Teksti Sinikka Neuvonen
1. Ryhmäruusut saattavat kukkia suotuisilla paikoilla vielä täyttä päätä. Ne viihtyvät viileässä jopa paremmin kuin kesän helteillä. Kun kukinta sitten hiipuu, leikkaa versot poikki 30 sentin korkeudelta ja kokoa multaa tai tuo kompostia ruusujen tyvelle ennen maan jäätymistä. Etelä-Suomessa tämä riittää monesti talvisuojaksi. Kevyen havukatteen voi laittaa lisäsuojaksi kevään ahavia vastaan.

2. Korjaa kasvimaalta vielä viimeiset ruusukaalit, purjot, porkkanat. Lehtikaalin lehtiä voit hakea vaikka joulun aikaan hangen alta, se sietää hyvin pakkasta. Mustajuuri ja maa-artisokka säilyvät maassa paleltumatta, joten niistä voit jättää osan kasvupaikalleen.

3. Oman puutarhan omenasadosta ei tänä syksynä päässyt kunnolla nauttimaan pihlajanmarjakoin tuhojen vuoksi. Siivoa kuitenkin tarkoin pudokkaat puiden alta ja pensaikoista, sillä niissä talvehtivat toisen hankalan kasvintuhoojan eli muumiotaudin itiöt. Hautaa pilaantuneet hedelmät maahan tai polta ne nuotiossa. Suojaa ajoissa nuorten puiden rungot peltomyyriltä ja jäniseläimiltä. Paras on kaksinkertainen varmistus: kierrettävä rungonsuoja sekä tiheäsilmäinen verkkolieriö, joka nousee alimpien oksien korkeudelle.

4. Kunnosta työkalut ja huolla puutarhan koneet ennen varastoon vientiä. Pese pois mullat, rasvaa ruostuvat osat, teroita terät. Tyhjennä ruiskut ja letkut. Järjestä työkaluille kunnon varastotilat, pitkävartisille ripustuspaikat ja pikkuvälineille korit. Keväällä on ilo aloittaa, kun välineet löytyvät helposti.