Orangerian historia ulottuu 17. vuosisadalle, jolloin Euroopan ruhtinashovit alkoivat unelmoida itse kasvatetuista eksoottisista hedelmistä. Loistokkaisiin linnanpuutarhoihin hankittiin etupäässä sitrushedelmiä: appelsiinia, pomeranssia, sitruunaa ja mandariinia, hieman myöhemmin myös persikkaa, ananasta, viinirypäleitä ja eksoottisia kukkia.

Ruukuissa kasvavat arat sitruspuut talvetettiin rakentamalla niille alkeelliset lasilappeet, jotka vähitellen kehittyivät isoiksi talvipuutarhamaisiksi rakennuksiksi. Näitä seinäikkunallisia talvikasvihuoneita kutsuttiin nimellä orangerie ranskan appelsiinia tarkoittavan orange-sanan mukaan. Suomenkielinen vastine oli orangeria tai oransseri, myöhemmin ansari.

 

Uppsalan yliopiston kasvitieteellisen puutarhan orangeriaa käytetään yhä sen alkuperäiseen tarkoitukseen, suurten sitrus- ja koristepuiden talvettamiseen.  Appelsiinejä

Uppsalan yliopiston kasvitieteellisen puutarhan orangeriaa käytetään yhä sen alkuperäiseen tarkoitukseen, suurten sitrus- ja koristepuiden talvettamiseen.

Oransseri saapuu Suomeen

Oivallus lasiruutujen suomasta lämmöstä ja valosta toi kasvihuoneen jo varhain myös Suomeen – tiettävästi ensimmäinen yksityisomistuksessa ollut huone rakennettiin Turkuun 1600-luvun puolivälissä. Alkuun kasvihuoneet olivat yksinkertaisia hirsirakenteita, joissa käytettiin tuohta ja tervaa suojaamaan kosteudelta ja sammal- ja maatäytteitä pitämään kylmää loitolla.

Ensimmäisen varsinaisen talvikasvihuoneen rakennutti Turun akatemia 1750-luvulla. Uppsalan yliopiston orangeriasta mallia hakeneen rakennuksen keskellä oli lasiseinäinen talvipuutarha ja sen molemmissa päädyissä suuri-ikkunaiset kasvatushuoneet. Vastaavan kaltainen orangeria rakennettiin samoihin aikoihin myös Pietarsaaren Aspegrenin pappilanpuutarhaan. Turun akatemian kasvihuoneesta ei ole enää mitään jäljellä, mutta onneksi Aspegrenin puutarhassa voi nykyään vierailla vanhojen piirustusten mukaan rakennetussa ansarissa ja saada käsityksen 250 vuoden takaisista kasvihuonemalleista.

Aspegrenin orangeria on sijoitettu edeltäjänsä mukaisesti pohjoista kivimuuria vasten. Korkean rakennuksen suuret, pieniruutuiset ikkunat ohjaavat auringon lämmön sisään, talvikuukausina lämpöä tuottaa muurattu takka. Puutarhan perustaja, kirkkoherra Gabriel Aspegren talvetti kasvihuoneessa muun muassa sitruksia, laakeripuita ja myrttejä.

Rakennuksen läntisessä päädyssä on matala taimilavahuone, jonka luonnonkivimuuraus on säilynyt 1700-luvulta. Huone on keväisin täynnä pikkutaimia odottamassa pääsyä ulos pappilan ruutupuutarhaan.

Juttu jatkuu seuraavalla sivulla. Kasvihuoneiden eksoottiset kasvit.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.

Aspegrenin puutarhan etelään aukeavat vinot lasi-ikkunat kaappaavat valon talteen.
Aspegrenin puutarhan etelään aukeavat vinot lasi-ikkunat kaappaavat valon talteen. Entisaikaan huone lämpeni edessä oikealla sijaitsevan suuren uunin avulla. 

Kasvihuoneessa kasvatettiin viikunoita ja silkkiäispuita

Syrjäisestä sijainnistamme huolimatta vauraissa kartanoissa seurattiin tarkoin puutarhakulttuurin kehitystä. Fagervikin kartanossa Inkoossa oli 1780-luvulla jopa kaksi kasvihuonetta, joissa kasvatettiin oleantereita, pelargoneja ja mimosia sekä sitrushedelmiä, viikunoita, pomeransseja ja mulperipuita. Mulperia viljeltiin 1700-luvulla muuallakin Suomessa, sillä puun lehtiä ravinnokseen käyttävien silkkiäistoukkien kasvatus oli kartanoiden muotiharrastus. Haaveena oli saada kotimaista silkkiä Itä-Intian tuotannon rinnalle.

1800-luvun puolivälissä orangeriat alkoivat yleistyä yläluokan puutarhoissa, kun herrasväki halusi kasvattaa entistä vaativampia kasveja, muun muassa ananasta ja muita trooppisia lajeja. Vuosisadan lopulla ansarit kasvattivat suosiotaan myös porvariston keskuudessa. Lämmitystä vanhoissa ansareissa hoitaneiden kaakeliuunien rinnalle kehitettiin tehokas savuhormilämmitysjärjestelmä, joka otettiin käyttöön sekä muualla Euroopassa että Suomessa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan 1820-luvulla valmistuneet palmuhuoneet pidettiin lämpiminä lattiatason alla olevista tulipesistä tiilikanavia pitkin lattiaan kierrätetyllä savulla.

