Luokkahuoneellinen pelargoneja

Piha

Jorma Ryynänen kasvattaa satoja pelargonilajikkeita vanhassa kansakoulussa Nurmeksen liepeillä. Koulun luokkahuoneeseen astuessaan kohtaa pielikkien koko viehättävän maailman. Jutussa perehdytään Zonale-ryhmään.

Entisen kansakoulun suuri luokkahuone on ääriään myöten täynnä pelargoneja. On toukokuun loppupuoli ja kasvit odottavat siirtoa kausihuoneeseen.

Koko komeuden takana on kasviharrastaja Jorma Ryynänen, joka on koonnut kotiinsa noin 350 erilaista pelargonilajiketta. Lisäksi samasta sortista on siunaantunut pistokkaiden ansiosta useita yksilöitä.

– Ongelmana on, etten raatsi leikata hoidokkejani tarpeeksi. Silti tulee paljon pistokasmateriaalia, jota en mielellään heittäisi pois, päivittelee Jorma Ryynänen.

Onneksi tilasta ei ole puutetta, sillä hänellä on kotinaan suuri puurakennus. Jorma ja hänen puolisonsa Sirkka Ryynänen ovat asuttaneet Vastimon kyläkoulua 1980-luvun lopulta – kymmenen vuotta sen jälkeen, kun vanhan kansakoulun ovet olivat sulkeutuneet.

Kun seudulta kotoisin oleva pariskunta muutti taloon, se sananmukaisesti puhkesi uuteen kukoistukseensa, sillä Jorma vehreytti koulun ensin viherkasveilla.

Ala-asteen opettajana työskentelevä Jorma pitää kasvien kanssa puuhailua hyvänä vastapainona koulutyölle. Harrastus vie ajatukset täysin muualle, vaikka kasvatuksestahan tässäkin on kyse.

Lisäksi kasvien myötä on ilmaantunut mukavia pelargonituttavia ympäri maata. Kasvattajat vaihtavat kuulumisia internetin välityksellä, ja netti on nykyään myös verraton kanava uusien lajikkeiden haalimiseen.

Suomessa pelargoneihin vihkiytyneet harrastajat ovat useimmiten hankkineet kotimaan kasvattajilta jo kaikki mahdolliset lajikkeet. Koska pistokkaat eivät pientä kuivumista hätkähdä, kasvilähetykset kulkevat nykyisin sukkelaan myös maasta toiseen.

Useimmiten ulkomailta tulleet alut ovat hyväkuntoisia. Parhaimmaksi pelargonipaikakseen Jorma mainitsee englantilaisen Vernon Geranium Nurseryn, jonka hän on havainnut luotettavaksi.

– Joskus posti tuo yllättäen terhakkaan pistokkaan harrastajakollegalta, joka tietää, etten omista kyseistä lajiketta. Vastaavasti pyrin lähettämään vaihtokauppana takaisin jonkin toisen sortin.

Jorma Ryynäsen ilo on ylimmillään keskikesällä, kun pelargonit kukkivat päivät päästään kausihuoneessa.
Jorma Ryynäsen ilo on ylimmillään keskikesällä, kun pelargonit kukkivat päivät päästään kausihuoneessa.

Jorma on kasvattanut pelargoneja kolme vuotta, ja innostus tuntuu vain kasvavan. Hänelle on muodostunut selviä suosikkiryhmiä, muun muassa tähtipelargonit ja tuoksupelargonit kietovat kasvattajan yhä uudestaan pauloihinsa. Nykyisin myös luonnonvaraiset pelargonit, joita Jormalla on reilut 70 erilaista, ovat nostaneet kurssiaan. Niiden yksinkertainen kasvutapa ja hiukan oikukkaatkin hoitovaatimukset tekevät kasvatuksesta haasteellisen.

Kesät pelargonit kukkivat muovisessa kausihuoneessa. Hoitoa tai niiden kuljetusta Jorma ei pidä liian rasittavana, vaan tekee kaiken mielellään itse. Vaikka vaimo on ollutkin puutarha-alalla, hänen osansa on ihailla pelargonien kukkia. Entinen kukkakauppias sommittelisi niistä mieluusti kauniita kimppuja, mutta ainakin toistaiseksi maljakossa koreilevat aivan muut lajit. 

Pelargonitietoa

Pukin Puutarha Perniössä on pelargoneihin erikoistunut taimitarha. Lisätietoja www.pukinpuutarha.com.

Christa Holmin Kiehtovat Pelargonit (1997) on mainio perusteos pelargoneista kiinnostuneelle.

Vernon Geranium Nursery on hyvä englantilainen pelargonitaimitarha. Lisätietoja www.geraniumsuk.com

Katso upeat pelargonikuvat seuraavalta sivulta.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.

Kesäisin opettaja kouluttaa pelargoneja

Tähtipelargoneja
Tähtipelargoneja 

Kaktuspelargoni ’Mini-Czech’
Kaktuspelargoni ’Mini-Czech’ 

 

Tavallinen kotipelargoni ’Blue Wonder’  Tähtipelargoni ’Easter Morning’

Tavallinen kotipelargoni ’Blue Wonder’ 

Tähtipelargoni ’Easter Morning’ 

 

Tavallinen kotipelargoni ’Venus’
Tavallinen kotipelargoni ’Venus’ 

Lisää pelargonikuvia seuraavalla sivulla.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.

Kääpiöpelargoni ’Pebbles’  Tähtipelargoni ’Gemini’

Kääpiöpelargoni ’Pebbles’ 

Tähtipelargoni ’Gemini’ 

 

Kääpiöpelargoni ’Deacon Birthday’  Kääpiöpelargoni ’Miriam Baisey’

Kääpiöpelargoni ’Deacon Birthday’ 

Kääpiöpelargoni ’Miriam Baisey’ 

 

Koristelehtinen pelargoni ’Ken Lea’  Koristelehtinen pelargoni ’Warrennorth Coral’

Koristelehtinen pelargoni ’Ken Lea’ 

Koristelehtinen pelargoni ’Warrennorth Coral’ 

 

Ruusunnuppupelargoni ’Pink Rosebud’  Tähtipelargoni ’Elsi Gilliam’

Ruusunnuppupelargoni ’Pink Rosebud’ 

Tähtipelargoni ’Elsi Gilliam’ 


Lisää pelargonikuvia seuraavalla sivulla.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.

 

Tavallinen kotipelargoni ’Maureen’  Kääpiöpelargoni ’Pink Ice’

Tavallinen kotipelargoni ’Maureen’ 

Kääpiöpelargoni ’Pink Ice’ 

 

Sormipelargoni ’Something Else’  Tulppaanipelargoni ’Happy Birthday’

Sormipelargoni ’Something Else’ 

Tulppaanipelargoni ’Happy Birthday’ 

 

Valko-punaraidallinen erikoisuus ’Mere Casino’
Valko-punaraidallinen erikoisuus ’Mere Casino’.

 

Single New Life -lajikkeella on erikoiset raidalliset terälehdet. Kääpiöpelargoni ’Creamery’

Single New Life -lajikkeella on erikoiset raidalliset terälehdet.

Kääpiöpelargoni ’Creamery’ 

 

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

aste harrastus ilma imu internet kaide kana kasvi kasvu lasta leikata lvi malja muovi oja ovet ovi pistokas pistokkaat posti puutarha rakennus talo tila vaihto

Ei liitettyjä avainsanoja.