Lasiveranta jatkaa kesää

Share 
0 ääntä

Kesäkausi kestää lasiterassilla monta kuukautta, sillä aurinko alkaa lämmittää mukavasti jo kevättalvella ja jatkaa pitkälle syksyyn.

ANNE KYTÖLÄ
KUVAT VALMISTAJIEN JA MAAHANTUOJIEN
Kesäpäivä on ihana aloittaa aamiaisella lasiverannalla. Santex-lasiterassi, H & O Produktion
Mittojen mukaan. Kesäpäivä on ihana aloittaa aamiaisella lasiverannalla. Kesähuone on tehty mittojen mukaan Santex-terassilaseista, joita myy ja asentaa H&O Produktion. Santexin voi asentaa myös itse. Kuvassa on yksinkertainen Elegancelasitus ja 16 millin valokate.
 
Lasikuistit ja verannat ovat osa suomalaista perinteistä rakentamiskulttuuria. Niitä rakennettiin erikokoisina suureen osaan pientaloja ennen sotia, mutta sotien jälkeen perinne pääsi katkeamaan ja melkein unohtumaankin.
 
Viime vuosina lasiset oleskelutilat ovat tehneet paluun, nyt usein uusina ja moderneina lasiterasseina, mutta toki lasikuistin voi toteuttaa nykyäänkin vanhan ajan pitsihuviloiden tyyliin.
 
Päätä budjetti. Lasiterassi ei ole aivan halpa, joten sen toteuttamiseen kannattaa varata kunnolla aikaa. Päätä jo alussa, paljonko olet suurin piirtein valmis maksamaan vilpolastasi.
 
Käytettävissä oleva budjetti ja tilan käyttötarkoitus ratkaisevat sen, tuleeko taloosi lasiterassi vai talvipuutarha.
Talvipuutarhasta saa lämpimän esimerkiksi lattialämmityksen ja ilmalämpöpumpun yhdistelmällä. Vision-talvipuutarha, Ikkunatehdas Lasivuorimaa
Talvipuutarha. Kotkalaisen Ikkunatehdas Lasivuorimaan Vision-talvipuutarhassa on kaksinkertaiset selektiivieristyslasit, joiden välissä on argon-kaasu. Talvipuutarhasta saa lämpimän esimerkiksi lattialämmityksen ja ilmalämpöpumpun yhdistelmällä. Kesällä ilmalämpöpumppua voi käyttää tilan jäähdyttämiseen.
Alhaalta kantavissa NIKA-terassilaseissa ei ole lainkaan karmeja, joten näköala pääsee oikeuksiinsa.
Alhaalta kantavissa NIKA- terassilaseissa ei ole lainkaan karmeja, joten näköala pääsee oikeuksiinsa. Pyörien varassa liikkuvat lasit voi avata kahdella tavalla: liu´uttaa sivuun tai kääntää patentoidun mekanismin ansiosta seinälle.
 
































Lasiterassi on yksilasinen, eristämätön tila, jonka lämpötila laskee pakkasen puolelle silloin kun niin käy ulkonakin. Eristetyssä talvipuutarhassa on kaksinkertaiset lasit, mutta ei sielläkään talvella ole lämpöasteita kuin kymmenkunta, joten asuinkäyttöön tila ei sovi. Monet viherkasvit kuitenkin viihtyvät talvipuutarhassa mainiosti.
 
Paikka rentoutumiselle. Valoisa lasiterassi tai talvipuutarha on viihtyisä ympäristö ateriointiin ja iltapäiväkahveille. Kuntoilija pystyttää lasiterassille kuntosalin ja urheilee silloinkin, kun ulkona sataa vettä tai räntää tai tiet ovat liian liukkaita juoksulenkille.
Lasiverannan runko on useimmiten alumiinia, värivaihtoehtoja on useita. Alumasin liukulasiovet
Pehmeästi aukeava. Lasiverannan runko on useimmiten alumiinia, värivaihtoehtoja on useita. Alumasin liukulasiovet liikkuvat alakiskossa olevien kuulalaakeroitujen nailonpyörien varassa. Kun lasit kiinnitetään liimaamalla, voidaan korkeatkin liukuovet tehdä ilman välipienaa.
 
Lasiveranta ei ole tyhjän panttina edes talven kylmimpään aikaan, sillä paikka sopii kesäkalusteiden varastoksi. Kalusteet säilyvät hyväkuntoisina kuivassa tilassa.
 
Lasiterassin hinta riippuu monesta tekijästä, kuten perustuksista ja lasitettavan tilan koosta. Jotkut valmistajat laskuttavat juoksumetrien mukaan, toiset lasiseinien määrän mukaan. Katto vaikuttaa hintaan paljon: lasikatto on kallein ratkaisu, valokate edullisempi.
 
Asentamalla lasiterassin itse säästät noin tuhat euroa, mutta kaikkia lasiverantoja ei voi asentaa itse tai ainakaan valmistaja ei myönnä itse asennetulle verannalle samanlaista takuuta kuin valmistajan valtuuttamien asentajien työlle.
Lasiseinäisestä huvimajasta on esteettömät näköalat. Siesta-lasiterassi, Uudenmaan Lasiterassi
Lasiseinäisestä huvimajasta on esteettömät näköalat. Uudenmaan Lasiterassin mittatilauksesta valmistetun Siesta-lasiterassin voi asentaa itse tai tilata yritykseltä avaimet käteen -toimituksen, joka sisältää myös perustusten teon ja pellitykset.
 
Noin 15 neliömetrin kokoinen lasiveranta maksaa noin 5 000 eurosta ylöspäin jopa 15 000 euroon valituista ratkaisuista riippuen. Jos haluat talvipuutarhan, varaudu maksamaan vähintään 12 000–15 000 euroa sekä perustusten teosta ja asennuksesta aiheutuvat kulut.
 