 

Aspegrenin pappilanpuutarha Vuonna 1844 valmistuneessa Fagervikin kartanon kasvihuoneessa on runsaasti goottilaisia piirteitä, kuten tämä suippokaarinen ikkuna.

Aspegrenin pappilanpuutarha on vastikään saanut takaisin samanlaisen ansarin kuin puutarhassa oli käytössä jo 1700-luvulla. Pyöreäikkunaisessa vinttikerroksessa säilytettiin aikoinaan siemeniä, ja matalassa taimilavahuoneessa varttuivat sadat taimet. 

Vuonna 1844 valmistuneessa Fagervikin kartanon kasvihuoneessa on runsaasti goottilaisia piirteitä, kuten tämä suippokaarinen ikkuna.  Eurajoella sijaitsevan Vuojoen kartanon orangerian kunnostus päättyi syksyllä 2007. Rakennusta olivat runnelleet tulipalo sekä vuosikymmenten tyhjillään olo. Kuva Hanna Elo.

Kolme alkuperäistä orangeriaa jäljellä

Vain kolme alun perin yksityistä orangeriaa on säilynyt näihin päiviin. Fagervikin ja Vuojoen kartanoiden sekä Annalan huvilan talvikasvihuoneet on kaikki huolella restauroitu. Eurajoella sijaitsevan Vuojoen kartanon orangerian kunnostustyöt valmistuivat näistä viimeisimpänä viime vuoden lopulla, 40 vuoden kylmillään olon jälkeen.

Carl Ludvig Engelin suunnittelema Vuojoen ansari on rakennettu 1840-luvulla Pietarin kautta tulleiden keskieurooppalaisten mallien mukaan. Lasinalainen huonetila oli alkujaan jaettu kolmeen osaan: persikka-, kukka- ja ananashuoneeseen. Lisäksi rakennuksessa olivat rengin ja puutarhurin asunnot, sillä talvisin lämmityksestä piti huolehtia yötä päivää.

Orangeriat eivät 1800-luvulla olleet vain kasvatushuoneita, vaan tarvittaessa niitä käytettiin kesäisin myös vilkkaan seuraelämän kestitys- ja oleskelutiloina. Kauniit lasirakennukset suunniteltiin osaksi ympäröivää muotopuutarhaa, mikä on selkeästi nähtävillä Inkoon Fagervikin kartanossa. Vitivalkoinen, vuonna 1844 rakennettu talvikasvihuone näkyy ylärinteeltä kauas puistoon toimien puutarhamaiseman tärkeänä elementtinä.

Fagervikin orangerian muodon on sanellut kartanonherra Hisinger, joka suunnitteli rakennukseen talvipuutarhan lisäksi erilliset tilat viikuna- ja mulperipuille sekä gardenioille. Rakennuksen koristeet, erityisesti goottilaiset vivahteet, hän ideoi keskieurooppalaisista lehdistä.

Vuodelta 1844 on peräisin myös Annalan huvilan orangeria. Helsingissä sijaitseva rakennus edustaa 1700-luvun yksilappeista, vinomuotoista kasvihuonetyyppiä. Kauppaneuvos Waseniuksen kesähuvilalleen pystyttämää orangeriaa käytettiin hyötyrakennuksena, ei osana muotopuutarhan sommitelmaa. Orangeria on harvinaisuus, sillä toista osittain luonnonkivestä rakennettua ansaria ei tiettävästi Suomesta tunneta.

Annalan orangerian kunnostustyöt saatiin valmiiksi vuonna 2000. Nykyään Hyötykasviyhdistys vaalii ja talvettaa siellä vanhanajan pelargoneja ja muita arkoja kasveja sekä järjestää erilaisia kursseja. Orangeria sykkii jälleen elämää.

Lähteet:

Anu Ranta, Mari Nummi-Karttunen, Ari Karttunen, Annala – Rakkaudesta puutarhanhoitoon (2005)
Hanna Elo, Appelsiinia ja kirsikoita (2007)
Helena Mattila, Annalan huvilan orangeria (2003)
Irma Lounatvuori, Fagervikin puutarhojen vuosisadat (2004)
Olavi Collan, Lasinalainen hedelmäviljelys (1925) 

Lisää kuvia seuraavalla sivulla.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.


Eurajoella sijaitsevan Vuojoen kartanon orangerian kunnostus päättyi syksyllä 2007. Rakennusta olivat runnelleet tulipalo sekä vuosikymmenten tyhjillään olo. Kuva Hanna Elo.


Carl Ludvig Engelin signeeramassa Vuojoen kartanon orangerian pohjapiirroksessa lasikatteen alla ovat suuri kukkahuone sekä ananas- ja persikkahuoneet. Viikuna- ja mulperihuoneet sekä puutarhurin asunto sijaitsevat kiviosassa. Kuva Eurajoen kunnan arkisto.


Kauppaneuvos Wasenius rakennutti vuonna 1844 huvilalleen Helsingin Annalaan orangerian tiilestä ja luonnonkivistä.  


Annalan rakennukseen kuuluvat kasvihuoneen ja varaston lisäksi kaksi holvattua kellaria kivijalassa. Niissä säilytettiin puutarhassa viljeltyjä juureksia ja vihanneksia. 


Vuojoen kartanon orangeria vuoden 1920-luvun kuosissa puutarhureineen. Kuva Eurajoen kotiseutuyhdistyksen arkisto.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.