Perjantaina käytiin hakemassa ”vähän” puutavaraa, pelkästään rimoituksia varten nostettiin kyytiin n.1km puutavaraa ja tuossa ei ollut edes mm. terassin rimoitusta… Loppuviikosta homma näytti jo paljon paremmalta, vaikka Tero ehtikin välissä käydä sählypoikien kanssa etelänristeilyllä…

Viime viikolla puheena olleet kierrätysmateriaaleista tehdyt terassilaudat eivät mitenkään olleet kilpailukykyisiltä hinnoiltaan, ikävä kyllä. Vaikka ne niin hyviltä kuulostivatkin ja ominaisuuksien puolesta myös niin eihän niiden hinta ollut mitenkään perusteltavissa.

Iskun ostoslistalle saatiin tingitty hinta 🙂 . Tarkemmin laskettuna se ei hämmästyttänyt… Se on kumminkin ihan hyvä lähtökohta ja sen perusteella on hyvä jatkaa sisustussuunnittelua. Toki vau-elementtejä ko. listasta ei oikein löydy, joten tuskin ihan koko listaa pistetään tilaukseen…

Sisähommat eivät edenneet ollenkaan… Säiden suhteen ulkohommat osuivat juurikin hienoihin säihin! Eli maalailua ja parvekkeen lattian tekoa mm… n.800 metriä ympäri maalattuna on ihan isohko urakka, hidasta ainakin. Ja kun tuossa määrässä ei ole edes terassin kaidepuita…

Ulkopuolelta sentään alkoi näyttää yhä paremmalta!

Seuraa Villa Unelman valmistumista! Tero Niemi ja Hanna Castrén-Niemi rakentavat Tuusulaan unelmiensa taloa, ”asumismukavaa passiivitaloa”. Tavoitteena on mm. aurinkoenergian ja taloautomaation laaja hyödyntäminen. Yksityiskohdat selkiytyvät sitä mukaa kun rakentaminen etenee. Lue lisää rakentamisen vaiheista, jokaista rakennusvaihetta on myös mahdollisuus kommentoida kunkin jutun jälkeen.