Lasihuone vanhoista ikkunoista

Piha

Käytöstä poistetut ikkunat ovat kelpo tavaraa lasihuoneen rakentamisessa. Niistä voi nikkaroida vaikkapa romanttisen oleskelutilan.

Idea lasisesta kesähuoneesta sinnitteli kuvataideopettaja Maj-Lis Ronikonmäen mielessä vuosia. Vaikka huoneesta ei vielä viisi vuotta sitten ollut tietoakaan, Maj-Lis ja hänen miehensä Nipa nimesivät sen Villa Roniksi 30-vuotishäämatkallaan Sorrentossa. Pariskunta nimittäin osti italialaisesta rannikkokaupungista nyt oven yläpuolella komeilevan Villa Roni -kyltin keraamiset laatat.

Oikeanlaisten ikkunanpuitteiden keräämiseen vierähti seuraavat kolme vuotta.

– Löysin ensimmäiset ja kauneimmat pokat lohjalaisen vanhaintavarapuodin takahuoneesta. Ikkunoiden hienostuneen ulkoasun ja huoliteltujen metalliosien perusteella Maj-Lis arvelee niiden olevan peräisin jostain kartanosta. Pokien metallihelat ja koukut ovat nyt ruosteessa ja maalikin rapisee, mutta sellaisina niiden kuuluukin olla.

– Haluan, että ikkunoista näkyy eletty elämä.

Tosin ajan patinaa on välillä vähän hillittävä, sillä pahoin kuluneet kittaukset vaativat viime kesänä paikkausta. Lisäksi Maj-Lis ounastelee maalaavansa kuluneet puupokat lähitulevaisuudessa, sillä täysin suojaamaton puu lahoaa nopeasti.

 

Suurin osa huvimajan ikkunoista on alkuperäisessä kunnossa. Ajan patina saa näkyä.  Kesähuoneen kaikki 22 ikkunaa sekä saranat ovat kierrätysmateriaalia.

Suurin osa huvimajan ikkunoista on alkuperäisessä kunnossa. Ajan patina saa näkyä. 

Kesähuoneen kaikki 22 ikkunaa sekä saranat ovat kierrätysmateriaalia. Vain seinien lautaverhoilussa käytettiin uutta raakalautaa, joka sopii parhaiten huoneen romanttiseen tyyliin. 


Valokate tuo paljon valoa

Puutarhamajaan tulvii paljon valoa valokatteen ansiosta. Maj-Lis empi muovista kattoa pitkään, mutta majan rakentanut perheystävä Paavo Kannisto kuvaili karmivasti, kuinka vanhat lasit putoilisivat niskaan haurauttaan tai viimeistään lumen painosta.

Ratkaisuun Maj-Lis on ollut tyytyväinen. Vinon pulpettikaton ansiosta valokatetta ei huomaa ulkoa, ja sisällä on niin paljon muuta katsottavaa, ettei katse välttämättä hakeudu kattoon.

Rakentamiseen kului reilu viikko. Pohjatöiltä säästyttiin, sillä huoneen alla maa on routimatonta soraa. Paavo Kannisto olisi halunnut vaihtaa pahoin ruostuneet metalliosat uusiin, teräksenkiiltäviin, mutta lopulta yhteisymmärrys löytyi ja ikkunat saivat pitää ruostuneet helansa ja koukkunsa.

Maj-Lis oli ehtinyt piirtää suunnitelman toimenpidelupaa varten, mutta huvimaja rakentui lopulta täysin ikkunoiden ehdoilla.

– Monista erikokoisista ikkunoista koottu huone vaati mielikuvitusta ja pitkäjänteisyyttä.

Noin kuuden neliön kokoisessa ja 2,3 metriin kohoavassa huoneessa on pienestä koostaan huolimatta varsin tilava tunnelma parinkymmenen ikkunan ja vaaleiden materiaalien ansiota.

Osa ikkunoista jouduttiin paloittelemaan, koska ne olivat huonokuntoisia tai mitoitus vaati sitä. Varsinkin vanhoista navetan ikkunoista vain osa oli lopulta käyttökelpoisia.

Sisustusesineitä kirpputorilta
Maj-Lis Ronikonmäki tunnistaa kirpputorilta heti tavarat, jotka sopivat hänen huvimajansa tunnelmaan. Yleensä ne ovat pahoin ruostuneita rautaesineitä tai päinvastoin kimmeltäviä metalli- tai kristalliluomuksia. 

Sisustus syntyi vähitellen

Pitsiverhojen suojissa on jo ehditty pitää Maj-Lisin ja Nipan lapsenlapsen ristiäiset, uudenvuoden vastaanotto ja lukuisia kahvitteluhetkiä perheen ja ystävien kanssa.

Sisustus on syntynyt hiljakseen. Ensimmäisenä kesänä huoneessa oli rautasänky, jossa sai makoisat päiväunet. Sänky sai lähtöpakit, kun vanha rautainen puutarhakalusto löytyi kyläkirpputorilta Ranskan-matkalla. Kaikeksi onneksi Ronikonmäet olivat reissussa autolla.

Patinoituneet rautaesineet sekä pitsi- ja kristallisomisteet ovat löytäneet täältä omat paikkansa. Kesähuoneessa Maj-Lis irrottelee muutenkin, sillä romanttinen huvimaja on vastakohta heidän pelkistetylle kodilleen.

– Huone on minulle kuin minimaailma, jossa pääsen toteuttamaan toisenlaisia sisustushaaveitani.   

Katso lisää kauniita kuvia lasihuoneesta seuraavalla sivulla.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.

Kesähuone on ahkerassa käytössä: siellä pidetään pieniä juhlia, juodaan aamukahvit lehden parissa ja vain viihdytään.

Nukkekoteja rakentanut Maj-Lis on viehättynyt pienoismaailmoista.
Nukkekoteja rakentanut Maj-Lis on viehättynyt pienoismaailmoista. 

Monet esineet on saatu ystäviltä ja sukulaisilta.
Monet esineet on saatu ystäviltä ja sukulaisilta.

Vanha puutarhakalusto on 80 euron kirpputorilöytö Ranskan maaseudulta.
Vanha puutarhakalusto on 80 euron kirpputorilöytö Ranskan maaseudulta. Tiililattia sopii rustiikkiseen kesähuoneeseen. 

Kapeaa ikkunalautaa koristavat vanhat kakkupursottimet.
Kapeaa ikkunalautaa koristavat vanhat kakkupursottimet. 

Pöytäliinoista ommellut pitsiesiliinat päätyivät somistamaan huvimajaa taidetapahtuman innoittamana.
Pöytäliinoista ommellut pitsiesiliinat päätyivät somistamaan huvimajaa taidetapahtuman innoittamana. 

Kristallein koristeltu kynttelikkö ja muut kristallikoristeet ovat Maj-Lisin tekemiä.
Kristallein koristeltu kynttelikkö ja muut kristallikoristeet ovat Maj-Lisin tekemiä.   

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

huvimaja lasi lasihuone puutarha

Ei liitettyjä avainsanoja.