Pienet ruukuissa kasvatettavat mehikasvit, ja niistä erityisesti maksaruohokasvit (Crassulaceae), ovat tämän talven hittituote. Suosiossa paistattelu ei näille nahkealehtisille kasveille ole kuitenkaan mitään uutta – siitä lähtien, kun 1600–1700-luvuilla Kapmaasta ja Keski-Amerikasta tuotiin ensimmäiset mehikasvit Eurooppaan, ne ovat tasaisin väliajoin ponnahtaneet muotikasvin asemaan.

Mehikasveihin eli sukkulentteihin on kieltämättä helppo ihastua. Ne ovat toinen toistaan erikoisemman näköisiä, ja monista huonekasveista poiketen ne viihtyvät kuivassa huoneilmassa niukalla kastelulla. Liiallinen juottaminen on varma keino tärvellä niiden juuristo ja mädännyttää koko kasvi. Oikea tapa on kastella kerralla niin paljon, että multa kostuu hyvin. Sen jälkeen mullan täytyy saada kuivahtaa. Mitä viileämmässä pidät sukkulenttia, sitä vähemmän se kaipaa kastelua.

 

Härmälehti Potkuripaunikko
Härmälehteä (Pachyphytum oviferum) kastellaan keväällä ja kesällä kohtuullisesti. Vesi on syytä laittaa aluslautaselle, jottei sitä vahingossakaan läiky lehdille niitä pilaamaan. Potkuripaunikko (Crassula perfoliata var. falcata) tunnetaan myös propellilehden nimellä. Kasvin voi sijoittaa jopa paahteisen aurinkoisen ikkunan edustalle, varjossa se voi huonosti.

 

Liekopaunikko Aaltomehilehti
Liekopaunikkoa (Crassula lycopodioides) voi kasvattaa huoneenlämmössä ympäri vuoden, mutta parhaiten se menestyy noin 10 asteessa. Voidessaan hyvin kasvi kukkii keväisin. Aaltomehilehteä (Cotyledon undulata) peittää harmaa, vahamainen nukka, joka suojaa kasvia auringon porotukselta. Kukkiakseen sen on vietettävät talvet 15 asteen lämpötilassa.

 

Itulehti Kirjotulilehti
Itulehti arvostaa suoraa auringonpaistetta. Talvisin sen voi pitää huoneenlämmössä tai viedä viileään paikkaan, ei kuitenkaan alle 10 asteen lämpötilaan. Etiopiasta kotoisin olevan kirjoitulehden (Kalanchoe marmorata) lehtiin tulee hauskat punaiset täplät, kun kasvia pidetään runsaassa valossa.

Näiden yleensä karuilta ja paahtavan kuivilta seuduilta kotoisin olevien kasvien vähäinen kasteluntarve johtuu niiden omista lehtiin, versoihin ja joillain myös juuriin varastoituneista vesivaroista. Vettä saattaa olla jopa 95 prosenttia kasvin kokonaispainosta. Tämä auttaa mehikasveja selviämään luonnossa sateettomien kausien yli.

Sukkulentit ovat tottuneet runsaaseen aurinkoon, ja siksi useimmat lajit on kotioloissakin syytä sijoittaa valoisalle etelä- tai länsi-ikkunalle. Parhaiten ne menestyvät mahdollisimman pienessä lasittamattomassa saviruukussa. Kasvualustaksi kannattaa varata kaktusmultaa tai tavallista huokoista multaa, johon on sekoitettu 1/3 hiekkaa. Kasvualustan tärkeimpiä ominaisuuksia on, ettei se kuivuessaan kovetu. Lisäravinteita mehikasvit eivät paljoa tarvitse. Kasvukaudella annettu vähätyppinen kaktuslannoite sopii niille parhaiten.

Mehikasveihin kuuluu niin runsaasti erilaisia lajeja, että tarkkoja, kaikkiin päteviä hoito-ohjeita niistä on mahdoton antaa. Parhaiten tuletkin mehikasvin kanssa toimeen, kun perehdyt sen alkuperäisen kasvupaikan oloihin. Pääset samalla nojatuolimatkalle esimerkiksi Amerikan, Etelä-Afrikan tai Madagaskarin puoliaavikoille tai lauhkean vyöhykkeen vuoristoihin.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.