Perennat ovat helppohoitoisia jos olemme valinneetkukkatarhaan paljon jalostamattomia tai vähän jalostettujaluonnonperenoja, kuten kuvassa näkyvät päivänliljat.Lisäksi kasvien tulee olla niin tiheässä etteiniiden väliin jä

Esimerkiksi alun perin kalkkiperäisen, tuoremultaisen lehtomaan kasvi on joutunut puutarhassa liian aurinkoiselle ja ehkä liian laihallekin paikalle. Tietenkin sitä silloin pitää lannoittaa ja kastella, että se pysyisi edes hengissä ja kukkisikin.

Samoin saatetaan kysyä, miten perennoja lannoitetaan ja eivätkö kaikki perennat tarvitse jotain lannoitusta? Tähänkin voi vastata, että perennoja ei tarvitse lannoittaa, jos ne on istutettu luonnonoloja vastaaville paikoille. Ainoa lannoitus, josta luonnonperennat ovat tarkkoja, on se, ettei niiden kuihtuvia varsia leikata syksyllä ja viedä kompostiin. Myöskään ei niiden päälle varisseita lehtiä saa haravoida ja viedä kompostiin. Jos näin tehdään, katkaistaan kasvien kannalta tärkeä hivenaineiden ja muiden ravinteiden kierto. Jos tämä kierto katkaistaan, on keväisin tuotava kasveille korvaukseksi kerros kompostia. Keväällä varret katkaistaan ja hienonnetaan paikalleen.

Yksi perennaryhmä vaatii poikkeuksetta hoitoa

On kuitenkin yksi perennaryhmä, joka miltei poikkeuksetta tarvitsee hoitoa ja lannoitusta: pitkälle jalostetut ryhmäperennalajikkeet. Kun perennojen käyttö on suurelta osalta keskittynyt niihin, on tietoisesti valittu kaikkein vaativimmat ja eniten hoitoa tarvitsevat kasvit. Kun niiden hoito ja säännölliset uudelleenistutukset kuitenkin laiminlyödään, perennaryhmät viihtyvät huonosti. Tästä sitten on levinnyt jopa kaupunkien puistojen hoitajien keskuuteen ja alan oppilaitoksiin käsitys, että perennat vaatisivat paljon hoitoa. Muuten ei voi ymmärtää perenno- Perennojen hoito jen vähäistä käyttöä puistoissa. Puutarhan ja puiston ylivoimaisesti eniten hoitoa ja kustannuksia vaativat kasvit ja alueet ovat nurmikot, ryhmäruusut sekä yksivuotisten ryhmäkasvien istutukset.

Jos haluaa saada perennat kukoistamaan mahdollisimman vähällä hoidolla, on kasvit valittava kasvupaikkavaatimusten mukaan. Tämä on jo mainittu tässä kirjassa monta kertaa. On ymmärrettävää, että kasvien valinta kasvupaikan mukaan ei ole aina helppoa. Vaikka tuntisi kasvit ja niiden kasvupaikkavaatimukset kuinka hyvin, ei ole helppoa löytää perennoja, jotka viihtyvät juuri kyseisellä paikalla. Tähän on kuitenkin olemassa hyvä keino: annetaan luonnon itse suorittaa kasvien valinta. Hankitaan kerralla useita perennalajeja, tietenkin useina kappaleina kutakin, ja seurataan niiden kehitystä. Lisätään sitten jakamalla tai siemenistä niitä perennoja, jotka näyttävät viihtyvän. Perennojen viihtymisen näkee siitä, kuinka hyvin ne kehittyvät, kukkivat ja varsinkin pystyvätkö ne leviämään joko kasvullisesti juuriversoista tai siementämällä. Useinhan helposti ollaan hävittämässä puutarhasta niitä perennoja, jotka leviävät ja siten osoittavat viihtyvänsä hyvin! Sanotaan niiden leviävän liikaa. Siis usein suositaan juuri niitä kasveja, joita on vaikeata viljellä tai jotka viihtyvät huonosti.

Vaikka kuinka hyvin olisi onnistunut valitsemaan perennat, pensaat, kesäkukat ja muut kasvit puutarhaan, kokonaan ilman hoitoa eivät puutarhan kasviyhdyskunnat tule toimeen. Ne tarvitsevat ihmisen hoivaavaa ja ohjaavaa kättä. Tämä saattaa johtua jo kasvukausien vaihtelevista oloista, lähellä olevien puiden ja pensaiden kasvusta, maaperässä hiljalleen tapahtuvista muutoksista ym. Yleensä ei ole syynä vain yksi kasvutekijä, vaan samanaikaisesti vaikuttavien useiden kasvutekijöiden, esimerkiksi ravinteiden määräsuhteet maaperässä. Vain kasvuoloiltaan kaikkein äärevimmät paikat puutarhassa saattavat tulla toimeen pitkäänkin melkein ilman mitään hoitoa, kun niihin on löytänyt sopivat kasvit. Näitä ovat kaikkein varjoisimmat, märimmät ja kaikkein kuivimmat ja niukkaravinteisimmat kasvupaikat. Niissähän ei yleensä ole ongelmia esimerkiksi rikkakasveista.


