Puutarha: Vielä ehtii ennen routaa
Jos leutoja säitä riittää ja maa on sulaa, ehdit vielä tehdä viimeisiä istutuksia ja kaivella nokkosten ja vuohenputkien juurakoita istutusryhmistä. Tärkeää on laittaa ajoissa jänissuojat ja siirtää viileässä talvetettavat kasvit varastoon.
Kurpitsalyhty
Joulukukka

  • Ennen routaa on hyvä tehdä vielä sellaiset kaivut, joilla ei kesällä halua puutarhaa häiritä. Kaivinkone pohjustaa hetkessä tulevien istutusten paikat tai avaa ojan. Pikku pakkaset eivät haittaa, hyvä vain, jos maanpinta on kohmeessa. Talven aikana myllerretty tai pihalle tuotu uusi maa painuu, ja keväällä on helppo aloittaa pintatyöt hyvissä ajoin.
  • Yrttimaalta saat yhä korjata satoa. Timjamin saa vielä lumen alta, ja persilja nousee yhä uudestaan pakkasyön jälkeen. Vihreitä iisopin oksiakin voi leikata ja lisätä sen lehtiä kohtuullisesti kaaliruokiin ja punajuurikkaan mausteeksi.
  • Etelä-Suomessa saa myöhäistä satoa kasvimaalta usein vielä marraskuussa. Parsakaalin sivunuppuja kannattaa leikata viimeiseen saakka. Ne ovat herkullisia, ja toukatkin ovat jättäneet ne jo rauhaan. Purjot sietävät pakkasia, mutta nosta ne ylös ennen maan jäätymistä. Myös viimeiset porkkanat on jo paras nostaa. Jos talvi yllättää, voit sulattaa maan vielä peittämällä kasvuston muutamaksi päiväksi kevytpeitteellä.
  • Hyvän kurpitsakesän jälkeen satoa saattaa olla varastossa ylenpalttisesti. Kaikkea ei tarvitse säilöä purkkiin, vaan myöhään korjattu sato säilyy varmimmin tilassa, jossa lämpö on 10–13 astetta ja ilmankosteus 70 prosenttia. Kovakuoriset jättikurpitsat ovat perinteistä varastotavaraa, mutta myös suuret, paksukuoriset kesäkurpitsat voivat säilyä kevättalveen jopa huoneenlämmössä. Runsaat siemenet voit huuhtoa ja tarjota linnuille.
  • Talvenarkojen puutarhakasvien hankkiminen puutarhaan on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta ne tuovat iloa ja vaihtelua harrastukseen, toisaalta lisäävät työtä ja menehtyessään aiheuttavat lieviä sydänsuruja. Kaikkea on kuitenkin tarjolla, kaupassa ei liiemmin varoitella, ja vastuu on tietysti istuttajan. Talvisuojaus on tarpeen esimerkiksi aroille perennoille, kuten jouluruusulle, syysvuokolle ja syyskatkerolle.
  • Syystalven ja joulunajan kausikukat tekevät selvän piikin kodin kukkarunsauteen. Kun pihalla on hämärää, huoneissa kaivataan silmäniloa. Opettele eri lajien tärkeimmät hoito-ohjeet, niin ne viihtyvät varmimmin. Syklaami, jouluruusu ja sipulikukat viihtyvät viileässä, joulutähti viihtyy huoneenlämmössä ja tasakosteudessa. Mähkä ja joulusypressi tarvitsevat vettä ja suihkuttelua, eikä atsalea saa päästä kuivumaan.
MehikasviruukkuIdea!
Ruukku ruukussa. Tämän helpompaa huonekasvia tuskin on. Mehikasvit eivät tarvitse kuin tilkan vettä talven aikana. Ryhmittele pikku kaktukset, rahapuut, mehitähdet ja muut pikkuruiset mehikasvit hassuun kerrosruukkuun ja pidä valossa.