksi sellaisenaan usein liian kylmä monelle kasville.
Näin parannat: Sekoita maahan runsaasti eloperäistä ainesta kuten lannoitettua ja kalkittua turvetta eli ns. maanparannusturvetta ja/tai kompostia, jotka tuovat maahan pieneliöitä, sekä kivennäisaineksia, kuten soraa ja/tai hiekkaa, pitämään maata kuohkeana ja estämään saven kovettumista.

Turvemaa

Näin tunnistat: Suokasvijätettä, huokoista, kuivana pöllyävän kevyttä, märkänä kylmää ja raskasta.
Ongelma: Yleensä hyvin kylmää, märkää ja erittäin hapanta.
Näin parannat: Lisää kivennäisaineksia kuten soraa ja hiekkaa sekä runsaasti kalkkia. Voit myös lisätä hieman savea maan rakennetta parantamaan.

Hiekkamaa

Näin tunnistat: Ilmava, helposti lapioitava, lämmin, routimaton.
Ongelma: Läpäisee veden ja ravinteet nopeasti puutarhakasvien ulottumattomiin.
Näin parannat: Lisää lannoitettua ja kalkittua turvetta eli ns. maanparannusturvetta ja/tai kompostia sekä savea. Ne parantavat maan rakennetta sekä sen kykyä pidättää vettä ja ravinteita.

Moreenimaa

Näin tunnistat: Kiviä, kiviä, kiviä! Paljon erikokoisia teräväreunaisia, usein hieman murenevia kiviä sekä hienompaa maa-ainesta, esimerkiksi hiekkaa.
Ongelma: Vesi ja ravinteet valuvat kuin hanhen selästä alempiin maakerroksiin puutarhakasvien ulottumattomiin.
Näin parannat: Muokkaa maahan paljon eloperäisiä aineksia kuten maanparannusturvetta ja/ tai kompostia.

Hyvä kasvualusta

  • on rakenteeltaan murumainen, huokoinen ja ilmava
  • varastoi ja läpäisee vettä sekä tuottaa ja varastoi ravinteita
  • on pH-arvoltaan sopiva kasvien tarpeisiin nähden

Komposti – mitä se on ja mihin sitä käytetään?

Komposti on biologisesti hajoavaa orgaanista jätettä – puutarhoissa tyypillisesti kasvijätettä kuten ruohosilppua ja lehtiä. Toimivan kompostin ja perinteisen tunkion ero on siinä, että tunkiossa jäte lähinnä mätänee hapen puutteen vuoksi. Kompostissa puolestaan jätteen aktiivisesta hajottamista vastaavat lukuisat eri pieneliöt. Tuore eli noin 3–6 kk muhinut komposti sopii lähinnä vain katelannoitteeksi esimerkiksi marjapensaiden juurille, mutta kypsä eli noin vuoden muhinut komposti on mitä mainioin maanparannusaine.

Lisätietoja:

www.viljavuuspalvelu.fi
Pihan peruskorjaus & rakentaminen, Ellä Räty, Taimistoviljelijät ry – oppaan voit tilata osoitteesta www.puutarhaliitto.fi, hinta 10,50 e

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.