Miran Puutarhassa – vinkit

Piha

Vinkkejä Mira Peuralinnan punaisen puolitoistakerroksisen puutalon rehevästä pihapiiristä, joka kunnioittaa talon alkuperäistä tyyliä.

 

1. Röyhytatar tuo nopeasti rehevyyttä sinne, missä sitä kaivataan. Sen leviämistä on kuitenkin välillä hillittävä.

2. Hyötykasveja kannattaa kierrättää penkistä toiseen myös ryytimaalla, jotta maa ei väsy liikaa. Väliviljelykasveiksi sopivat muun muassa typpeä maahan tuovat apilat ja virnat.

3. Voikukka kelpaa myös ruokapöytään. Nuppuja voi keittää suolavedessä lisukkeeksi. Kun suojaat nuoret lehdet auringolta mustalla muovilla, saat herkullista salaattia.

4. Raparperin lehdet käyvät katteeksi kasvien juurelle maan kosteutta pidättämään. Nokkoskäytteestä saat ilmaista lannoitetta, ja se pitää tuholaisetkin loitolla.

5. Alppiruusun alle kannattaa levittää syksyllä havunoksia. Kun ne talven aikana maatuvat, saat kasvualustaan ilmaiseksi alppiruusun kaipaamaa happamuutta, ja pensaat kukkivat komeasti. Muita ravinteita ei tarvita.

6. Pääset eroon vaahteran lehdistä ja muista suurista puunlehdistä, kun pakkaat haravoidut lehdet muovisäkkiin, puristat ilman pois säkistä ja suljet säkin talveksi. Kun kippaat lehdet keväällä maahan ja lapioit multaa päälle, saat lehdistä hetkessä muhevaa multaa.

7. Jos haluat Miran lailla huolehtia myös pihan pikku eläimistä, muista, että siilille ei sovi maito. Paremmin sille sopivat silakat, kissanruoka ja jauheliha. Järjestä talvella pienille ja isoille linnuille omat ruokintapaikat.

Kaikki kiertoon!

Mira oppi kierrätyksen mummoltaan jo kauan ennen kuin kierrätyksestä alettiin edes puhua.

1. Kaikki talousjätteet ovat jo vuosia muuttuneet kompostimullaksi, ja

2. kaikki palava on poltettu kotipesässä.

3. Tyhjät lasipullot ja -purkit viedään keräykseen, ellei niitä voi sulattaa Miran harrastuksen eli lasi- ja laattateosten tarveaineiksi.

4. Piha-aidat, kissojen kesähäkit, linnunpöntöt ja pergolat on tehty jätelaudoista.

5 . Tontilta noussutta luonnonkiveä on hyödynnetty erilaisissa vesirakennelmissa, ja pienet kivet on käytetty vanhaan tapaan perennapenkkien reunustamiseen.

6. Aikoinaan VR:ltä tähteiksi jääneistä ratapölkyistä saatiin aineksia yrttitarhan reunustamiseen ja pengertämiseen.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

aidat alusta ilma imu kana kasvi kasvu komposti laatta lannoite lapio muovi musta oja ovi penkki pensaat perenna pergola pergolat piha posti puutalo puutarha raparperi reunus ruusu salaatti syksy talo talous yrttitarha

Ei liitettyjä avainsanoja.