Nurmikko onkin paras jättää kokonaan ilman istutuksia. Yksittäiskasvit pyritään istuttamaan kukkavyöhykkeeseen niin, että ne ovat vapaasti nähtävissä joka puolelta.

Perennat, kuten muutkin kukkavyöhykkeen kasvit istutetaan riittävän isoiksi ryhmiksi, jolloin ne muodostavat näyttävämmän kasvuston. Luonnollisuutta saadaan aikaan sillä, että samaa perennaa on lähekkäin eri suuruisina ryhminä ja niistä kauempana jokin yksittäinkin. Varsinaiseksi yksittäisperennaksi valitaan yleensä kookas kasvi, jolla on näyttävä kasvutapa. Usein yksittäiskasvitkin istutetaan muutaman kappaleen ryhmäksi. Komealta näyttää vaikkapa kolme lähekkäin istutettua koristeraparperia. Matalien perennojen, esimerkiksi peittokasvien yhteydessä jo muutaman liljan ryhmä on vaikuttava.

Erinomaisia ja ulkomailla paljon käytettyjä kukkavyöhykkeen yksittäiskasveja ovat koristeheinät. Koska melkein mitä tahansa kasvia voi käyttää yksittäin kukkavyöhykkeessä, ei niitä ole tässä kirjassa mitenkään luetteloitu tai merkitty taulukkoihin. Käsitteellä 'yksittäiskasvi' ei olekaan enää sellaista merkitystä kuin ennen vanhaan.

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Perennat (© Pentti Alanko ja Kustannusosakeyhtiö Tammi, ISBN 978-951-31-3827-1). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi