Värikkäät palsamit ja tuliset turkinliskot tulivat suomalaisiin herraskoteihin 1800-luvun alkupuolella ja puoli vuosisataa myöhemmin myös rahvaan asumuksiin.
Teksti Sinikka Neuvonen
Kuvat Sinikka Neuvonen ja Arto Rantanen
Vaatimaton kliivia viihtyy hyvin nykykodeissakin
Vaatimaton kliivia, punasarja, viihtyy hyvin nykykodeissakin. Aidoissa vanhan ajan oloissa se myös kukkii kevättalvella komeasti. Kliiviasta on ainakin kahdenlaista kantaa, leveälehtinen ja kapealehtinen.

Kovin pitkä ei meikäläisen huonekasviharrastuksen historia ole, mutta syykin on luonnollinen. Töllien emännät eivät moisesta hullutuksesta edes haaveilleet, sillä puutarhanhoitokin oli kansalle vierasta ennen 1700-lukua. Vielä vähemmän oli edellytyksiä sisäkasvien kasvatukselle. Asumukset olivat pimeitä savupirttejä, ja kun talvella tuli sammui takasta, huone jäähtyi nopeasti

Hyödyn aika 1700-luvulla mullisti monella tapaa elämää. Ravintokasvien viljelystä tuli tärkeää, asunnot paranivat, kauneusseikat alkoivat kiinnostaa. Kaupungeissa ja maaseudulla säätyläiset alkoivat 1800-luvun alussa kasvatella jopa koristekasveja pihamaillaan. Jokunen ruukku siirrettiin aluksi sisälle talvehtimaan ja versomaan, ja siitä oli enää vain pieni askel ikkunapuutarhaan.

Ensimmäiset varsinaiset huonekasvit olivat kukkakasveja, palsameja, pelargoneja, verenpisaroita ja ruusuja. Myös tulppaaneita ja hyasintteja hyödettiin talvella. Kukat toivat koteihin väriä ja iloa ja tarjosivat harrastajalle haastetta.

Kukilla viidakon tunnelmaa ja salien charmia
1800-luvun jälkipuolella puutarhanhoito ja huonekasviharrastus olivat päässeet hyvään vauhtiin. Säätyläisten salit pullistelivat traakkipuita, tuonenkieloja, fiikuksia. Maaseudun rahvas omaksui huonekasvinsa pappiloista ja kartanoista, mutta säätyjako näkyi valikoimassa pitkään. Rahvas rakasti kukkia eikä antanut arvoa herrasväen viherkasveille, ja kun palsami yleistyi köyhän väen ikkunoilla, se kävi herraskodeissa epämuodikkaaksi.

Erityisen vaativat kasvit, kuten huonekuusi, kamelia ja saniaiset, eivät vetoisissa tuvissa viihtyneet. Ne vaativat tilaa ja valoa ja pysyivät pitkään varakkaiden kotien kasveina.

Tuoksupelargonin koskettelu ja löyhyttely raikastaa huoneilmaa
Tuoksupelargonin koskettelu ja löyhyttely raikastaa huoneilmaa. Se viihtyy ikkunalla ympäri vuoden, ja sitä on helppo lisätä juurruttamalla.

Vanhoissa vihreissä on yhä tyyliä

Myrtti on ensimmäisiä viherkasveja, joita kasvatettiin säätyläiskodeissa jo 1810-luvulla. Se oli myyttinen hyötykasvi, puhtauden vertauskuva ja morsiusseppeleiden emokasvi. Myrtti vaatii menestyäkseen viileän talvetuspaikan, minkä takia sitä näkee harvoin nykykodeissa. Oleanteri oli 1820-luvulta pitkään yksi herraskotien peruskasveista, ja myöhemmin sen otti omakseen myös kansa. Se kuitenkin häipyi kodeista keskuslämmityksen yleistyessä. Nykyisin se voisi viihtyä viileissä viherhuoneissa. Oleanterin aikalaisina tulivat koteihin myös kriinumi, kärsälilja, lehtikaktus, kiinanruusu ja isoposliinikukka. Kliivia tuli herrasväen saleihin 1870-luvulla ja kuuluu yhä peruskasveihin. Tummalehtinen kasvi on tyylikäs vihreänäkin, mutta kukinta onnistuu, kun kasvi saa olla kesän ulkona ja levätä syystalven lähes kuivana. Aralia ja atsalea yleistyivät samoihin aikoihin. Tuonenkielo eli aspidistra tuli suomalaisiin kaupunkikoteihin 1800-luvun lopulla ja levisi vähitellen myös julkisiin tiloihin, kuten kirkkoihin ja kappeleihin – siitä ehkä nimikin. Paremmin se kyllä tunnettiin issikkana tai suutarinkielona. Kasvi on verraton joka paikan komistus, viihtyy hämärässä ja selviää niukalla kastelulla. Samaan aikaan muodikkaita olivat asparagukset ja traakkipuut. Myös palmut, erityisesti kentia- ja taatelipalmu, olivat sata vuotta sitten viimeistä huutoa säätyläiskotien tilavissa huoneissa, vaikkei kasvatus ollut helppoa.
1920-luvulla pölyä keräävistä palmuviidakoista alettiin saada tarpeeksi. Tilalle tulivat funktionalismin henkeen sopivat kasvit – anopinkieli, papinkaura, kaktukset.
Asparagukset eli parsat ovat melkein hävinneet nykykodeista
Asparagukset eli parsat ovat melkein hävinneet nykykodeista, vaikka ne sopisivat hyvin amppeleihin ja kukkapylväille. Ne viihtyvät parhaiten, jos niille on talveksi viileä tila.
Tiesitkö tämän?
– 1800-luvulla varoiteltiin vakavasti pitämästä kukkivia huonekasveja makuuhuoneessa. Uskottiin, että ne olivat aiheuttaneet jopa kuolemantapauksia. Tuoksupelargoni taas oli mainio ilmanraikastaja, jota löyhyteltiin vieraita odotellessa.
– Huonekasvin taimet tai pistokkaat piti mieluiten varastaa, eikä niistä ainakaan saanut kiittää, sillä silloin ne eivät menestyneet.
– Huonekasveja lainattiin naapureilta juhliin, kirkkoon, arkun ääreen tai rekvisiitaksi valokuviin.