Rikkanenätillä on sormilehdykkäiset lehdet ja pienet, ristikukkaiselle kasville tyypilliset keltaiset kukat.
  • Ristikukkainen kasvi saapui Suomeen purjelaivojen painolastimaan mukana 1800-luvulla. Nenätin pikkutaimet tai juurakonpalat matkaavat pihoille ja viheralueille taimipaakkujen ja maa-aineksen mukana.
  • Nenätin pääsy puutarhaan pitää estää kaikin keinoin. Istutettavat kasvit tulee huolellisesti tarkastaa ja rikkanenätin taimet ja kaikki epäilyttävät juurakonpätkät poistaa ja heittää roskiin, ei kompostiin. Multaa ei missään tapauksessa saa tuoda rikkanenätin kasvupaikoilta. Pahoin kasvin valtaamilla alueilla jopa koko ruokamultakerros voidaan joutua poistamaan, eikä nenätistä eroon pääsy ole silti varmaa.
  • Pehmeässä puutarhamullassa nenätti kasvattaa nopeasti noin viiden sentin syvyydessä risteilevän ohuen, valkean juurakon. Maanpäällinen kasvusto leviää nopeasti tiheäksi ja sotkuiseksi vyyhdiksi, joka helposti tukahduttaa muut kasvit.
  • Hauras juurakko katkeilee kitkettäessä, ja pienistäkin pätkistä kasvaa uusia yksilöitä. Lisäksi juurenpätkät ovat pitkäikäisiä, sillä syvälle maahan hautautuneet pätkät voivat taimettua jopa parin vuoden kuluttua päästessään muokkauksessa lähemmäs pintaa.
  • Jyrsimen käyttö on syytä unohtaa rikkanenätin esiintymisalueilla. Kitkeminen ja katteet ovat paras torjuntakeino.
  • Runsaasta kukinnasta huolimatta kasvi ei muodosta itävää siementä vuosittain.
  • Kasvustoiksi levinneen nenätin torjunta on erittäin vaikeaa. Kemiallisesti se on lähes toivotonta, sillä tehokkaimmatkin hävitteet tehoavat siihen heikosti.
  • Nuorena rikkanenätin voi sotkea yksivuotiseen rantanenättiin ja valkokukkaiseen lutukkaan.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.