Peittoruusu ”The Fairy” Peittoruusuja voidaan käyttää peittokasvien tapaan.

Nykyisiin pieniin pihoihin ha¬lutaan istuttaa matalia tai muuten pieniä ja hillitysti kasvavia lajeja isojen kasvien sijasta. Pienet kasvit sopivat paremmin tilan mittakaavaan ja mahdollistavat sen, et¬tä pienelle alalle saadaan mahtumaan runsaasti erilaisia kasveja (lajeja tai la¬jikkeita). Matalakasvuiset ruusut ovat tulleet jäädäkseen arvokkaana lisänä puutarhakasvien valikoimaan. Keski-Euroopassa nämä ruusut ovat olleet suosittuja jo pitkään, ja niistä on in¬nostuttu myös Suomessa.

Peittoruusuille (R. Peittoruusu-ryhmä) on ominaista matalan pensasmainen, rento, maata peittävä kasvutapa ja pitkä kukinta-aika. Versot eivät kasva varsinaisesti maata myöten, vaan kasvusto on lajikkeen mukaan 30-80 cm korkeaa. Peittoruusuja voidaan käyttää joko yksinään esimerkiksi rinteen tai luiskan peittämiseen tai kukkapenkissä yhdistettyinä muiden matalahkojen pensaiden, perennojen tai yksivuotisten kukkien tai sipulikasvien kanssa. Taimien istutusväliksi riittää noin puoli metriä, mutta hyvin voimakaskasvuiset ruusut (kuten ’Max Graf’) on syytä istuttaa 1-1,5 m välein.

Matalien ja leviävien kasvien suosiminen sekä julkisissa istutuksissa että kotipuutarhoissa johtuu ehkä myös kuvitelmasta, että ns. maanpeittokasvit vähentäisivät hoitotyötä tukahduttamalla rikkakasvit. Tämä on kuitenkin harhakäsitys ainakin ruusujen kohdalla. Tiheä- ja voimakaskasvuisimpienkin ruusulajikkeiden taimet pitää istuttaa maahan, josta on etukäteen tarkasti poistettu monivuotiset rikkakasvit. Sittenkin joudutaan alussa ahkerasti, sittemmin säännöllisin välein, poistamaan kaikki rikkakasvit niin kauan kuin ruusuviljelmät ovat olemassa. Rikkakasvien vahtiminen on erityisen tärkeää

Kuva yllä: Peittoruusut ovat saaneet nimensä matalasta, rentovartisesta kasvutavastaan, jonka vuoksi niitä voidaan käyttää peittokasvien tapaan. Kuvassa peittoruusulajiketta ’The Fairy’ Talvipuutarhan ruusutarhassa Helsingissä. 


Fairy Peittoruusu

Peittoruusujen talvenkestävyydeltä ei voi odottaa mahdottomia

Suomen oloissa, sillä mikään matalakasvuinen ruusulajike ei ole meillä kunnolla talvenkestävä ja rikkakasvit valtaavat nopeasti kasvustoon syntyneet aukot. Peittoruusu-nimitys lupaa enemmän kuin mihin ruusut todellisuudessa pystyvät. 

Peittoruusujen talvenkestävyydeltä ei siis voi odottaa mahdottomia, mutta tähänastisten kokemusten perusteella ne näyttäisivät kuitenkin olevan perinteisiä ryhmäruusuja kestävämpiä. Tämä saattaa johtua yksinkertaisesti lumen suojaavasta vaikutuksesta, sillä peittoruusuthan jäävät parhaassa tapauksessa kokonaan lumen alle. Lisäksi monet matalakasvuiset ruusut ovat todennäköisesti jo perinnöllisestikin kestävämpiä kuin usein hyvin ”teehybridipitoiset” ryhmäruusut. Peittoruusulajikkeita pitäisi kokeilla meillä kasvitieteellisissä puutarhoissa ja kaupunkien puistoissa, jotta saataisiin tutkittua tietoa niiden talvenkestävyydestä ja käyttökelpoisuudesta oloissamme.

Varsinkin 1980-90-luvuilla on kehitetty satoja matalakasvuisia lajikkeita. Useimpien lajikkeiden kukat tuoksuvat vain heikosti. Monet polveutuvat vanhasta ’The Fairy’ -ruususta, jolla saattaa olla myskihybriditausta. Monen lajikkeen perimässä on polyantharuusujen (pohjimmiltaan japaninköynnösruusun) vaikutusta; samalla todettakoon, että useimmat vanhat polyantharuusut soveltuisivat erinomaisesti samanlaiseen käyttöön kuin uudet peittoruusulajikkeet. R. wichuraianaa on myös laajasti käytetty sellaisenaan tai toisinaan kordesinruusun (R. x kordesii) muodossa matalien ruusujen jalostuksessa. Tähän ryhmään on otettu geenejä myös pikkuruusuista.

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Suomalainen ruusukirja (© Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2009, ISBN 978-951-31-4793-8). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi