Sain naapurin rouvalta sormustinkukan siemeniä jotka kylvin meidän väliselle rajalle lauta-aidan viereen. Samaisen aidan vierustalla oli tosin myös kasvanut puna-ailakkia, jota välillä kitkin, ettei pääsisi liiaksi leviämään.

Seuraavana keväänä lauta-aidan vierusta rehoitti erittäin vihreänä ja vehreänä. "Jopas on ailakki ryöhäntänyt": ajattelin ja ryhdyin oikein kuokan kanssa taimikkoa kitkemään. Naapurin rouva tuli vielä avuksi kitkemisurakkaan ja niinhän sitä kahteen pekkaan siisti mullos aikaiseksi saatiin, ei jäänyt taimen tainta.

Kerran loppukesästä naapuri kyseli sormustinkukan kasvatukseni onnistumista. Kauhun-paniikin-häpeän sekaisten tunteiden vallitessa sisälläni, yritin säilyttää ulkoisen tyyneyden ja tuumasin rauhallisesti, ettei siemenet lähteneet itämään, oli ollut sen verran huono kasvualusta. En nimittäin millään ilennyt tunnustaa naapurille, että yhdessä tuumin olimmet sormustinkukan taimet pois kitkeneet ja kahvit vielä yhdessä onnistuneen urakamme päätteeksi juoneet.

No, naapurini tuumaili jotta jospa nämä siemenet itäisivät paremmin ja antoi uuden siemensatsin.