Terassin pesu ja öljyäminen – kesän trendiväri on harmaa – katso videolta tee itse -vinkit

Piha

Trendiväri harmaa on valloittanut jo terassitkin. Yhä useampi käsittelee terassinsa puunvärisen öljyn sijaan harmaalla puuöljyllä. Asiantuntijan vinkkejä noudattamalla terassin päivitys onnistuu helposti. Lue vinkit, katso video-ohjeet ja uudista oma terassisi!

Harmaa on jo vuosia ollut suomalaiskodeissa yksi sisustuksen ykkösväreistä. Nyt tyylikkään myös harmaita terasseja vilisee sisustuslehdissä ja -blogeissa. Harmaa puuöljy onkin hyvää vauhtia syrjäyttämässä perinteiset puun sävyiset öljyt terassien kunnostuksessa. Värisuunnittelijan mukaan harmaan terassin suosio kasvoi huimasti jo viime kesänä, eikä into näytä tänä vuonna hiipuvan.

– Maanläheinen harmaa on siitä kiitollinen sävy, että sen kanssa sopivat mitkä tahansa muut värit. Se myös korostaa muita värejä, joten harmaa terassi saa esimerkiksi värikkäät kukat hehkumaan, kertoo Teknoksen värisuunnittelija Taina Jyrkkärinne.

Tee terassin koesively ennen laajempaa käsittelyä


Pese terasssi hyvin ennen käsittelyn aloittamista. Tähän kannattaa käyttää homeen ja levän poistamiseen tarkoitettua pesuainetta.

Kuultavia tuotteita käytettäessä kannattaa huomioida, että pohjalla olevan puun oma sävy vaikuttaa lopputuloksen väriin huomattavasti. Niinpä harmaasta voi tulla hyvinkin erisävyinen riippuen pohjamateriaalista.

– Siksi kannattaa ensin hieman koesivellä nurkkaa, jotta varmistuu sävystä.

Ennen öljyämistä terassi tulee pestä huolella. Tähän kannattaa käyttää homeen ja levän poistamiseen tarkoitettua pesuainetta. Terassin tulee kuivua pesun jälkeen vähintään neljä tuntia ennen öljyn levittämistä.


– Mitä kuivempi puupinta, sitä paremmin öljy imeytyy, ja sitä kauemmin öljy puuta suojaa, sanoo maalarimestari Martti Kopisto Teknokselta.

Tasaisen lopputuloksen saamiseksi puuöljyä kannattaa sivellä siveltimellä tai sienellä lauta tai pari kerrallaan. Jos puu on hyvin kuivaa ja imee öljyä paljon, kannattaa käsittely toistaa. Terassikalusteet voi asettaa paikoilleen ja istahtaa nauttimaan lopputuloksesta heti, kun terassin pinta on kuiva.

Sisusta terassia luonnonkivillä tai rouhealla betonilla


Valmis öljytty puuterassi.

Harmaa terassi pääsee oikeuksiinsa erityisesti selkeillä mustilla tai valkoisilla terassikalusteilla.

– Kaikenlaiset ja väriset kalusteet sopivat harmaaseen, mutta esimerkiksi mustilla linjakkailla kalusteilla terassista tulee modernin tyylikäs, Jyrkkärinne sanoo.

Romanttisemman tyylin ystävä voi suosia kalustevalinnoissa valkoista ja puun eri sävyjä. Harmaa myös kaipaa rinnalleen värejä, joten esimerkiksi siniset, lilat ja pinkit kukkaistutukset loistavat harmaan rinnalla erityisen kauniina.

– Myös luonnonkiviä kannattaa hyödyntää terassin sisustuselementteinä. Trendikäs betoni näyttää harmaalla terassilla hyvältä esimerkiksi kukkaruukkuina, Jyrkkärinne vinkkaa.

Vinkit: Näin teet trendikkään harmaan terassin

  1. Aloita pesemällä terassi huolellisesti levä- ja homepesuaineella.
  2. Anna terassin kuivua vähintään 4 tuntia ennen öljyn levittämistä. Mitä kuivempi pinta, sitä paremmin öljy imeytyy.
  3. Levitä öljy tasaisin vedoin siveltimellä tai sienellä lauta tai pari kerrallaan.
  4. Jos puu imee öljyä paljon, toista käsittely. Mahdollinen imeytymätön öljy pyyhitään pois.

Lisätietoja: www.teknos.fi


Lähde ja videon tuotanto: Deski.fi ja Teknos


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

puuterassi terassin sisustus terassin öljyäminen

Ei liitettyjä avainsanoja.