Suunnittele ja valitse. Lasiterassien runkona on yleensä polttomaalattu tai eloksoitu alumiiniprofiili. Sen saa tilauksesta minkä värisenä vain (RAL-sävyt). Vakioväreinä ovat valkoinen, harmaa ja tummanruskea. Runko voi olla myös osittain terästä. Liimapuusta tehdyssä rungossa on hyvä eristys.
Lasiverannalla voi nauttia kesästä ja upeista näköaloista tuulisellakin paikalla. JS-lasin terassilasit mittatilaustyönä
Karkaistua lasia. Lasiverannalla voi nauttia kesästä ja upeista näköaloista tuulisellakin paikalla. JS Lasi valmistaa terassilasit mittatilaustyönä 5 millin karkaistusta lasista. Laseille annetaan 5 vuoden täystakuu. Lasit voi asentaa helposti myös itse.
 
Karkaistu lasi on turvallisin valinta etenkin lapsiperheissä, mutta lasiterasseja valmistetaan myös tavallisesta lasista. Kattolasi on useimmiten 8 millin karkaistua lasia.
 
Jos jollekin terassin seinälle tai sen osalle halutaan näkösuojaa esimerkiksi naapureiden takia, lasiksi voi valita kuvioidun, sävytetyn tai kalvolla peitetyn lasin.
Lasitus suojaa tilaa lumelta, sateelta, tuulelta, roskilta ja siitepölyltä. Glasluckan-lasitusjärjestelmä, Lasiboxi
Lasitus suojaa tilaa lumelta, sateelta, tuulelta, roskilta ja siitepölyltä. Lasiboxin Glasluckan-lasitusjärjestelmässä on 2–4-raiteinen tukeva kisko, joka on varustettu ns. tuulilukoilla, joten se kestää kovaakin tuulta. Lasien kaksoistiivistys vähentää pöly- ja meluhaittoja.
 
Selektiivilasi vähentää lämmön poistumista terassin sisältä ulos eikä se huurru niin helposti kuin tavallinen lasi. Jos pelkäät auringon kuumottavan tilaa liikaa, valitse auringonsuojalasi.
 
Talvipuutarhaan voi valita eristyslasit, joissa on sekä auringonsuojaominaisuus että selektiivipinnoite. Jos ikkunoiden pesu hirvittää, valitse itsepuhdistuvat lasit.
Tee terassin perustukset routimattomalle perustalle, niin nautit terassistasi vuosikymmeniä. Lumon-lasiterassi
Arkkitehdin kynästä. Tee terassin perustukset routimattomalle perustalle, niin nautit terassistasi vuosikymmeniä. Lumon-lasiterassit ovat arkkitehdin suunnittelemia. Yritys valmistaa ja asentaa terassit itse.
 
Selvitä lupa-asiat. Lasiterassin rakentamiseen tarvitaan lähes poikkeuksetta vähintään toimenpidelupa. Mitä suurempi tila, sitä todennäköisemmin tarvitset rakennusluvan. Syvennykseen tulevalle terassille on yleensä helpompi saada lupa kuin suoralle seinälle rakennettavalle, rakennuksesta ulkonevalle terassille.
Hyvin toteutettu lasiterassi parantaa talon ulkonäköä ja nostaa asunnon arvoa. Alurollin lasiprofiilit
Hyvin toteutettu lasiterassi parantaa talon ulkonäköä ja nostaa asunnon arvoa. Alurollin lasiprofiilit on varustettu harjalistalla, ja lasien asennuksessa on käytetty kumitiivistettä. Liukukiskojen pystylistoissa on vetoreuna ja karvatiiviste.
 
Lupakäytäntö vaihtelee kunnittain, joten selvitä asia oman kuntasi rakennusvalvonnan kanssa. Lasiterassivalmistajalta kannattaa pyytää alustava piirros, joka selventää lupaviranomaisille aikeitasi.
 
Jos haluat nauttia lasiverannastasi jo tulevana syksynä, ryhdy puuhaan heti. Ideasta toteuttamiseen kuluu vähintään useita viikkoja, sillä jo lupien selvittämien vie oman aikansa.
 
Valmistajien toimitusajat ovat vähintään 3–4 viikkoa. Jos tilaus osuu ruuhka-aikaan, voi kestää jopa kolme kuukautta, ennen kuin lasiterassi on asennettu paikoilleen. Asentaminen vie 2–4 päivää.
 
Suorat linkit jutussa esiintyvien yritysten yhteystietoihin: www.suomela.fi/lasiterassi208










Teksti Suomela.fi toimitus

Olet kirjautunut nimellä Kirjaudu ulos Muuta tietojasi

Mitä mieltä? Klikkaa ja kommentoi artikkelia.

Vastaa/kommentoi
mainos

Etsi yritys

Katso lisää yrityksiä täältä

Vaivaako sinua siitepölyallergia?




mainos
Suunnittele saunasi netissä!

SunSauna tarjoaa suunnitteluapua saunaosaston suunnitteluun. Suunnitteluohjelma on erinomainen työkalu saunan suunnittelussa. Saat myös suunnitelmasta kustannusarvion.

Lisätietoja

Ovatko savuhormi & ilmanvaihto kunnossa?

Savuhormit kuntoon Mordax-menetelmällä ja Ohler/Prima Plus-hormiputkilla. Ilmanvaihdon asennuksia, puhdistuksia ja tasapainotuksia. Myös videokuvaus ja hormiston kuntoraportit. Hyödynnä kotitalousvähennys!

Lue lisää!

mainos
mainos
mainos
mainos
mainos
mainos
mainos
mainos
mainos

Suomelan kumppanuuslehdet ilmestyvät myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa