Mopo ja mopoauto kannattaa ostaa harkiten

Piha

Kesä on tulossa ja mopokausi alkamassa. Monessa perheessä mietitään, ostetaanko nuorelle mopo tai mopoauto. Asiasta on hyvä keskustella perusteellisesti tuoreen kuskin kanssa.

Mopo tai mopoauto kannattaa hankkia vain tarpeeseen. Molemmat ovat kulkuvälineitä, joilla on tarkoitus siirtyä paikasta toiseen. Kumpikaan ei ole lelu.

Ennen mopokauppaan lähtöä on hyvä keskustella mopon perusrakenteesta. Monet tytöt suosivat skootterityyppiä, poikia saattaa miellyttää enemmän crossimopo. Saatavana on myös matalia pienipyöräisiä malleja sekä joitakin erikoismalleja.

Skootterityyppinen mopo suojaa jonkin verran tuulelta ja roiskeilta, mutta toisaalta katteet hankaloittavat tuen ottamista maasta eikä etupyörääkään näe kunnolla. Pienemmät pyörät heikentävät ajo-ominaisuuksia epätasaisella ja pehmeällä alustalla, esimerkiksi hiekkaisilla metsäteillä. Säilytystilaa on yleensä hiukan enemmän kuin crossimopossa.

Generic Trigger on mopo joka erityisesti viehättää poikia. Se maksaa 2 150 euroa.

 

Crossimopon kuljettaja saa helpommin jalat maahan, mutta avoin rakenne ei suojaa kuraroiskeilta.

Mopon moottori on joko nelitahtinen tai kaksitahtinen. Sähkömopojakin on saatavana, mutta ne eivät ole vielä yleisiä.

Halvimmillaan mopon saa alle tuhannella eurolla, kalleimmat maksavat useampia tuhansia. Pakollinen liikennevakuutus maksaa pari sataa euroa, täydellinen kaskovakuutus 200 – 300 euroa.

Mopon kuljettajan ja matkustajan on käytettävä kypärää. Tästä ei saa tinkiä, koska päävammat ovat aina vakavia. Halvimmat mopokypärät maksavat 50 – 100 euroa ja kunnolliset käsineet ovat nekin tarpeelliset. Mopo on nykyään suosittu kulkuväline sekä tytöille että pojille. Mopoilla saa ajaa joillakin pyöräteillä, mutta mopoautoilla pitää pysyä autoteillä.

Belliler Jade Racing -malli maksaa 12 990 euroa.

Mopoauto on jo melkein auto

Mopoauton suosio on kasvanut nopeasti, koska sitä saa alkaa ajaa 15-vuotiaana.Mopoautossa on kaksi istuinta ja niiden takana tavaratila.

Mopoauton virallinen nimi on kevyt nelipyörä. Sen suurin sallittu paino ilman ihmisiä on 350 kiloa ja suurin sallittu nopeus on 45 km/t. Moottorin teho saa olla enintään 4 kilowattia eli 5,4 hevosvoimaa.

Mopoauton hinta on mopoon verrattuna noin kymmenkertainen, hinnat alkavat runsaasta 10 000 eurosta. Merkkejä ja malleja on runsaasti, joista kalleimmat maksavat lähes 20 000 euroa. Mopoautosta ei makseta käyttömaksua eikä dieselveroa. Katsastussäännöt ovat samat kuin henkilöautolla: ensim mäinen katsastus tulee tehdä 3 vuoden kuluttua käyttöönottopäivästä, sitten on välivuosi ja sen jälkeen mopoauto on katsastettava vuosittain. Mopoautoja koskee myös talvirengaspakko.

Huolto varmistettava

Mopoautoilla on samantapainen huolto-ohjelma kuin autoillakin ja niillä on oma myynti- ja huoltoverkosto. Mopojen huollon ja varaosien saanti voi olla ongelmallista, jos mopo on hankittu halpatuontierästä, jolla ei ole varsinaista maahantuojaa. Kun varaosaa tarvitaan, myyjää ei ole mailla eikä halmeilla. Kaupan yhteydessä kannattaakin varmistaa huollon ja varaosien saatavuus. Belliler Jade Racing -malli maksaa 12 990 euroa.

Skootterimopo suojaa paremmin roiskeilta. Penkin alla on pieni tavaratila. Peugeot Speedfight3 maksaa 2580 euroa.

Kokeile ennen kaupantekoa

Mopoa ei pitäisi ostaa kokeilematta. Ajoasennon pitäisi olla luonteva ja hallintalaitteiden käytön helppoa. Koeajon aikana pitää kokeilla jarruja oikein kunnolla.

Samalla kannattaa selvittää yleisimmät itse tehtävät huoltotoimenpiteet. Pääseekö huoltokohteisiin käsiksi helposti? Miten mopo tankataan? Millaiset ovat tavaratilat?

Mopot ovat nykyään kaksipaikkaisia ja siksi on hyvä kokeilla ajoa myös kahdella henkilöllä. Hyvä laatuisesta ajopelistä kannattaa maksaa hiukan enemmän.

Yhdellä kortilla saa ajaa vielä kumpaa tahansa

Mopon ajoa varten tarvitaan M-luokan ajokortti, jos on syntynyt vuonna 1985 tai myöhemmin. Samalla kortilla saa ajaa mopoautoa. Myös ennen vuotta 1985 syntynyt tarvitsee mopoautoa varten vähintään M-luokan ajokortin. Ensi vuoden alussa otetaan käyttöön eri kortit mopoille ja mopoautoille, joten M-luokan ajokortti kannattaa hankkia tämän vuoden puolella, jos vain mahdollista.

Ajokorttia varten pitää saada opetusta ja suorittaa teoriakoe ja ajokoe. Ajokokeeseen kuuluu mopolla käsittelykoe ja mopoautolla ajokoe liikenteessä. Pakolliseen opetukseen kuuluu kuusi teoriatuntia ja kolme ajoharjoittelutuntia.

Mitä maksaa?

M-luokan autokoulu ja ajokortti maksavat yhteensä runsaat 500 euroa. Mopo maksaa tuhannesta eurosta ylöspäin, mopoautojen hinnat alkavat runsaasta 10 000 eurosta. Pakollinen liikennevakuutus maksaa kumpaankin noin 200 euroa. Vapaaehtoinen kaskovakuutus vakuutusyhtiöstä ja vakuutuksen sisällöstä riippuen 200 – 400 euroa.

Polttoainetta mopot ja mopoautot kuluttavat muutaman litran satasella.

Lisäksi tulevat huoltokulut, jotka mopoautolla ovat suuremmat kuin mopolla.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

asuinalue asuinympäristö

Ei liitettyjä avainsanoja.