Tarkista maakellari, suojaa köynnökset rusakoilta ja osallistu lintujen pihabongaukseen – lue Sinikan tammikuun Vihervinkit.

Piha

Tarkista, että maakellarissa on kaikki kunnossa. Suojaa pensaat ja köynnokset rusakoilta. Anna huonekasveille merileväuutetta. Lue kaikki hortonomi Sinikka Neuvosen tammikuiset vihervinkit.

Hyvin huollettu ruokintapaikka houkuttaa talviseen puutarhaan lukuisia lintulajeja. Lintujen tarkkailu on monelle tärkeä ajanviete ja kiikareilla on vakiopaikka ikkunalaudalla. Harrastusta voi kätevästi syventää ja lajeja tunnistaa netistäkin www.luontoportti.com sivuilta.

Tänä vuonna järjestetään jo kahdeksannen kerran valtakunnallinen pihabongaus tammikuun viimeisenä viikonloppuna, 26. ja 27. päivinä. Silloin tarkkaillaan lintuja tunnin ajan omassa pihassa tai jossain muussa sopivassa paikassa. Lisätietoa tapahtumasta löytyy Birdlife Suomi ry:n sivuilta, www.birdlife.fi ja www.pihabongaus.fi

Bongaa käpytikka pihabongaus-tapahtumassa.
Käpytikka. Kuva Pekka Nurminen.

Kurkkaa, että maakellarissa on kaikki kunnossa

Moderni maakellari on aito nollaenergiaratkaisu perunoiden, juuresten ja säilykkeiden talvivarastointiin. Maan uumenissa on siistiä, raikasta ja muutama aste lämmintä talvellakin. Otsalamppu on sähköttömässä kellarissa kävijän vakiovaruste, ja sen valossa on hyvä tutkia tilannetta: kerää pois pilaantuneet kasvikset, ota viimeisiään vetelevät purjot heti käyttöön ja nappaa purtavaksi porkkanoita, joiden naatit ovat alkaneet versoa pimeässä.

Tammi–helmikuun kovilla pakkasilla on viisasta välttää aukomasta kellarin ovea turhaan, jotta lämpö ei pakene ovenraosta. Lapioi tarpeen tullen lunta oven eteen eristeeksi.

Älä unohda rusakkoa – muista suojata myös pensaat ja köynnökset verkoilla.

Alppikärhö on suojattu verkolla rusakoiden varalta.
Alppikärhö on suojattu verkolla.

Pakkasten ja tiukan hangen aikana rusakoilla on hätä käpälässä. Vaikka omenapuun taimien sanotaan olevan niiden herkkua, kyse on pikemminkin hätäravinnosta, kun heinämättäisiin ei enää kaivamalla tahdo päästä käsiksi.

Monet pensaat ja köynnökset ovat myös uhattuina, ja esimerkiksi komeaksi kasvanut alppikärhö kannattaa nyt viimeistään suojata verkolla, muuten se voi joutua rankasti uudistetuksi.

Pahimmat jänistuhot sattuvat kevättalven kuutamoöinä, mutta viisautta on laittaa verkkosuojukset ja vähintäänkin rungonsuojukset jo alkutalvesta. Rusakolle voisit tarjoilla kuivaa heinää oikealla ruokintapaikalla vähän etäämpänä puutarhasta.

Muista vielä tammikuussa:

Chili saa lisävaloa pöytävalaisimesta.
Chili saa lisävaloa.

  1. Vahvista huonekasveja antamalla merileväuutetta kasteluveden mukana ja sumuta liuosta myös lehvästöön. Älä kastele kaktuksia lainkaan.
  2. Lisävaloa voit antaa pimeän aroille hoidokeillesi myös pöytävalaisimella, jossa on loisteputkilamppu.
  3. Anna tilkka vettä tai aseta lumipallo kastelemaan kellarissa talvetettavia kesäkukka- ja sipulikukkaruukkuja.
  4. Siirrä joulukuusi loppiaisen jälkeen lintujen ruokintapaikalle syömäpuuksi. Sen suojassa tinttien ja tulkkujen on turvallista nakutella siemenkuoria halki.
  5. Pidä ämpärillinen hiekoitussepeliä tai hiekkaa lämpimässä tilassa käteisvarana. Se tarttuu hyvin jäiseen maahan.

Kokeile ja ylläty: tuomenoksa puhkaisee lehdet ja kukkansakin talven keskellä maljakossa.

Idea: Minikukkia keskitalveen

Pikkuruisilla minikasveilla koristelet kahvipöydän helposti. Kun ruukku on vain vähän sormustinta suurempi, sen voi sujauttaa millaiseen suoja-astiaan tahansa. Minikasvit maksavat vain pari kolme euroa.

Minisantpaulia mahtuu kahvikuppiin.
Minisantpauliat.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

maakellari minikasvit pihabongaus rusakko

Ei liitettyjä avainsanoja.