Miksi leikata?

  • Kukinta paranee, koska oksat saavat leikkuun jälkeen enemmän tilaa ja valoa.
  • Pensaiden kasvu kiihtyy, sillä leikattu kasvi kasvattaa runsaasti uusia versoja.
  • Kasvu pysyy myös kurissa, jos vähennät uusien versojen lukumäärää tulevina vuosina.

Leikkaus ennen kukintaa vai sen jälkeen?

Saman vuoden versoilla kukkivat lajit, kuten pallohortensia, leikataan aina keväällä, jolloin ne kukkivat vielä saman kesän aikana.

Edellisen vuoden versoilla kukkivat lajit, kuten norjanangervo, kannattaa leikata vasta kukinnan jälkeen. Näin ne kukkivat leikkausvuonnakin ja ehtivät muodostaa uudet kukkasilmut seuraavan kesän kukintaa varten. 

Näin väitetään

Kaikki pensaat pitää leikata.

Eivät kaikki hyödy leikkaamisesta, esimerkiksi vaahterat kasvavat usein terveempinä, kun niihin ei kajota. Joidenkin pensaiden luonnollinen kasvutapa – esimerkiksi kääpiöpunapajun pyöreys – kärsii leikkaamisesta.

Kasvit pitää leikata vuosittain.

Hidaskasvuisia lajeja, kuten syreenejä, ei tarvitse. Parempi kuitenkin leikata säännöllisesti vähän kuin roimasti kerralla. Nopeakasvuiset lajit, kuten japaninangervot, voit leikata tarvittaessa vaikka joka vuosi.

Pensaita on työlästä leikata.

Piikkiset lajit, kuten happomarjat, pensasruusut ja aitaorapihlaja, ovat kieltämättä hankalia. Alasleikkaaminen silloin tällöin on vaivattominta. Muiden pensaiden leikkaaminen käy kätevästi.

Leikkausajankohta on tarkka.

Leikkaaminen ei ole päivän päälle. Varhaiskevät ennen silmujen puhkeamista on useimmille lajeille paras leikkausaika. Sääolot – lumisuus ja pakkaset – vaikuttavat ajankohtaan. Syksyllä ja talvella sienitaudit iskevät leikkuupintoihin helpommin kuin kuivalla säällä keväisin.

Pensasangervot (Spiraea)

 Lajike

Ajankohta

Leikkaustapa

norjanangervo (S. ’Grefsheim’)

kukinnan jälkeen

harvenna, poista vanhoja oksia

idänvirpiangervo (S. chamaedryfolia)

kukinnan jälkeen

harvenna, poista vanhoja oksia

viitapajuangervo (S. salicifolia)

 varhaiskevät

leikkaa alas tarvittaessa

japaninangervo (S. japonica

 varhaiskevät

leikkaa alas tarvittaessa jopa vuosittain

Havukasvit

 Lajike

 Ajankohta

 Leikkaustapa

kanadantuija (Thuja occidentalis)

aita joka toinen vuosi

tarvittaessa, kestää hyvin leikkaamista

marjakuusi (Taxus)

aita joka toinen vuosi tarvittaessa, kestää hyvin leikkaamista

metsäkuusi(aita) (Picea abies)

kevättalvella ja kesällä

kestää hyvin leikkaamista

vuorimänty (Pinus mugo)

vuosittain ennen juhannusta

typistä vuosikasvua

Hortensiat (Hydrangea)

 Lajike

Ajankohta

Leikkaustapa

syyshortensia (H. paniculata ’Grandiflora’)

varhaiskevät

jätä 3–4 silmuparia edellisen vuoden kasvua

pallohortensia (H. arborescens)

varhaiskevät

leikkaa vuosittain alas tai jätä 2–3 silmuparia edellisen vuoden kasvua

Kärhöt (Clematis)

 Lajike

 Ajankohta

Leikkaustapa

alppikärhö (C. alpina)

kukinnan jälkeen

poista huonokuntoiset versot

isokukkaiset kärhöt
(esim. C. Jackmannii-ryhmä)

varhaiskevät

poista paleltuneet versot

Orapihlaja (Crataegus)

 Lajike

Ajankohta
Leikkaustapa

aitaorapihlaja (C. grayana)

varhaiskevät

harvenna tai leikkaa alas, aidoille sopii myös kesäleikkaus

Pensasruusut (Rosa)

 Lajike

Ajankohta
Leikkaustapa
 saman kesän versoilla kukkivat (mm. kurtturuusu)

varhaiskevät

leikkaa alas 3–5 vuoden välein tai

edellisvuoden versoilla kukkivat (mm. juhannusruusu)

kukinnan jälkeen tai varhaiskevät

harvenna tai leikkaa alas

Syreenit (Syringa)

Ajankohta Leikkaustapa

varhaiskevät tai kukinnan jälkeen

harvenna

Tuoksuvatukka (Rubus)

Ajankohta
Leikkaustapa

kukinnan jälkeen tai varhaiskevät,
jolloin kukinta siirtyy vuodella

leikkaa alas

Tuomipihlajat (Amelanchier)

Lajike

Ajankohta

Leikkaustapa

sirotuomipihlaja (A. laevis)
Isotuomipihlaja (A. spicata)

varhaiskevät tai kukinnan jälkeen

harvenna

Vaahterat (Acer)

Lajike

Ajankohta

Leikkaustapa

tataarivaahtera (A. tataricum)
mongolianvaahtera (A. t. subsp. ginnala)

heinä–elokuu, kevättalvi

harvenna, vuotaa mahlaa keväällä

Herukat (Ribes)

Lajike

Ajankohta

Leikkaustapa

punaherukka (R. Rubrum-ryhmä)

varhaiskevät

jätä 5–6 vahvinta nuorta versoa, poista vanhimpia

mustaherukka (R. nigrum)

varhaiskevät/
sadonkorjuun jälkeen

poista yli 4-vuotiaat versot, harvenna uusia versoja

Villiviinit (Parthenocissus)

Lajike

Ajankohta

Leikkaustapa

säleikkövilliviini (P. inserta)
imukärhivilliviini (P. quinquefolia)

varhaiskevät

harvenna

Taulukoiden lähde: Leikkausopas, Ella Räty
Puutarhaliiton julkaisuja no 351

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.