Jos tavoitteena on helppohoitoinen puutarha, on varottava aurinkoisia paikkoja

Nekin voivat olla helppoja, jos kasvualusta on mahdollisimman läpäisevä, laiha ja kuohkea hiekka- tai moreenimaa. Eniten työtä perennoittenkin osalta on sellaisessa puutarhassa, missä perennat on istutettu ravinteikkaaseen maahan aurinkoiselle paikalle. Tällaiset avoimen paikan kasviyhdyskunnat ovat luonnossa harvinaisia. Eräs sellainen lienee preerianiitty, jota on käsitelty edellä erikoispuutarhojen yhteydessä. Rikkakasvit ovat pitkän kehityskautensa aikana erikoistuneet ottamaan haltuunsa avoimet kasvupaikat, joissa maaperä on viljavaa. Rikkakasvithan ovat aurinkoisten peltojen kasveja, jotka alkavat viihtyä huonosti varjostuksen lisääntyessä kasvupaikalla.

Rehellisyyden nimessä on sanottava, että vaikka kuinka hyvin yrittää välttää rikkakasveja ja vaikka kuinka hyvin on saanut ennen kukkavyöhykkeen perustamista monivuotiset rikkakasvit hävitettyä, niitä kuitenkin tulee sinne. Tuulen mukana tulee siemeniä, ehkä myös jalkineissa. Kun kukkavyöhyke sijaitsee perennojen kannalta puutarhan parhaalla mahdollisella paikalla eli puu- ja pensasvyöhykkeen vierellä, siinä ei ole enää kovin aurinkoista. Rikkakasvit eivät ole enää yhtä kilpailukykyisiä kuin aurinkoisilla paikoilla. Kun tarkkaan tutkii kukkavyöhykettä, huomaa että siellä on kaikenlaisia rikkakasveja, mutta ne pärjäävät onneksi huonosti. Jos kukkavyöhykettä lannoittaisi, huomaisi pian sen olevan heinien ja rikkakasvien vallassa. Keväällä tai syksyllä kukkavyöhyke kannattaa käydä läpi ja poistaa kasvit, joita ei siellä halua olevan, ovat ne sitten rikkakasveja tai muita, liiaksi levinneitä perennoja.

Puutarhassa heinäkasvit ja rikkakasvit hyötyvät eniten lannoittamisesta

Jos kukkavyöhykkeessä on lannoitusta tarvitsevia kasveja, kuten ryhmäkasveja ja ryhmäruusuja, ne on parasta lannoittaa nestemäisellä lannoitteella ja kaataa lannoite maahan niiden juuristoalueelle tehtyihin reikiin. Silloin lannoite tulee niiden kasvien hyödyksi, jotka sitä tarvitsevat, mutta siitä ei ole vahinkoa itse kukkavyhyökkeelle.

Puolivarjoinen paikka on useimmille perennoille paras. Sinne aurinko paistaa suoraan vain osan päivästä tai siilautuu puiden ja pensaiden lehvästön läpi. Puolivarjoisella paikalla ei ole puiden ja pensaiden oksia, jotka suoraan varjostaisivat sitä. Avoimen taivaan hajavalo on niin suuri, että se riittää turvaamaan useimpien perennojenkin valovaatimukset. On kuitenkin selvää, että valon ja varjon välillä on monta astetta ja samoin kasvien vaatimuksilla sen suhteen. Jos perennat viihtyvät hyvin ja kukkivat runsaasti, ne saavat valoa sopivan määrän.

Puolivarjoisesta paikasta on sekin hyöty, että perennojen kukinta kestää huomattavasti pitempään kuin aurinkoisilla paikoilla. Lisäksi ne pysyvät terveinä, sillä ne viihtyvät paremmin ja ovat vastustuskykyisempiä tauteja ja tuholaisia vastaan. Esimerkiksi härmäsienet vaivaavat kasveja useimmiten liian aurinkoisilla paikoilla. Jos kasvi on aurinkoisella paikalla, on sen vedentarve tyydytettävä kuivimpinakin aikoina. Meillä on harvoin luonnostaan niin hikevämultaisia kasvupaikkoja, missä ei tulisi kuivina kausina veden puutetta. Puolivarjoisella paikalla perennat eivät kärsi veden puutteesta niin helposti kuin aurinkoisilla paikoilla. Jos maanpinta on vielä peittokasvien peitossa, pysyy maa tuoreena ja kuohkeana kuivinakin kausina.

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Perennat (© Pentti Alanko ja Kustannusosakeyhtiö Tammi, ISBN 978-951-31-3827-1). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi