Tähän aikaan vuodesta taimimyymälöiden hyllyt täyttyvät lukuisten kesäkukkien siemenistä. Ihania kesäkukkia voi käyttää moniin tarkoituksiin, kuten kukkapenkkeihin, kukkaniittyihin, pensasaitoihin, yksinäisten ruusujen seuraksi, tuoksuvien istumapaikkojen luomiseen… Päästä mielikuvituksesi valloilleen! Yksivuotiset kesäkukat sopeutuvat useimpiin olosuhteisiin. Ne ovat kiitollisia ja kukkivat runsaasti koko kesän.

Kasvattaminen on helppoa. Yleensä yksivuotisten kesäkukkien kasvattaminen on helppoa, mutta epäonnistuminenkaan ei ole maailmanloppu, sillä siemenpussi ei paljon maksa. Englantilaisen sanonnan mukaan siemenistä kasvatettavat yksivuotiset kasvit ovat viljelijän parhaita ystäviä!

Osa lajeista täytyy esikasvattaa sisätiloissa, mutta useimmat lajit voidaan kylvää suoraan kasvupaikkaan, kun maa alkaa lämmetä. Kylvöohjeet löytyvät pusseista. Siemenet ovat pieniä, ja tavallisin virhe on kylvää ne liian tiiviisti. Elinvoimaiset taimet kasvavat nopeasti ja tarvitsevat liikkumatilaa juurilleen voidakseen kukoistaa myöhemmin.

Esimerkiksi punakosmoskukalla saa loihdittua kesäisen kauniin ja katseilta suojassa olevan puutarhan. Se kasvaa metrin korkuiseksi, on tuuheakasvuinen ja sillä on sirot, tilliä muistuttavat lehdet, jotka tekevät taimesta kauniin jo ennen kukinnan alkamista. Punakosmoskukka soveltuu erittäin hyvin runsaina kukkiviin pensasaitoihin. Sen voi sijoittaa vaikkapa terassin eteen, jolloin terassilla istuessa saa ihailla vaaleanpunaisia, tummanpunaisia tai valkoisia kukkia.

Auringonkukka-aita on ilo silmälle ja tarjoaa tehokkaan näkösuojan.
Auringonkukka-aita on ilo silmälle ja tarjoaa tehokkaan näkösuojan. 

Mahtava auringonkukkakin soveltuu pensasaidaksi ja muodostaa tehokkaan näkösuojan, jossa silmä lepää. Iloisen keltainen auringonkukka sinistä taivasta vasten on näky, joka saa taatusti hyvälle tuulelle. Lapset rakastavat auringonkukkia, ja kukkaloistosta nauttivat myös pikkulinnut, joita auringonkukkien sadat siemenet houkuttelevat. Auringonkukista on tullut muotikukkia, ja joka kevät markkinoille tulee uusia ihania lajeja, joiden värikirjo on laaja.

Tuoksuherneet kuuluvat romanttisimpiin kesäkukkiin. Ennen vanhaan ne istutettiin kunniapaikoille, joilla niiden ihanasta tuoksusta saattoi nauttia lähietäisyydeltä. Ne kasvoivat köynnöksinä portaiden vieressä, joilla istuttiin nauttimassa illasta. Usein epäsiistejä perunamaita ympäröitiin rautalankaverkoilla, joita pitkin kipuavat tuoksuherneet muodostivat peittävän kukka-aidan.

Haaveiletko kukkaniitystä? Silkkiunikoista saat suuren tai pienen väliaikaisen kukkaniityn. Kesäisempää näkyä kuin nämä tuulessa huojuvat eteeriset kukat ja niiden ympärillä parveilevat mehiläiset voi tuskin kuvitella. Silkkiunikoita on eri lajeja, ja väreinä on ihastuttavia roosan, oranssin ja punaisen sävyjä.

Valinnanvaraa riittää: hehkuvia isoköynnöskrasseja, jotka reunustavat laatoitettua käytävää, silkkisiä kesämalvikkeja, jotka korostavat kukkapenkin ruusuja ja pieniä sinisievikkejä, jotka muodostavat taivaansinisiä mattoja.

Siemenseoksilla voit luoda todella värikkäitä sekoituksia. Bonuksena saat hienoja leikkokukkia koko kesän. Mitä enemmän kukkia poimit, sitä enemmän taimia kasvaa.

 Siemenistä kasvatettavia kukkia on loputtomasti. Lähde tutkimusmatkalle. Syventymällä siemenpussien maailmaan saa ideoita omiin toteutuksiin ja tulee kesätuulelle! Vaikka ulkona pyryttäisi lunta, kesän tulon voi aistia.

Lisää kukkia seuraavalla sivulla.

Silkkiunikko
Silkkiunikon siemenistä saa helposti kesäisen kukkaniityn. 

Auringonkukkalajeja tulee lisää joka vuosi. Valkoinen ’Ice Cream’ on todellinen helmi.
Uusia lajikkeita. Auringonkukkalajeja tulee lisää joka vuosi. Valkoinen ’Ice Cream’ on todellinen helmi. 

Sinisievikki on matalakasvuinen ja peittää taivaansinisenä maata korkeampien kasvien ympärillä.
Sinisievikki on matalakasvuinen ja peittää taivaansinisenä maata korkeampien kasvien ympärillä. 

 

Samettikukat ovat helposti kasvatettavia yksivuotisia kasveja.  Tuoksuherneen huumaava tuoksu tuo kesän.

Samettikukat ovat helposti kasvatettavia yksivuotisia kasveja. 

Tuoksuherneen huumaava tuoksu tuo kesän. 

 

Isoköynnöskrassin kukat ovat kauniita ja niitä on erivärisiä.  Kesäinen kimppu syntyy kuvan punakosmoksesta ja kesämalvikista.

Isoköynnöskrassin kukat ovat kauniita ja niitä on erivärisiä. 

Kesäinen kimppu syntyy kuvan punakosmoksesta ja kesämalvikista.